Pohjanmaan suokeidas kätkee monia aarteita – Kauhanevalla voi kuulla kesäyössä mystisen linnun surinan

Suolampi kimaltelee rämemäntyjen väleistä. Saraikkoiset mättäät muodostavat lampeen pistäviä niemekkeitä ja lahdekkeita. Kauempana lammella korahtaa muutolle valmistautuva kuikka ja taivaalla halkoo ilmaa pitkä jono etelään matkaavia kurkia.

Ollaan Kauhanevalla, joka on komea keidassuo Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan rajoilla. Pitkospuureitti kulkee Kauhanevan polveilevilla rannoilla ja viistää laajaa, allikkoista kermikeidasta. Kuivemmat mättäät eli kermit erottavat satoja allikoita toisistaan ja muodostavat veden ja turpeen sokkelon.

Kermikeitaat kuuluvat rajoitusosaan, jossa on liikkuminen kielletty 1.4.–15.9. lintujen pesimäaikana. Sitä halkovalla polkureitillä saa kulkea läpi vuoden.

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto tunnetaan laajoista keidassoistaan, karuista männikkökankaistaan ja harjuistaan. Täällä suoalueet, kuten puiston merkittävin suo Kauhaneva, ovat säilyneet poikkeuksellisen luonnontilaisina. Kauhaneva on suojeltu kansainvälisesti tärkeänä kosteikkona Ramsar-sopimuksella.

Kauhaneva katkaisee karun Pohjankankaan, jääkauden kasaaman moreeniselänteen. Se kuuluu Länsi-Suomen harjujaksoon yhdessä Hämeenkankaan kanssa.

Kauhanevan reuna-alueet ojitettiin metsätalouden käyttöön 1960- ja 1970-luvuilla. Nyt suo-ojia tukitaan ja poistetaan vettä haihduttavia puita, jotta suo palautuisi hiljalleen luonnontilaan.

Läheisen Kampinkeitaan kanssa Kauhaneva on kansainvälisesti merkittävä suoalue.

Kauhalammin kiertää kahden kilometrin mittainen pitkospuureitti, jonka eteläpäässä on Salomaan telttailu- ja tulentekopaikka ja pohjoispuolella Nummikankaan tulentekopaikka ja lintutorni.

Tornista avautuvat näkymät kermien, allikoiden ja rämemäntyjen labyrinttiin.

Kaukana siintää Lauhanvuoren loiva kyömy.

Kauhaneva on parhaita lintusoitamme. Kevätaamuna Kauhanevan rämeillä, lammilla ja avosoilla kiirivät kurkien uskomattoman äänekkäät töräytykset. Teerien soidinpulputuskin vaimenee hetkeksi lintujen pysähtyessä kuuntelemaan etelän tulokkaiden riemua.

Laulujoutsenpari rakentaa pesää allikoiden väliselle kermille ja kapustarinta viheltää haikealla äänellään.

Alkukesän valoisina öinä mäntykankailla hurisee kehrääjän pehmeä rukki. Lintua on harva nähnyt, mutta moni on kuullut. Omalaatuinen soidinlaulu saattaa kestää keskeytyksettä jopa tunteja. Otollisimmat mahdollisuudet kuulla tätä outoa lintua Pohjankankaan hiekkakankailla ovat kesäkuun lämpimät yöt.

Syksyllä kuljujen ja märkien avosoiden sarat muuttuvat keltaisiksi ja kermien tummat mättäät halkovat saraikkoja. Kosteat säät tuovat sumuja ja suolle salaperäisyyttä. Vesi pisartelee kituliaiden mäntyjen neulasissa ja mättäiden kanervissa.

Seinäsammalet ja poronjäkälät peittävät metsänpohjaa, josta nousee mm. sianpuolukkaa, puolukkaa, variksenmarjaa ja kanervaa.