Määrätietoinen Kattis-kissa valitsi itselleen uuden perheen ja vaihtoi Kanariansaaret Keski-Suomeen
”Saadessani oven vasta raolleen syöksähti jalkojeni välistä jotain mustavalkeaa sänkymme alle.” Laukaalainen Rauno Hyvärinen kertoo, miten Kattis-kissasta tuli osa perhettä. Elämäni eläin -sarja esittelee lukijoidemme unohtumattomia eläimiä.
Meidän kesäparatiisimme oli useana talvena Gran Canarian saarella sijaitseva San Agustinin merenrantataajama. Marraskuisena aamuna vuonna 2011 heräsin lapsen kirkaisuun sisäpihalla. Hyppäsin ylös sängystä ja riensin avaamaan oven. Saadessani oven vasta raolleen syöksähti jalkojeni välistä jotain mustavalkeaa sänkymme alle. Mikä se oli!? Sängyn alta löysin nuoren ja kauniin villikissan!
Vaimoni Raili lähti hakemaan kissanruokaa kaupasta, ja villikissa viihtyi meillä koko päivän. Yöksi meidän oli laskettava kissa ulos, koska meillä ei ollut hiekkalaatikkoa kissan käyttöön. Villikissa alkoi vierailla meillä, ja sai nimen Sylvester.
Yllättäen näimme Sylvesterin kaksi kertaa istumassa toisen huoneiston rappusilla. Huoneiston ovi oli auki! Oliko Sylvester kyseisessä huoneistossa asuvan henkilön kissa? Otin Sylvesterin syliini ja lähdin uteliaana palauttamaan sitä. Oven avasi tyylikäs nainen, Bitten. Sylvester oli Bittenin kissa ja sen nimi oli Kattis. Yllättäen Bitten kysyi minulta, ”Skulle ni vilja adoptera den här katten?” Olipa odottamaton kysymys!
Palasin huoneistoomme ja kyhäsin varmuuden vuoksi Bittenille listan keksimistäni kissan sijoittamisvaihtoehdoista. Saarella toimi muun muassa järjestö, joka ruokki saaren villikissoja. Emme itse voineet ottaa kissaa, koska palaisimme Suomeen jo huhtikuussa. Työnsin laatimani luettelon Bittenin huoneistoon ulko-oven tuuletusraosta ja pakenin paikalta.
”Meistä oli tullut yllättäen espanjanruotsalaisen kissan huoltajat!”
Ovikellomme pärähti yllättäen seuraavana päivänä. Oven takana seisoi vakava Bitten, joka kertoi, että hänen on pakottavista syistä palattava Ruotsiin huomisaamuna! ”Otatteko kissan?” Sain shokin. Miten selitän ymmärrettävästi, ettei kissan ottaminen ole mahdollista? Kakistelin: Tiedäthän, kissalla PITÄÄ olla passi JA ... Siinä samassa Bitten syöksähti halaamaan minua ja julisti riemuissaan: ”KATTIKSELLA ON PASSI! Lähden välittömästi fiksaamaan Kattiksen passin sinun nimellesi! Pakollisista rokotuksista uupuu vain yksi rokotuskerta ja olen varannut rokotusajan.” Olin sanaton. Meistä oli tullut yllättäen espanjanruotsalaisen kissan huoltajat! Bitten ei kyennyt ottamaan Kattista mukaansa lennolle seuraavana aamuna, koska kissalta puuttui yksi pakollinen rokotuskerta. Kattis jäisi meille! Kissojen passit! Naiset! Ruotsalaiset!
Etsin tietoa siitä, miten tulee valmistautua kissan lentokoneessa kuljettamiseen. Olimme kokemattomia ja huolestuneita amatöörejä! Kattis pyrki illalla ulos ja palasi takaisin vasta seuraavana aamuna kello 07 jälkeen. Kattis oli hyvästellyt kaverinsa.
Kattis sai viimeisen pakollisen rokotuksen. Viimeistä matkalaukkua pakatessamme Kattis asettautui pitkäkseen avonaiseen matkalaukkuun. ”Älkää jättäkö minua tänne! Ottakaa mukaan!” ”Älä pelkää! Vi tar dig med oss!”
Las Palmasin lentokentällä liityimme lennolle lähtevien matkustajien pitkään jonoon Kattiksen ja matkatavaroidemme kanssa. Virkailija ohjasi meidät ovelle, jossa luki ”Crew and cargo”. Olimme juuri astumassa sinne sisälle, kun vartija juoksi paikalle. Selitin englanniksi, että olemme tulossa tätä kautta lentokoneeseen kissan kanssa! Vartija ei ymmärtänyt englantia. Mitä nyt teemme?
Menimme takaisin ensimmäisen virkailijan luo, ja hän lähti mukaamme. Avasi oven, me jäimme seisomaan ulkopuolelle. Virkailija puhui kiivastuneena huoneen seinällä roikkuneeseen sisäpuhelimeen, minkä jälkeen meidät kolme päästettiin sisäpuolelle. Luulimme, että nyt myös me pääsemme lentokoneeseen yhdessä Kattiksen kanssa. Eipä tietenkään! Kun Kattista lähdettiin viemään kantokopassaan kohti lentokonetta, asettautui vartija tiellemme. Meidän käskettiin poistua.
Näemmekö Kattista enää koskaan?! Paleltuuko Kattis lentokoneen ruumassa? Lämpötila on 10–11 kilometrin korkeudessa -50 tai -60 astetta, joskus enemmän. Mikään ei auttanut.
Perillä lentokoneellemme varatun kuljetushihnan ympärillä oli tungos. Vähitellen jäljellä oli enää pari unohdettua matkalaukkua. Seisoimme neuvottomina kuljetushihnan vierellä. Lennon ainoa kissamatkustaja oli kadonnut! Jäätyikö kissa kuoliaaksi? Juuri silloin kuulutettiin: ”Matkustaja Hyvärinen! Teitä odotetaan tuloselvityksessä!”
Ennen perille ehtimistämme näimme, että Kattis istui asiakastiskillä. Virkailija leperteli Kattiksen kanssa, vaikka Kattis ei vielä ymmärtänyt suomen kieltä. Mikä suuri ihme ja helpotus!
Lähdin etsimään Kattiksen kanssa invalidivessan, sillä se on isokokoinen, aina puhdas ja sen oven saa lukittua. Lukitsin oven, avasin kuljetuskopan luukun ja laskin Kattiksen vapaaksi. Muotoilin San Agustinista mukaan ottamani pahvilevyn pahvilaatikoksi ja täytin sen kissanhiekalla. Reipas Kattis meni heti asioimaan uudessa hiekkalaatikossaan! Sen jälkeen otin esille Kattiksen juoman ja ruoat. Kattis söi hyvällä ruokahalulla varhaisen aamupalansa. Kiltti kissa!
Kotonamme Kattista odotti talvisää. Kattis tutustui kiinnostuneena myös lumeen ja lumihankeen. Entistä villikissaa ei ihmetyttänyt mikään.
Kattis on edelleen hyvässä kunnossa ja asuu nykyään lastenlastemme luona. Kun lähdimme uudelle talven kestäneelle matkalle, emme uskaltaneet ottaa kissaa mukaan. Palattuamme emme raaskineet ottaa Kattista meille takaisin, koska se oli kiintynyt uuteen kotiinsa ja lapsenlapset siihen. Nykyään se silloin tällöin kuitenkin yhä kyläilee meillä.
Elämäni eläin -sarja kertoo lukijoidemme lemmikeistä tai muista eläimistä, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen. Ehkä ne ovat tai olivat tukena vaikeassa elämäntilanteessa, ehkä muuten vain poikkeuksellisia persoonia. Eläin voi olla myös jo edesmennyt, kunhan siitä löytyy julkaisukelpoinen kuva. Voit osallistua sarjaan oheisella lomakkeella.
