Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Apu

Keikkaäiti Eija Kantola

Keikkaäiti Eija Kantola

Äitiys ja kiireinen keikkaelämä voivat joskus olla haastava yhdistelmä, mutta tangokuningatar Eija Kantola on pystynyt hoitamaan ne molemmat. Tytär Nea haaveilee laulajan urasta.
Teksti Eve Hietamies
Kuvat Kari Kaipainen

Keikkailevan artistin arki on välillä kovaa: työpäivät ovat pitkiä, öiset ajomatkat keikkaväsymyksessä joskus jopa vaarallisia eivätkä tanssilavojen takahuoneetkaan ole mitään viiden tähden hotellihuoneita.

– Meikkaat hämärässä taukotilassa ja mietit, että miltäköhän lopputulos näyttää lavan kirkkaissa valoissa, Eija Kantola, 49, naurahtaa.

– Mutta koskaan ei ole tullut sellaista oloa, etteivätkö hommat olisi toimineet kotona sillä aikaa, kun olin poissa. Raskainta lienee se, jos oli tullut myöhään kotiin ja aamulla joutui heräämään aikaisin lähettämään Neaa kouluun.

Nea Lampela, 16, muistaa lapsuudesta sen, että kun äiti oli poissa, ikävä oli kova.

– Toisaalta olin isän (laulaja Markus Lampela), mummun ja papan kanssa eli koko ajan oli paljon ihmisiä ympärillä. Ei äidin poissaoloista jäänyt huonoa muistoa, päinvastoin. Kun äiti teki keikkaa laivalla, pääsin mummun kanssa mukaan ja saatiin syödä messissä.

Laivan henkilökunta tuli Nealle reissuilla tutuksi.

– Jos Neasta olisi tullut jotenkin vaikea, olisin ehkä syyttänyt itseäni ja miettinyt, että kotona olisi pitänyt olla enemmän. Mutta Neasta tuli ihan normaali ja mukava ihminen, Eija Kantola hymyilee.

Järjestyksessä kuudes tangokuningatar Eija Kantola syntyi vuonna 1966 Porissa ainoaksi lapseksi tavalliseen työläisperheeseen.

– Asuimme paritalon yläkerrassa yhtä huonetta ja keittiötä, jonne ei tullut edes lämmintä vettä. Isä opiskeli maamieskoulussa, äiti oli Porin oluttehtaalla töissä.

Isä soitti mandoliinia ja haitaria, äiti opetti lauluja ja tytär lauloi. Ensimmäiset tallennetut nauhoitukset äänitettiin kelanauhurille, kun Eija oli 2–3-vuotias. "Ohjelmistoon" kuului lastenlauluja, joululauluja sekä tanssi- ja iskelmäkappaleita.

– Vetelin Tulipunaruusuja Dallapé-vihosta. Jos Nea on kuunnellut poppia, hiphoppia ja soulia, minä kasvoin aikanaan iskelmillä, Eija muistelee.

Perhe muutti Euraan, kun Eija oli viisivuotias. Esiintymistä enemmän kiinnostivat hetken aikaa hevoset ja lentopallo. Tyttö opiskeli isän innoittamana muutaman vuoden myös haitarin soittoa.

– Sitten isä aloitti keikkailun ja sain joskus käydä laulamassa pari laulua vierailevana solistina. 14-vuotiaana perustin oman orkesterin, jonka nimi oli persoonallisesti Eija-Riitta ja Pojat. Vanhemmilta sain luvan keikkailla, koska setä soitti orkesterissa rumpuja.

Koska isä oli sitä mieltä, että laulamisen lisäksi kannatti myös hankkia niin sanottu kunnon ammatti, Eija päätyi Porin sairaanhoito-oppilaitokseen, josta valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 1987. Hän työskenteli ensin Harjavallan psykiatrisessa sairaalassa ja sen jälkeen Helsingissä HYKS:n lastenklinikalla syöpälasten tutkimushoitajana.

– Koskaan en kuitenkaan hakenut virkaa, sillä taustalla oli haave laulaa ammatiksi.

Vuonna 1992 haave toteutui ja elämä mullistui: Eija valittiin tangokuningattareksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti myös Syksyn sävel -kilpailun.

Kun uuden Kadonneet laulut -albumin julkaisurumba on ohi, Eija lähtee kuukaudeksi lepäämään Teneriffalle. – En pitänyt viime vuonna ollenkaan lomaa.

Vuosien myötä Eija Kantolasta on tullut yksi maan suosituimmista tangokuningattarista ja lavatähdistä. 2000-luvun alussa hän kiersi Rakkauden kiertokulku -kiertueella Anneli Saariston ja Marjorien kanssa, ja kiertueen pohjalta julkaistiin myös pitkäsoitto. Vuonna 2007 hän teki Mikko Kivisen ja Tapio Liinojan kanssa laivashow’ta Kaunotar ja hirviöt Silja Europalla.

Niihin aikoihin työnteon teki vaikeaksi Nean sydänongelmat, jotka alkoivat kahdeksannella luokalla.

Eteisperäisiä tiheälyöntisiä rytmihäiriöitä kutsutaan lääketieteessä supraventrikulaarisiksi takykardioiksi (SVT), jonka suora suomennos on kammioiden yläpuoliset tiheälyöntisyydet. Niille on ominaista ajoittain ilmaantuva hyvin tiheä syke. Kyseessä on yleinen sairaus etenkin nuorilla miehillä.

– Tuntui, että aina kun Nea sai kohtauksen, olin poissa, Eija puistelee päätään.

– Kun Nea soitti paniikissa, ensin piti rauhoittaa itsensä, että sen jälkeen sai lapsen rauhoitettua. Kuljin kännykkä korvalla jossain laivan tax freessä ja hoin lapselle, että tee näin ja näin, yritä olla itkemättä.

Toisinaan puhelimessa oli jalkapallovalmentaja, joka oli joutunut viemään tytön sairaalaan.

– Syke piti rauhoittaa kaikenlaisilla konsteilla: pidättää hengitystä, puhaltaa, mennä kyykkyyn. Eniten auttoi se, että äiti on aina rauhallinen, aivan kaikissa asioissa. Mä menen heti ihan paniikkiin, Nea kertoo.

Lopulta Nealle tehtiin leikkaus, ja sydänongelmat ovat nyt ohi.

Kun Eija Kantolan aviomies, Tangomarkkinoiden ex-toimitusjohtaja Ari Pekka Kuismin tapasi ensimmäistä kertaa Nean, mies tuumasi, ettei koskaan ole nähnyt äitiä ja tytärtä, joilla on noin kiinteä suhde.

Kantolan ja Kuismin menivät naimisiin vuonna 2009 Meksikossa, Caymansaarilla. Nyt kolmikko asuu Veikkolassa ja perheeseen kuluu myös kuusivuotias tiibetinspanieli Masi.

Eija alkaa nauraa.

– Masi ei ole koira. Masi on... möllöttäjä. Kun aikanaan mentiin mentiin koiranpentuja katsomaan, muut pennut hyppivät aivan villeinä, mutta Masi vaan möllötti ja katseli. Sanoin heti, että tuo se on, se meidän koira!

Joskus Nean isän tai isovanhempien ollessa estyneitä lapsenvahdiksi, apuun kiirehti hoitotäti Mirja, josta vuosien myötä tuli korvaamaton apu ja perheenjäsen.

– Mutta koska Neaa ei tarvitse enää vahtia, Mirja hoitaa nykyisin koiraa, Eija hymyilee.

16-vuotias Nea opiskelee Sibelius-lukion ensimmäisellä luokalla ja on erikoistunut ennen kaikkea lauluun. Neaa kiinnostaisi opiskella myös psykiatriaa; toisaalta omena ei kauas puusta putoa.

– Olen aina halunnut olla laulaja, en ole koskaan edes miettinyt mitään muuta vaihtoehtoa, Nea miettii.

– Se on hieno haave, mutta ei mikään helppo tie. Olen sanonut Nealle, ettei kannata lähteä kilpailuihin, ennen kuin kokee olevansa tarpeeksi hyvä. Pitää myös löytää oma tyyli, millä erottuu toisista. Nea on tajunnut nämä asiat myös itse, Eija miettii.

Nykyään äiti ja tytär esiintyvät yhdessä. Eija on jo useana vuonna järjestänyt Eurassa perinteisen joulukonsertin, jossa myös Nea alkoi laulaa. Hän kiersi esiintymässä äitinsä 20-vuotisjuhlakiertueellakin.

– Nealla on hyvin persoonallinen soul-ääni.

Musiikin lisäksi toinen yhdistävä asia on jalkapallo. Eija seisoi vuosia Veikkolan jalkapallokentän reunalla, kunnes äidit päättivät perustaa oman joukkueen, Team Venuksen. Jonkin aikaa äiti ja tytär pelasivat samassa joukkueessa, nyttemmin Nea keskittyy enemmän koulunkäyntiin.

Joulun alla Eija palkittiin Kullervo Linna Säätiön tunnustuksella. Vuosittain jaettavat palkinnot myönnetään tunnustuksena ansioista kotimaisessa viihdemusiikissa. Säätiön hallitus palkitsi Eijan monipuolisesta urasta sekä taitavista tulkinnoista.

– Kyllähän se hyvältä tuntuu, kun joku huomioi. Ja onhan tässä tullut jo puurrettua.

Myös levyrintamalla tapahtuu. Eijan uusi, nostalgisia lauluja sisältävä albumi Kadonneet laulut julkaistiin tammikuun lopulla. Siltä on julkaistu ennakkosinglenä Jamppa Tuomisenkin tutuksi tekemä Vesipisaroiden laulu ja Rakkauden leikki, johon sanoituksen on tehnyt Kyösti Mäkimattila. Kappaleiden taustoista vastaa Mika Toivasen studio-orkesteri isoine viuluryhmineen.

– Löysin c-kasetin, johon olin aikanaan nauhoittanut vanhoja lauluja. Niitä on hieno esittää, sillä yleisö laulaa mukana. Kappaleet ovat kaikille ennestään tuttuja, Eija iloitsee.

Levyn julkistuskonsertissa Euran urheilutalolla oli esiintymässä luonnollisesti myös Nea.

Teksti Eve Hietamies kuvat Kari Kaipainen

Julkaistu: 11.2.2016