Image

Kaunotar ja hirviö



Kaunotar ja hirviö

Krista Kosonen on 27-vuotias näyttelijä, joka esittää nimiroolia Turun kaupunginteatterin kehutussa Anna Kareninassa. Esityksen ohjaaja, ukrainalainen Andriy Zholdak valitsi Kososen päärooliin, koska tämä ei pelännyt häntä. Vaikka Zholdak voi haukkua Kososen lattianrakoon, Kosonen tietää, että Zholdak rakastaa häntä.
Teksti Joanna Palmén
Kuvat Perttu Saksa

.

Mitä vittua sä tulet äijä tänne, mikset heitä mua ulos täältä jos ei kiinnosta, haista vittu!

Tulkki Ulla Reinikainen kääntää Krista Kososen raivostuneen purkauksen venäjäksi ukrainalaiselle teatteriohjaajalle Andriy Zholdakille. Tämä ei lupaa hyvää.

Ollaan Anna Karenina -näytelmän koe-esiintymisessä Teatterikorkeakoululla vuoden 2008 lopussa. Krista Kosonen ei ollut koskaan kuullut Andriy Zholdakista ennen kuin Turun kaupunginteatterista soitettiin ja pyydettiin koe-esiintymiseen nimiroolia varten. Hän on googlannut Zholdakin mutta ei silti tiennyt yhtään, mitä odottaa. Hän ei ole lukenut Anna Kareninaa, mutta huomauttaa ohjaajalle, että on kyllä nähnyt leffan. 

Kososen tehtävä on tuottaa keskeytyksettä puhetta ja muuttaa lennosta tilannetta taputusohjeiden mukaan, määrättyjä eleitä tehden. Esitettäviä tilanteita ovat esimerkiksi ero poikaystävästä, muotinäytöksen selostus, seksipuhelinlinja, Punahilkka. Tehtävä on vaikea, mutta vielä vaikeampaa on, että samaan aikaan ohjaaja haukottelee, katselee kelloaan ja näyttää siltä, että mikä tahansa navankaivelu kiinnostaisi häntä enemmän.

Tämä on vakavampaa kuin Idolsin alkukarsinnat, sillä tämä on ammattiteatteria, huoneessa istuu maailmankuulu ohjaaja ja Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä. Kosonen on jo näytellyt elokuvissa Jadesoturi ja Suden vuosi, ja myöhemmin hän tulee tutuksi Uutishuone-draamasarjasta ja Putous-viihdeohjelmasta.

Moni olisi lähtenyt masentuneena kotiin, mutta Krista Kosonen raivoaa ja kiroilee Zholdakille suomeksi. Ohjaaja katselee tympääntyneenä ja ohjaa käsimerkein Kososen takaisin istumaan ja jatkamaan esitystään. 

Sitten Kosonen lähtee kuohuksissaan pois. Eipä arvaisi, että tästä ensitapaamisesta saa alkunsa vuoden ylistetyin teatteriesitys ja että Krista Kososesta tulee Zholdakin suosikkinäyttelijä.

Pian koe-esiintymisen jälkeen Kososen puhelin soi: Andriy Zholdak halusi nähdä hänet uudelleen ja jutella.

”Tajusin, että toi äijä on ihan hullu. Se kysyi, millainen fiilis mulla oli koe-esiintymisen jälkeen. Sanoin että I was very angry and very provoked. Se oli ihan innoissaan, että angry, yes”, Kosonen kertoo helsinkiläisravintolassa alkukesällä.

Sitä raivoa Zholdak oli juuri hakenut, Kosonen tajusi myöhemmin. Zholdak provosoi ja halusi nähdä, kestääkö näyttelijä.

”Muhun toimii provosointi, en mene lysyyn siitä. Moni olisi varmaan ajatellut, ettei ikinä halua tehdä tuon tyypin kanssa mitään, mutta musta se oli ennemminkin haaste.”

Kolmannen tapaamisen jälkeen Kosonen sai Anna Kareninan roolin.

Kosonen syö lihaisaa salaattia, juo valkoviiniä ja kertoo harjoitusprosessista, joka alkoi viime lokakuussa. Hän kuvailee Zholdakin työtapaa ja matkii tämän omituista englanninkielistä puhetta hyvin viihdyttävästi.

Zholdakin tyyliin kuuluu ohjata kaikki ulkoinen täysin valmiiksi, näyttelijän tehtäväksi jää vain puhaltaa hahmoon henki ja tunne. Kosonen arvostaa erityisesti sitä, että ohjaaja ei puutu hänen mieleensä, ei käske esimerkiksi ”kuvittelemaan, että sun äiti ois nyt kuollut ja isä raiskannut sut”. Harjoituksissa näyttelijän on kirjoitettava joka ikinen toiminto ja ele ylös ja opeteltava ne ulkoa seuraavaksi päiväksi.

”Se huutaa vaikka että nyt juokset tonne ja takas, tee se kymmenen kertaa, sitten kun oot siellä, mene kyykkyyn, nyt sanot ne repliikit, huuda ne, huuda ne, huuda ne, kymmenen kertaa toi lause, ja sit katot tänne, kolme sekuntia, kolme sekuntia, ei neljää, vittu! Ja nyt meet sinne, ja nyt me tarvitaan tohon iso seinä, jossa on peili.”

Koko teatterihenkilökunnan on oltava harjoituksissa valmiustilassa, sillä yhtäkkiä voidaan tosiaan tarvita iso peili.

”Andriy sanoo että pidetään kahvitauko, tehkää se peili. ’Ei meillä ole resursseja!’ Haistakaa vittu, tehkää se peili. Kuinka näyttelijä voi näytellä jos siellä ei ole sitä peiliä?”

Kosonen on tottunut siihen, että Zholdak on koko ajan vihainen. Ja raivokkaimmat haukut saa Kosonen. Hän on tyhjää täynnä, robotti, surkea näyttelijä. Kerran Zholdak sanoi, että ”Krista, tuolla tavalla kuin äsken näyttelit ei kannata koskaan näytellä missään”. Kosonen oli silloin mielestään näytellyt hyvin. Eräs työryhmän näyttelijöistä on sanonut Kososelle, että hänellä ei olisi pää kestänyt jos olisi saanut saman kohtelun. Puheet hullusta ohjaajasta levisivät nopeasti ja Kososelta kyseltiin, miten  tämä jaksaa. Että onko se ihan Turkka? Kosonen vastasi, että ihan hyvin hän jaksaa ja että ei ole tehnyt Jouko Turkan kanssa töitä eikä siksi osaa sanoa. Mutta Zholdakia hän ylistää.

”Andriyn kanssa on mielettömän inspiroivaa tehdä töitä. Se on niin älyttömän hyvä työssään, että kaikki ohjeet tuntuvat oikeilta.” Ja jos hän saakin ohjaajalta pahimmat haukut, saa hän sen toisenkin ääripään.

”Kyllä se hirveästi myös välittää. Sivii­lissä se on ihana tyyppi.”

Andriy Zholdak toden totta ohjaa kaiken. Elokuussa valokuvaaja Perttu Saksa kuvaa häntä ja Krista Kososta Imagea varten Turun kaupunginteatterissa, ja tällä kertaa ei kuvaaja pompottele kuvattavaa.

Kun Zholdak tulee näyttämölle, hän kertoo saman tien, millainen kuva hänestä otetaan. Hän asettelee Kososen matolle, lähettää yhden teatterityöntekijän hakemaan tikkaita ja toisen valkoisia kukkia Kososen hiuksiin. Hän selittää kuvaajalle, miten kuva pitää rajata. Tikkaat eivät kelpaa, ne ovat liian matalat, hakekaa toiset. Kukat ovat liian isoja, ”too bourgeois”, menkää etsimään pienempiä.

Kaikki toiveet toteutetaan salamannopeasti. Kososta tilanne naurattaa, mutta hän tekee kyselemättä niin kuin ohjaaja käskee. Muu henkilökunta luo vieraisiin merkitseviä katseita, sellaisia että ”tällaista meillä täällä on”.

Kuvaajan tehtäväksi jää painaa laukaisinta – ja antaa kuvalle tunne ja henki, kuten Kosonen antaa Anna Kareninalle.

Junamatka Turusta Helsinkiin kestää yhden tunnin ja 57 minuuttia. Sen matkan aikana traaginen Anna Karenina ehtii muuttua koomiseksi Raisa Reikänaamaksi. Viime talvena, Anna Kareninan helmikuisen ensi-illan lähestyessä Kosonen nimittäin aloitti myös MTV3:n lauantai-illan improvisaatio-show’ssa Putouksessa.

”Olinhan mä tosi poikki, mutta kun haluaa kaiken, ei auta valittaa. Putouksen tekeminen oli rentoa ja ihan erilaista, ja siellä oli niin ihania ihmisiä.”

Maanantaista keskiviikkoon harjoiteltiin Anna Kareninaa Turussa, jossa Kosonen asui ensin hotellissa, sitten teatterin asunnossa. Harjoitukset kestivät aamuisin kymmenestä kahteen ja iltaisin kuudesta kymmeneen, ja niiden jälkeen ohjaaja piti palautteen näyttelijöille. Se saattoi kestää yhteen yöllä.

”Aamuyöllä katsoin kelloa, että voi vittu. Sit torstaina aamuseiskan junalla Helsinkiin.”

Torstaisin ja perjantaisin oli Putouksen harjoitukset, lauantaisin tv-studiolla meni koko päivä ensin harjoituksissa, illalla oli suora tv-lähetys standup-komiikkaa ja improvisointia. Sunnuntai-iltana taas Turkuun.

Ja ei se mitään, että ohjaaja huusi ja haukkui. Raskasta oli ennen kaikkea siksi, että Zholdakin Anna Karenina on fyysinen ja rankka nelituntinen esitys, kuin maratonjuoksu.

”Vuodenaika oli synkkä, ja olin yksinäinen vieraassa kaupungissa. Sitten se huuto, jatkuva pimeys, pölyinen, pimeä teatteri. Olin ihan poikki, ihan mustelmilla, hikinen, niin adrenaliinihöyryissä, että en saanut öisin unta. Ja taas aamulla harjoituksiin.”

Kososen sääret muuttuivat sinimustiksi, kun harjoituksissa toistettiin loputtomasti kierimistä karheassa maassa ja ryömimistä teräväreunaisen aukon läpi. Lääkäri puisteli päätään. Kerran murtui varvaskin.

Esitys on huutoa alusta loppuun. Kososen ääni oli niin kovilla, että hän oli harjoitusten ulkopuolella puhekiellossa. Puhekieltoa kauhisteltiin lehdissä, mutta Kosonen myöntää käyttäneensä sitä myös tekosyynä, kun ei jaksanut puhua toimittajille. Ei hän pahemmin soitellut ystävilleenkään.

”Oli vaan ihanaa tulla kotiin, kuulla kuulutus tämä on IC-juna Helsinkiin. Kaiken vapaa-ajan käytin itseni hoivaamiseen.”

Kun harjoituksissa oli puolitoista läpimenoa samana päivänä, Kososta alkoi jo naurattaa lavan takana.

”Andriy puhuu aina siitä, että teatterin jumalilta saa voimaa. Ajattelin että nyt, Thilia Thalia, teatterin jumalat, Dionysos, help me!”

Kerran hän itki. Harjoiteltiin loppumonologia, Kosonen oli kuolemanväsynyt ja ohjaaja painosti lakkaamatta. Kosonen purskahti itkuun ja itki monologin läpi. Zholdak ei sanonut mitään.

”Mulle tuli kyynelten läpi olo, että nyt tää on varmaan hyvä ja tosi koskettava, koska toikin on hiljaa.”

Seuraavana päivänä harjoiteltiin samaa monologia, ja Kosonen itki taas. Zholdak oli jälleen hiljaa. Kohtauksen jälkeen hän tuli sanomaan, että ”no niin Krista, etköhän sä ole nyt itkusi itkenyt, voitaisko jo alkaa näytellä”.

”Mutta musta oli tosi kohteliasta, että se antoi mun itkeä. Sitä varmaan vitutti ja teki mieli huutaa, että ei meillä ole nyt aikaa tällaiseen.”

Zholdakin Anna Karenina ei itke. Hän, tai siis Krista Kosonen, tekee jotakin näyttämöllä koko neljän tunnin ajan.

Hän tanssii ja hyppii rullaluistimet jalassa rakkautensa ensihuumassa. Hän kierii rakastettunsa Vronskin kanssa metsässä hurjaa vauhtia painavassa hameessa. Hän riisuutuu alasti mennessään kuuliaisesti miehensä makuukammariin vaikka huutaa tulen sammuneen sisältään. Hän viiltelee käsivartensa ja kouristelee kiihkosta rakastellessaan Vronskin kanssa. Hän raahaa rakkaudesta rampautunutta jalkaansa perässään ja kiipeää yhä uudelleen läpi kääntyvän peilin, jossa näkee Vronskin. Hän avaa lukemattomia ovia, todellisia ja kuviteltuja, rakkautensa tieltä. Hän leikkaa miehensä asianajajan irti kohtauksesta ja raahaa tämän pois lavalta, kun tämä on neuvomassa miestä avioeroasioissa. Kun kaikki uhkaa luhistua ja katto vuotaa, hän nostelee sitkeästi peltiämpäreitä vuotokohtiin. Hän repii epätoivossaan tapetteja seiniltä. Lopussa, kaiken menettäneenä ja muserrettuna, hän ottaa kirveen ja kaataa puun yhä uudelleen ja uudelleen ja nostaa sen pystyyn yhä uudelleen ja uudelleen.

Zholdakin Anna Karenina on rohkea nainen, anarkisti, joka taistelee tunteettomuutta ja kylmyyttä vastaan.

”Esitys on tunteiden ylistys. Se puhuu rakkauden ja uskalluksen puolesta, sen, että ihmiset, ilmiöt ja asiat saavat koskettaa ja liikuttaa meitä”, Kosonen kuvaa. Hän lainaa taas Zholdakin puhetta. Zholdakin mielestä nykyteatterin ongelma on, että kaikki sen tekijät ”pelkäävät kylmää ja kuumaa” ja haluavat vain lillua haaleassa vedessä ja tehdä kivaa teatteria provinssissa.

”Sitten tulee krokotiili ja syö ne!” Kosonen sanoo ja sähähtää eläytyvästi. ”Se ei vaan toimi. Teatterin ja taiteen tekeminen ei ole mukavaa.”

Ensi-iltanäytöksen jälkeen kehuja sateli joka suunnalta. Zholdak tosin piti tyylilleen uskollisena työryhmälle puheen, jonka pääsisältö oli, että paremminkin olisi voinut mennä.

Oli helmikuun alku, ja seuraavana päivänä oli Putouksen lähetys, joten Kosonen lähti ensi-iltajuhlista aikaisin hotellihuoneeseensa, odottamaan unta, joka ei ikinä näytöksen jälkeen tule ennen kolmea. Ja aamulla seitsemän junalla Helsinkiin suoraan MTV3:n studiolle koko päiväksi.

”Mutta tämä kaikkihan palkittiin sitten sunnuntaiaamuna, kun aloin saada viestejä, että ootko lukenut Hesarin. Se oli se hienoin hetki. En ole ikinä kokenut sellaista.”

Helsingin Sanomien arvostelussa Suna Vuori kirjoitti, että ”Krista Kosonen tekee huikean Annan: hän on kirkas, ehdoton, auki ja täynnä tahtoa. Ei mikään uhri vaan uljas nainen, tunteelleen antautuva, silti teoistaan tietoinen toimija. Kososen ilmeet ja äärimmilleen virittynyt läsnäolo vangitsevat esityksen alusta saakka, vaikka monet mustelmat kertovat harjoitusprosessin rajuudesta”. Samaa ylistystä oli kaikissa arvosteluissa. Turun Sanomien Annina Karhun mukaan Krista Kosonen ja Vronskia esittävä Markus Järvenpää ”ilmentävät rohkeasti ja uskottavasti niitä Eroksen ja Thanatoksen energioita, jotka Annaa ja Vronskia riepottelevat”. Aamulehdessä Matti Wacklin kehui Kososta erinomaisen läsnäolevaksi ja yhtä aikaa herkäksi ja lihalliseksi.

Tavallisesti kritiikeillä ei ole Kososelle kovinkaan suurta merkitystä, hän sanoo.

”Mutta nyt, kun oli neljä kuukautta pistänyt itsensä niin täysillä likoon, ettei tiedä mitä olisi voinut tehdä paremmin… Jos siinä olisi lukenut vaikka että näyttelijät olisivat voineet olla parempia, olisin varmaan purskahtanut itkuun.”

Kaiken Kososen kertoman jälkeen on mielenkiintoista tavata raivopää itse. Ja yllätys: Andriy Zholdak hymyilee!

Anna Kareninan varsinainen näytäntökausi jatkuu vasta lokakuussa, mutta se esitetään kerran Tampereen teatterikesän etänäytöksenä, ja näytöksen aattona Andriy Zholdak käyskentelee teatterilla verrattain hyväntuulisena. Hänellä on kiire päiväunille, mutta hän suostuu puhumaan hetken.

Zholdak myöntää auliisti, että on koetellut Kososta. Ja kyllä, se koe-esiintyminen oli tietoinen provokaatio. Hän halusi näyttelijän, joka ei pelkää häntä.

”Tämä on ehkä vähän macho-ajatus, ja Suomi on feministinen maa, mutta se, että haukun Kristaa, tarkoittaa että rakastan häntä. Aluksi olin kova hänelle, etsin hänen rajojaan, mutta kyllä hän sen kesti. Hän on vahva, eikä hän pelkää minua”, Zholdak selittää lähes käsittämättömällä englannillaan. Hän esittää naureskellen Kososen reaktioita, itkuilmeitä ja kiukkua – melkein yhtä hauskasti kuin Kosonen esittää häntä.

”Nyt voin jo vähän paijata häntä”, Zholdak sanoo, tai pikemminkin esittää silittämällä samalla toimittajan käsivartta. Hän kehuu Kososen nuoruutta eli pilaamattomuutta, kauneutta ja rohkeutta.

”Mutta Kristalla on yksi ongelma. Se on tämä kaikki tällainen…” Zholdak etsii sanoja. ”Kuvaaminen, raha, kutsut, juhlat, Amerikka. Teidän sukupolvenne ongelma.”

Ja taas runollinen vertauskuva: jos toimittaja seisoo ulkona eikä peitä kaunista vaaleaa ihoaan, se pikkuhiljaa tummuu ja menettää kauneutensa. Hän ei itse huomaa sitä, kun on ulkona kirkkaassa auringonpaisteessa, hänen pitää vain uskoa, kun häntä varoitetaan. Zholdak on varoittanut Kososta mutta on huolissaan, että tämä ei usko.

Kestääkö 27-vuotias vastavalmistunut näyttelijä sitten loputtomasti väsyttämistä ja ärsyttämistä? Zholdak sanoo, ettei ole löytänyt Kososen rajoja. Hän kuvailee laveasti, kuinka Kososen itsekontrolli pitää murtaa. Piirtyy kuva loppuun asti väsytetystä näyttelijästä, jota ohjaaja painostaa, kunnes tämän päässä naksahtaa ja syntyy jokin korkeampi tila.

Kuulostaa enemmän DDR:n voimisteluharjoituksilta kuin vaikka Akseli Ensemblen luovalta sessiolta. Suomessa on viime vuosina totuttu hieman pehmeämpään ohjaustyyliin.

Ohjaajantyön koulutuksessa painotetaan yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta koko työryhmän kesken, sanoo Teatterikorkeakoulun ohjaajantyön professori Maarit Ruikka. Jo hänen itse opiskellessaan 80–90-luvun vaihteessa keskusteltiin kyllä huomattavan paljon – hän oli samalla kurssilla Reko Lundánin, Juha Lehtolan, Outi Rossin ja Harri Liuksialan kanssa.

Ruikan mukaan autoritäärisessä, itsevaltiaassa ohjaustyylissä on vaara, että näyttelijä saattaa tuntea itsensä pelkäksi ohjaajan marionetiksi. Toisaalta ohjaajan on kuitenkin pysyttävä johtajana ja vastuunkantajana.

Zholdak ei puutu näyttelijän mieleen. Turhasta psykologisoinnista luopuminen onkin nykysuuntaus. Näyttelijää ohjataan yhä enemmän tekemisen kautta. Teatterin fyysisyys, samoin kuin moninäkökulmaisen kerronnan yleistyminen, liittyy Ruikan arvion mukaan myös yleisön lukutaidon paranemiseen. Elokuvat, televisio ja musiikkivideot ovat opettaneet meitä tulkitsemaan.

You, actor?” Zholdak kysyy toimittajalta haastattelun lopuksi. ”Eikö edes lapsuudenhaaveissa? On olemassa teoria, jonka mukaan jokainen ihminen osaa näytellä.”

Zholdak selvästi kannattaa teoriaa, sillä hän kertoo käyneensä Anna Kareninan roolitusta varten läpi paitsi näyttelijöitä myös malleja. Kittyn roolissa onkin toisena näyttelijänä 19-vuotias, mallin töitä tehnyt Camilla Adolfsson. 

Myöhemmin valokuvaaja Perttu Saksa kertoo törmänneensä baarissa Andriy Zholdakin seurueeseen. Zholdak oli tarjonnut hänelle roolia seuraavassa näytelmässään.

Kaksi kuukautta Anna Kareninan ensi-illan jälkeen Zholdak soitti Kososelle, kertoi olevansa Helsingissä käymässä ja halusi tavata. Kosonen meni tapaamaan ohjaajaa hotelli Helkan ravintolaan. Siellä Zholdak ilmoitti, että hän aikoo ohjata Vanja-enon ruotsiksi ja että Kososen täytyy näytellä siinä Jelena Andrejevaa. It is very important for me and very important for you. Kosonen vastasi, ettei puhu lainkaan ruotsia.

”Andriy oli vähän että fuck you, mitä väliä sillä on, miksi sä sanot mulle jotain noin tyhjänpäiväistä. Sä olet näyttelijä, sä opit.”

Kosonen matkii Zholdakia jälleen loistavasti.

Kristaaa, very important! Yes? Sanoin että yes.”

Kosonen tulee näkymään lähiaikoina tiuhaan sekä näyttämöillä, televisiossa että valkokankailla. Putous jatkuu talvella, marraskuussa ensi-iltansa saa pitkäaikainen ja Kososelle rakas projekti, Johanna Freundlichin ohjaama Angels in America -näytelmä. Kesällä hän teki roolin Joona Tenan jännityselokuvaan Syvälle salattu, ja syyskuussa elokuvateattereihin tulee Arto Halosen ohjaama Prinsessa.

Ja vuoden päästä alkaa sitten Vanja-eno teatteri Klockrikessä – yes. Klockrike on pikkuruinen ruotsinkielinen teatteriryhmä, joka esiintyy pienellä näyttämöllä Helsingin Erottajalla.

Kun Kosonen sanoi yes,  Zholdak ilmoitti, että lehdistötilaisuus esityksestä alkaa pian, kävellään Klockrikeen.

”Andriy oli matkalla ihan innoissaan, että nyt hän näkee Helsingin energian, joka näkyy mussa. Että Turku ei ole mun kaupunki. Helsinki, aah, beautiful.”

Lehdistötilaisuudessa Zholdak kohkasi viettävänsä Klockrikessä ”hääyönsä Helsingin kanssa” ja haastavansa Helsingin muut teatterit ”taisteluun”. Sitten hän antoi puheenvuoron Krista Kososelle ja myhäili, kun tämä näytti hölmistyneeltä eikä tiennyt mitä sanoa.

Kososta hymyilyttää, kun hän muistelee tapahtumaa. Hän on oppinut keskittymään olennaiseen ja luottamaan muissa asioissa ohjaajaansa.

”Nyt olen ollut ruotsinkurssilla. Mulla on täällä laukussa Onkel Vanja.” 

Joanna Palmén on Imagen artikkelitoimittaja. Perttu Saksa on ­helsinkiläinen valokuvaaja, joka on avustanut Imagea vuodesta 2000.

Image 8/2010

Julkaistu: 25.10.2010