Apu

Lihatehtaan veljekset ovat miltei erottamattomia: Keijo, Jouko ja Juhani ovat tehneet uransa samassa tehtaassa

Lihatehtaan veljekset ovat miltei erottamattomia: Keijo, Jouko ja Juhani ovat tehneet uransa samassa tehtaassa
Veljekset Keijo, Jouko ja Juhani ovat syntyneet samana päivänä ja tehneet koko työuransa Atrian tehtaalla, yhteensä 133 vuotta. Vuosikymmenet ovat muuttaneet työtä, mutta lihan paloittelu pitää yhä viimeistellä käsin.
Julkaistu: 18.7.2021
Mustavalkoisessa kuvassa kolme melko vakavaa pikkupoikaa istuu vierekkäin sohvalla. Pojilla on siistit vaateet, yhdellä jopa rusetti kaulassa. Kaksi on ihan saman näköisiä, identtiset kaksoset.
– Kuva on otettu ehkä meidän 4- ja 3-vuotissyntymäpäivillä, sanoo Keijo Korpiniemi, 63, ja ojentaa kuvan veljilleen Jouko Haudalle, 62, ja Juhani Haudalle, 62.
Mutta kumpi kaksosista on kuvassa kumpi? Jouko ja Juhani eivät ole ihan varmoja, mutta isoveli ei epäröi.
– Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia tunnistaa poikia, hän sanoo.
Juhani (vas.), Keijo ja Jouko kuvattiin todennäköisesti 4- ja 3-vuotissyntymäpäivillään vuonna 1961.
Ollaan Joukon kodin pihalla Seinäjoella. Syreeni kukkii voimissaan, ja hyttyset löytävät liki.
Jouko on tullut aamuvuorosta Atrian tehtaalta pari tuntia sitten. Hän on huolto­asentaja sikateurastamolla, ollut jo 45 vuotta. Myös velipojilla on sama työpaikka. Juhani on lihanleikkaaja ja työskennellyt tehtaalla 44 vuotta. Sama määrä työvuosia on Keijolla. Hän on huoltoasentaja ohukaislinjastolla, siellä missä monelle tutut pinaattiletutkin tehdään.
Yhteensä veljeksillä on työuraa Atrialla 133 vuoden edestä. Eikä siinä kaikki. Veljesten isä Einari Hauta työskenteli tehtaalla trukkikuskina 38 vuotta. Sekä Juhanin että Joukon pojat ovat myös töissä lihatalossa. Yhteensä lähisuku on tehnyt töitä tehtaalla yli 220 vuotta.
Kaksosuus kulkee suvussa. Veljesten äiti on identtinen kaksonen, ja Keijolla on identtiset kaksospojat
Veljekset asuivat lapsuutensa Heikkilänkylässä Seinäjoen keskustan pohjoispuolella. Isä kävi metsätöissä tienaamassa rahat rintamiestaloon. Keijo syntyi 30. syyskuuta 1957 ja kaksoset Juhani ja Jouko päivälleen vuotta myöhemmin.
– Nuukina ihmisinä vanhemmat varmaan ajoittivat homman niin, että päästään yksillä syntymäpäiväjuhlilla, Keijo naureskelee.
Kaksosuus kulkee suvussa. Veljesten äiti on identtinen kaksonen, ja Keijolla on identtiset kaksospojat, nyt 17-vuotiaat.

Ura tehtaalla alkoi jo 14-vuotiaana

Kun Keijo, Jouko ja Juhani aloittivat työt alle parikymppisinä nuorukaisina, lihatehdas oli Itikanmäellä vain reilun kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta. Sitä kutsuttiin Itikaksi omistajansa, osuuskunta Itikan mukaan. Tuolloin varteen­otettavia työpaikkoja oli Seinäjoella muutama: Itikka, Maitojaloste, Posti ja VR. Oli luontevaa seurata isän jälkiä Itikalle.
Keijo oli ensi kertaa tehtaalla kesätöissä ”kepittämässä makkaraa” 14-vuotiaana. Hän sai siihen erikoisluvan työnjohtajalta.
– Kun vanhat työntekijät huomasivat, että nuori, innokas kaveri tulee, he löivät vähän kierroksia koneeseen. Siinä sai painaa töitä.
Tehdas levittäytyi Itikanmäellä Vaasantien molemmille puolille. Se tuotti jo silloin lihaa eri muodoissa, makkaraa, broileria ja eineksiä.
Nyt kaikki tuo on purettu, ja tilalle on hiljattain rakennettu asuntoja. Viereisessä 120-vuotiaassa navettarakennuksessa on Kalevan Navetan taide- ja kulttuurikeskus. Sen seinällä kerrotaan, että paikallismurteella itikka on tarkoittanut lehmää. Vastapäätä on puolestaan nyky-­Suomen maamerkki: ABC-huoltoasema.
Tehdas on nykyään Nurmossa, kymmenen kilometrin päässä. Se muutti sinne vähitellen 1980-luvulta lähtien ja laajeni ”lihakyläksi”.

Ulkomaista lihaa pelättiin, mutta nyt vyöryykin kotimainen liha

Veljesten työuralle on osunut niin 1990-luvun alun kova lama kuin Suomen liittyminen EU:hun vuonna 1995. Silloin pelättiin halvan ulkomaisen lihan vyöryä Suomeen. Uhkakuvat eivät toteutuneet.
Onkin käynyt niin, että suomalaista lihaa viedään maailmalle. Uutta on sian­lihan vienti Kiinaan, minkä Atria aloitti vuonna 2017. Sorkat, korvat ja saparot, jotka ennen menivät minkkien rehuksi, päätyvät nyt kiinalaisten ruokapöytiin. Kyse ei ole silti mistään bulkki­tavarasta. On tärkeää, että liha on laadukasta ja tiedetään, mistä se tulee.
– Sorkkakin pitää olla juuri tietystä kohtaa katkaistu, Juhani sanoo.
Lihanleikkaajana hän tietää, miten kiinalaiset haluavat lihansa – ja miten taas suomalaiset.
Juhanilla on rinnassa yksi pistohaava takavuosilta. Onneksi veitsi ei osunut keuhkoihin.
Viime vuosina on eletty kasviproteiinien ja lihankorvikkeiden buumia. Moni kertoo, että haluaa vähentää lihansyöntiä ilmastosyistä. Lihaa syödään Suomessa silti paljon. Luonnonvarakeskuksen mukaan jokainen suomalainen kulutti 80 kiloa lihaa vuonna 2019. Määrä laski 1,5 kiloa edellisvuodesta, mutta oli silti kymmenen kiloa enemmän kuin 2000-luvun alussa.
Työpaikka onkin aina tuntunut veljeksistä varmalta.
– Kotimaisuus ja ruoan puhtaus ovat iso valtti, samoin se, että tuotteet voidaan jäljittää, Keijo sanoo.
Vuosien varrella veljesten työt ovat muuttuneet, kun koneet ovat kehittyneet, automaatio edennyt ja robotit korvanneet ihmiskädet tietyissä tehtävissä. Robotti myös paloittelee sian ja poistaa isommat luut. Ruhon osien leikkaus viimeistellään kuitenkin yhä käsin puukoilla.
– Kun aloitin, meillä oli lyhyt essu ja suojahanska, joka tuli ranteen yli. Nyt on metalliessu, viiltosuojahanska ja kyynärpään yli ulottuva rautaverkkohanska. Työ on muuttunut selvästi turvallisemmaksi, Juhani sanoo.
Hänellä on rinnassa yksi pistohaava takavuosilta. Onneksi veitsi ei osunut keuhkoihin.
Korona-aika on lisännyt työasuun maskin. Lihanleikkaajille on määrätty omat taukoajat ja paikat ruokalassa. Itse työ on kuitenkin jatkunut kaikilla niin kuin ennenkin. Tätä työtä ei voi tehdä etänä.
– Periaatteessa voisin jäädä eläkkeelle, mutta lupasin vielä jatkaa. Työ ei ole ikinä tuntunut väkinäiseltä, Keijo kertoo.
Toisen työnsä hän on kuitenkin lopettanut vuosi sitten. Keijo valmensi Seinäjoen S-Kiekon junioreja ja naiskiekkoilijoita yhteensä yli 40 vuotta. Aamutuuri oli Atrialla, iltatuuri jäähallilla. Jääkiekko oli intohimo, joka vei kaiken vapaa-ajan.
– Kun valmentaa nuoria, täytyy ottaa huomioon kaikki taivaanmerkit. Olen tullut aika hyväksi arvioimaan toisten tunnetiloja. Pyrin aina valmentamaan positiivisen kautta.
Pari vuotta sitten Jääkiekkoliitto palkitsi Keijon kultaisella ansiomerkillä.

Veljekset ovat aina viihtyneet yhdessä

Lapsuudessa veljeksistä oli aina seuraa toisilleen. Keijo oli puheliaampi, niin kuin on yhä, ja Juhani ja Jouko rauhallisempia. He potkivat palloa, hyppäsivät mäkeä ja olivat mukana erilaisissa Heikkilänkylän vanhempien järjestämissä urheilukisoissa.
– Puissakin tuli kiipeiltyä. Käytiin harakoiden ja varisten pesillä ja kerättiin erilaisia linnunmunia, Jouko kertoo.
– Joskus painittiin, mutta isompia riitoja ei ollut. Muistan tosin, että jos jostakin tuli sanomista, ei näistä kumpikaan minun puolelleni tullut, Keijo myhäilee.
Perheellä oli moottoripyörä, joka kuljetti koko porukkaa. Keijo istui etummaisena isän edessä tankin päällä, kaksoset peräkanaa isän jälkeen ja viimeisenä äiti. Se oli hurjaa kyytiä. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä pikkusisko.
Lappajärvestä nousee hyvin kalaa: haukea, siikaa, kuhaa, ahventa, muikkua ja madetta. Keijolla, Juhanilla ja Joukolla on omat veneet mökkilaiturissa, mutta kalassa käydään myös yhdessä.
Pojat viettivät monet kesät isovanhempiensa luona. Äidin vanhemmilla oli maatila Lapuan Tiistenjoella ja isän vanhemmilla Ylistaron Kitinojalla. Oli eläimiäkin: lehmiä, lampaita, sikoja ja hevosia.
– Vielä silloin 50- ja 60-luvuilla maaseudulla aika pitkälti tuotettiin itse ruoka, jota syötiin. Aamuisin ei jääty makoilemaan, vaan piti lähteä heinäpellolle. Sieltä varmaan on perujansa tietynlainen työnteon kulttuuri, Keijo sanoo.
Hänelle äidin vanhemmista, mummasta ja paapasta, tuli hyvin läheiset. Myöhemmin hän vaihtoi itselleen äidin sukunimen eli Korpiniemen.
Maalla oli mukavaa. Keijo muistelee olleensa traktorin ratissa jo 4-vuotiaana. Nyt sama traktori on hänellä autotallissa.
– Minulla oli jo 14-vuotiaana oma auto. Ajoin sillä myöhemmin jopa autokouluun. Opettaja ei tykännyt, vaan sanoi, että älä nyt ainakaan tähän pihaan asti sillä tule.
Autoiluun tai tarkemmin ajokortin saamiseen liittyy myös ainoa kerta, jolloin kaksoset muistavat ottaneensa hyödyn irti identtisestä ulkonäöstään.
– Menin Juhanin ajokortilla viinakauppaan, kun ei vielä ollut omaa ajokorttia. Sain sen kolmisen viikkoa myöhemmin, Jouko kertoo.

Veljeksillä on vierekkäiset hirsimökitkin

Runsas kymmenen vuotta sitten veljekset ostivat vierekkäiset hirsimökit Lappajärven rannalta, tunnin ajomatkan päässä Seinäjoelta. Meteoriitin törmäyksessä syntynyt Lappajärvi on syvä kraatterijärvi ja komea paikka. Mökkien takana nousee Pyhävuori 148 metriä merenpinnan yläpuolelle. Se on erityistä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla – ja tuo vähän haastetta juoksulenkeille. Lintuja on paljon.
– On erittäin hienoa seurata merikotkan kalastamista, Keijo kertoo.
Mökistä toiseen on matkaa parikymmentä metriä, ja pihapiiri on yhteinen. Mökeillä käydään melkein joka viikonloppu. Siellä mieli rentoutuu ja palautuu.
"Muut ihmettelivät, miten on mahdollista, että käyn erätauolla hakemassa 6,3 kilon hauen."
Keijo Korpiniemi
Kaikki kolme kalastavat. Järvestä nousee monenmoista eväkästä: haukea, siikaa, kuhaa, ahventa, muikkua ja madetta.
– Milläs halolla sä sen yhden hauen sait? Jouko sanoo Keijolle.
Se onkin erikoinen kalajuttu. Yhtenä keväänä Keijolla oli mökillä jääkiekon MM-kisakatsomo. Erätauolla hän lähti jaloittelemaan ulos. Katse osui rantakaislikkoon, jossa oli hauki kutemassa.
– Hain halon, löin sillä haukea, ja kannoin mökille. Muut ihmettelivät, miten on mahdollista, että käyn erätauolla hakemassa 6,3 kilon hauen.
Kala savustettiin, ja se päätyi kisakatsomolaisten suihin.

Veljeys on antanut omanlaistansa varmuutta elämään

Veljeys on tuonut elämään yhteisöllisyyttä. Ollaan läsnä toisille, vaikka ei kasvotusten oltaisikaan.
– Se on antanut omanlaistansa varmuutta elämään. Meillä on muutenkin ollut tapana, että suvun kesken kokoonnutaan. Sukurakkaus on periytynyt, Keijo sanoo.
Isän kuolemasta tulee syksyllä kaksi vuotta. Miehet käyvät vuorotellen äidin luona hoitamassa kotitalon töitä. Orapihlaja-aita kaipaa leikkausta, ja nurmikko.
Veljesten on vähän vaikea sanoa, kuinka usein he tapaavat, liekö pientä kursailuakin ilmassa. Jotain selviää kuitenkin muista puheista. Kello käy viittä, kahvit on juuri juotu ja ollaan lähdössä.
Keijo kysyy veljiltään: ”Mennäänkö kahville illalla?” Niin toimitaan.
Keijo ­Korpiniemi (vas.), Juhani Hauta ja Jouko Hauta tykkäävät viettää lomat ja viikonloput vierekkäisillä mökeillään Lappajärvellä. Perhe on voimavara, joka tuo elämään yhteisöllisyyttä.

Keijo Korpiniemi

  • Syntynyt: 30.9.1957
  • Ammatti: huoltoasentaja
  • Asuu: Seinäjoella
  • Perhe: vaimo ja 17-vuo­tiaat kaksospojat

Jouko Hauta

  • Syntynyt: 30.9.1958
  • Ammatti: huoltoasentaja
  • Asuu: Seinäjoella
  • Perhe: neljä aikuista lasta

Juhani Hauta

  • Syntynyt: 30.9.1958
  • Ammatti: lihanleikkaaja
  • Asuu: Seinäjoella
  • Perhe: kolme aikuista ­lasta
Kommentoi »