Apu

Kauneimmat asemat: Kajaanin asema on korea jugendlinna


Kainuun ja Kajaanin kehittymisen iso askel oli, kun Savon rata ylsi sinne saakka. Asemanrakennuksesta tuli niin korea, että kaupunkilaiset olivat haljeta ylpeydestä. Tämä on kauneimmat asemarakennukset -sarjan osa 6/6.
Kuvat Timo Pyykkö, Olavi Karasjoki / Suomen Rautatiemuseo

Rakennus on kuin pieni linna, ja sen julkisivujen koristelussa huomio kiinnittyy ensimmäisenä puusta veistettyhin koristeaiheisiin, ketunpäihin. Suippokuonoiset ketut ovat Kajaanin asemarakennuksen tunnusmerkki, samoin rakennuksen tyylipuhdas jugend.

Teknillisen korkeakoulun rehtori, professori, arkkitehti Gustaf Nyström (1856–1917) suunnitteli Kajaanin asemarakennuksen. Piirustukset oli hyväksytty senaatissa, ja asemaa rakennettiin vuosina 1904–1905.

Jossain vaiheessa rakennusta on laajennettu matalalla siipiosalla, mutta muuten sen ulkoasu on säilynyt lähes alkuperäisenä.

Asemarakennuksen suunnitteluun valittu arkkitehti Nyström oli ollut aikoinaan stipendiaattina Wienissä, jolloin hän sai vahvoja vaikutteita kaupungin rakennusten jugend-arkkitehtuurista. Sittemmin monet hänen suunnittelemansa rakennukset edustavat uusrenessanssia.

Gustaf Nyström tunnetaan myös monien muiden Savon radan asemien ja muun muassa Helsingin ja Turun vanhojen kauppahallien, Tampereen ylioppilastalon ja Turun upean taidemuseon arkkitehtina.

Radan rakentaminen syrjäisenä ja köyhänä maankolkkana tunnettuun Kainuuseen oli aikoinaan iso harppaus kehityksessä eteenpäin. Seudun asukkaat olivat jo pitkään vaatineet kulkuyhteyksien parantamista, jotta korpiseudun eristäytyneisyys olisi voitu murtaa, ja taloudellinen kasvu olisi päässyt käyntiin.

Jo 1850-luvulla valtiomies, fennomaani, Suomen markan isä J. V. Snellman oli perustellut koko Suomea kattavan rataverkoston rakentamista. Hän kirjoitti sen vaikutuksen olevan sivistävä, ja rautatie edistäisi postilaitoksen toimintaa, kirjakauppa-alaa ja sähkösanomien vaihtoa.

Yli sata vuotta myöhemmin seutukunnan puolesta puhui kotiseuturakkautta tunteva tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka 1960-luvulla vaikutti voimakkaasti Kainuun tieverkoston parantamiseen.

Erikoisen paljon toivoa pantiin aikoinaan Savon rataan, joka hitaasti, mutta varmasti eteni 1800-luvun lopulla kohti pohjoista. Keisarillinen senaatti oli vuonna 1895 asettanut toimikunnan tutkimaan taloudellisinta suuntaa Savon radalle Kuopiosta pohjoiseen. Suunta oli ilman muuta Kajaani, ja topparoikat urakoivat rautaista tietä aina vain pidemmälle.

Professori, tietokirjailija Reijo Heikkinen kirjoittaa: ”Tieto uuden kulkuväylän rakentamisesta Kajaaniin synnytti erityisesti riehakkaita purkauksia. Ihmiset juoksivat pitkin katuja huudellen uutista ja vetäen lippuja salkoon. Helmikuussa 1901 senaatti myönsi radan rakentamista varten 1,6 miljoonaa markkaa. Rakennustyöt saivat pian hätäaputöiden luonteen, sillä Kainuu joutui kamppailemaan sateisen kesän 1902 jälkeen ankaran kadon kourissa.”

Nyt Kajaanin väkiluku on 36 978 asukasta (2018), ja se on Kainuun maakuntakeskus.

Aseman ympäristö oli alkukesästä myllerryksen vallassa, ja työmaakopissa lounastauolla olevat työmiehet ja -naiset kertovat, mitä maastossa myllätään.

– Laajennamme parkkialuetta ja sen myötä tähän tulee myös linja-autoterminaali. Matkakeskuksen pitäisi olla valmis heinäkuun puolivälissä. Aika iso urakka tässä on meneillään, mutta liikenne asemalla on niin vilkasta, että autoille tarvitaan lisää tilaa. Ja onhan tuossa tuo iso kauppakin, joka vetää väkeä.

Iso kauppa on vastapäätä asemaa kohoava kolho, monelta paikkakunnalta tuttu vihreä Prisman torni, mutta käännetään katse pois siitä ja mennään sisälle asemalle.

Matkustajien kaunis odotushuone on osittain uusittu, mutta se on tehty tyylillä. Kattovalaisimet, penkit ja oliivinvihreät kaakeliuunit ovat puhdasta jugendia.

Seinien alaosien puupaneeleiden yläpuolet on tapetoitu. Ne eivät ole alkuperäiset, mutta edustavat silti 1900-luvun alun ajan henkeä.

Kauniiden suljettujen lippuluukkujen lasiluukuissa on teksti VR:n lipunmyynti on tällä asemalla päättynyt 1. elokuuta 2014. Sama tilanne on useimmilla asemilla kautta Suomen, ja lippuautomaatit ovat korvanneet ihmistyövoiman. Kehitys vie eteenpäin vai viekö?

Joka tapauksessa VR:n juliste seinällä julistaa, että ollaan ”Yhteisellä matkalla”.

Odotushuoneen penkillä istuu vanha herra. Hän on vuonna 1929 syntynyt Pauli Hukkanen.

– Olen huvikseni kahtomassa entisiä elonmaitani ja matkustin kotoa Iisalmesta tänne junalla ja lähden tunnin kuluttua takaisin. Eipä joutilaalla ole muutakaan tekemistä kuin muistella menneitä.

Hukkanen on tullut Kajaaniin muistelemaan pitkää uraansa Valtionrautateillä.

– Työurani kesti kolme kuukautta vaille neljäkymmentä vuotta. Eläkkeellä olen ollut jo kolmekymmentäkaksi vuotta. VR oli hyvä työnantaja, palkka oli varma, mutta ei sillä leveilemään päässyt. Ei minulla ole silti mitään moittimista siinä.

Pauli Hukkanen oli juuri täyttänyt kahdeksantoista vuotta, kun hän aloitti työnsä Kajaanin rautatieaseman tavaratoimistossa vuonna 1947. Sotaan hän ei onnekseen joutunut, koska oli sotavuosina vielä alaikäinen.

– Rahti kulki, ja tavaratoimistoon tuli pakaaseja sisään ja ulos vauhdilla. Kaikki purettiin rivakasti. Silloin asemahallissa oli paljon liikennettä ja ihmisiä, nyt täällä ei näytä tapahtuvan mitään. Eikä minulla ole enää tuttuja täällä, taitavat ovat kuolleita kaikki.

Tavaratoimiston nuorukainen laitettiin myös lämmittämään odotushuoneen kaakeliuuneja.

– Lapoin uuneihin koivuhalkoja, ja hyvin ne ison odotushuoneen lämmittivätkin. Nyt uunien luukut on näemmä suljettu oikein kettingeillä, eikä täällä tuoksu enää puulämmitys. Lämmin on silti!

Iisalmen junan tuloon on enää vartti, ja Pauli Hukkanen sanoo vitsaillen:

– Junat kolkuttelivat ennen mukavasti, nyt menevät niin tasaisesti, että taitaa olla yhtä kiskoa koko matka! Toista se oli ennen, sekin.

Hän olisi ennen junan tuloa käynyt mielellään vielä hörppäämässä kahvit asemaravintolassa, mutta ovipa on lukossa, eikä missään näy ravintolan aukioloaikoja.

Samaa ihmettelevät rouvat, joista toinen on saattamassa toista kotimatkalla Tampereelle.

– On tämä Suomen hienoimpia asemia, mutta missä on ravintolan pitäjä, he ihmettelevät.

Asemaravintolan sisustus noudattaa rouvien mukaan odotushuoneen tyyliä, ja nyt on selvitettävä missä ravintoloitsija Ann-Kristine Piipponen on.

Soitto hänelle paljastaa, että syy suljettuun ravintolaan on vika hänen autossaan.

– Asun Vuokatissa, ja autoni jarrulevy on rikki. Odottelen parhaillaan korjaajaa, enkä taida tänään ehtiä Kajaaniin. Rikkinäisen jarrulevyn takia en edes ajatellut ajavani töihin.

Piipponen on pyörittänyt yksikseen asemaravintolaa jo viisitoista vuotta.

– Ravintolan aukioloajat ovat joustavat. Yleensä tiistai on viikon hiljaisia päiviä.

Jos junat ovat myöhässä, Piipponen pidentää aukioloaikaa, ja jos matkustajia ei ole, hän sulkee ravintolan. Siksi ravintolan ovessa ei ole aukioloaikoja.

– Haluan nimenomaan palvella junaan menijöitä, enkä kaipaa ravintolaan muuta väkeä roikkumaan, hän sanoo ja taitaa viitata kaikenmaailman yökukkujiin ja häiriköihin.

Odotushuoneen seinän kaiteeseen on liimattu hänen ajatukseensa sopivasti osuva tarra. Siinä on teksti Huumeet saattavat olla jonkun perseestä. Se on nuorten ehkäisevää huumetyötä tekevän Youth Against Drugs -yhdistyksen tarra.

Aseman puistossa on yhä jäljellä taivaita kurkotteleva lehtikuusi ja sembramäntyjä, ja kaunis koivukuja johtaa entisten asemavirkailijoiden taloille. Rautatieläiset muodostivat Kajaanissakin tiiviin, suljetun yhteisönsä. Työyhteisö piti yhtä, ja työstä Valtionrauteillä oltiin ylpeitä.

Asemanrakennuksen toisessa päädyssä on Porapoika-niminen patsas, jonka tekijä on Matti Lahtinen.

Patsas on pystytetty Kajaanin radan satavuotismuistoksi. Siinä oleva laatta paljastaa, että vuosiluvut ovat 1904–2004. Ensimmäinen juna saapuikin asemalle jo ennen asemarakennuksen valmistumista. Väliaikainen liikenne aloitettiin elokuussa 1904, jolloin Suomen kenraalikuvernööri Obolenski saapui seurueineen Kajaaniin.

Säännöllinen junaliikenne Kajaaniin aloitettiin jo pari kuukautta myöhemmin, eli lokakuun 16. päivänä 1904. Uusi rata paransi ratkaisevasti koko Kainuun elämisen ehtoja ja nopeutti seudun kehittämistä.

Kirjailija Ilmari Kianto (tuolloin vielä Calamnius) kuvasi satiirin keinoin ensimmäisen junan saapumista Kajaanin vastavalmistuneelle asemalle. Hän nimitti Kajaania Moukkalan kaupungiksi:

Ja koko Moukkalan kaupunki oli tätä ensimmäistä junaansa vastaanottamassa. Siinä seisoi kunnianarvoisa kaupungin pormestari harmaine haarapartoineen, siinä prameili kaupungin viskaali muinaismuistounivormuineen, siinä kävellä käpperehti kaupunginkamreeri yksityisammatiltaan nuuskatehtailija pitkine mustalaiskaprokkeineen, ynnä muut huoneenhallituksen jäsenet, kuten kristilliset viinakauppiaat, tervatynnyriporvarit ja Suomen kansaa rakastavaiset tukkipäälliköt. Myös legioona kaupungin ja lähikyläin akkoja lykkelehti someroisella asemasillalla, ja tirskahtelevaa piikaparvea säesti sotnia kivenheitto-taitoisia pikkupoikia.

Kianto irvaili väen rallatelleen junan tuloa, että voi sitä Ruunun rakennusta, voi sitä Ruunun voimaa, että kun se on laittanut rautatiet ja sähkökellot soimaan!

Patsasukko on mykkä, mutta jotain metakkaa kuuluu isosta linnunpesästä. Se on rakennettu pitkistä risuista pääoven räystään alle. Harakka vaiko varis on sinne pesinyt?

Kun katselee räystään yli rakennuksen katolle, näkee, miten hieno kattopalkki kulkee pituussuunnassa katon poikki. Sen päädyt ovat hauenleuan ja -pään muotoiset. Palkki jatkaa samaa eläinteemaa kuin rakennuksen ketunpääkoristeet.

Arkkitehti Gustaf Nyström suunnittelikin taitavasti asemarakennukseen monia niin sanotun nikkariarkkitehtuurin tyylipiirteitä. Kajaanin asemaa pidetään yleisesti yhtenä viehättävimmistä Savon radan asemarakennuksista, eikä satunnainen matkailija voi olla kuin samaa mieltä.

Vilkkaan aseman kautta kulkee junia Oulusta Helsinkiin, Kuopioon ja Rovaniemelle, mutta laiturilla sijaitseva vaihdelukitus-mekanismi ei ole enää käytössä.

Onneksi se on kuitenkin jätetty muinaismuistona paikalleen, jotta nykypäivän matkustajat voivat ihmetellä, miten raiteita ennen vaihdettiin.

Oli aika ennen digitalisaatiota ja tietokoneita!

Lähteet: Sirkka Valanto, Suomen rautatieasemat vuosina 1857–1920 (Museovirasto, Rakennushistorian osasto 1982), Tiina Martin, Aseman puistossa (Aurinko kustannus 2016), kirjailija, professori Reijo Heikkinen, Kajaanin rautatie ja rautatieasema -kirjoitus.

Julkaistu: 30.7.2019