Keikkataukoa viettävä Jenni Vartiainen: ”Olen laittanut perusasiat järjestykseen”
Puheenaiheet
Keikkataukoa viettävä Jenni Vartiainen: ”Olen laittanut perusasiat järjestykseen”
Uutta levyään työstävällä laulajalla on kova into uuden luomiseen.
Julkaistu 11.3.2016
Apu

Keikkataukoa parhaillaan viettävä laulaja Jenni Vartiainen saapui Emma Gaalaan tyylikkäässä mustassa puvussa, jonka juju oli syvään uurretussa halkiossa ja kultakoristeissa. Laulaja puurtaa parhaillaan uuden musiikin kimpussa, ja iloitsikin päästessään vaihteeksi mukaan juhlahumuun.

– Ihanaa käydä välillä vähän ihmisten ilmoilla. Muuten olenkin viettänyt aikaa vain studioon hautautuneena. Minulla on hirveä inspiraatio uuden luomiseen, ja hyvällä tavalla paljon patoumia sisälläni. Joku väylä on selvästi auki, Jenni kertoi gaalan punaisella matolla.

Uusi levy on Jennin mukaan vielä alkuvaiheissa, eikä hän halua kiirehtiä mitään ulos ennen aikojaan. Kuten aiemminkin, laulaja asettaa riman korkealle musiikkinsa suhteen.

– Sen voin taata, että laadunvalvontani on tiukka. Aina kun julkaisen jotain, se on mennyt jo tiukan mankelin ja pressin lävitse. Tälläkin kertaa haluan tarjota vain parasta, mitä pystyn itsestäni irrottamaan, artisti lupaili.  

Musiikin luomisen lisäksi Jenni on nauttinut viime aikoina kiireettömästä arjesta. Keikkatauolla hänelle on jäänyt aikaa tavallisillekin asioille, kuten lähipiirille ja kotona oleilulle. Jennin pari vuotta kestänyt ja 200 keikkaa sisältänyt Terra-albumin kiertue tuli päätökseensä viime syyskuussa. 

– Olen laittanut perusasiat järjestykseen: nähnyt kummilapsiani ja ystäviäni ja ollut paljon kotona. On ollut ihana saada olla ihan rauhassa ja kerätä voimia.

Kommentoi »