Kun vertaa koiraa sen esi-isään suteen, moni iso ero eläinten välillä löytyy päästä. On joitain koirarotuja, joilla on hyvin kapea ja pitkä kuono, mainittakoon vaikkapa saluki, mutta suurimmalla osalla koiraroduista kuono on lyhyempi ja leveämpi kuin sudella. Otsassa on jyrkempi penger ja pääkoppa on leveämpi.

Erityisen selvää tämä on lyhytkuonoisten rotujen kuten rottweilerin, bokserin tai bulldogin kohdalla. Ero on kuitenkin nähtävissä jo saksanpaimenkoirista tai vaikkapa herttaisista labradorinnoutajista.

Kuono ja otsa eivät kuitenkaan ole ainoat evoluution aikana muuttuneet osat koiran kasvoissa. Kannattaa katsoa myös silmiä. Tai pikemminkin kannattaa katsoa nimenomaan silmiä.

Suden silmät ovat mantelinmuotoiset ja melko sivussa päätä. Koiran silmät taas ovat pyöreät ja siirtyneet keskemmäs kasvoja. Mitä lättänämpi kuono koiralla on, sitä suurempi muutos näkyy myös silmien muodossa ja sijainnissa.

Kun vertaa koiraa suteen, koira on ottanut ikään kuin askelen lähemmäs ihmistä. Se on saanut kasvot. Selvimmillään ilmiön voi todeta mopseissa ja bostoninterriereissä. Presidenttiperheen Lennu kuuluu jälkimmäiseen rotuun.

Ulkonäön muuttuminen on vaikuttanut jopa koiran näkökykyyn: suden näkökenttä on laajempi kuin koiran, mutta pyöreäsilmäinen koira, jonka silmät ovat lähempänä toisiaan, on saanut vastineena tarkemman stereonäön. Se näkee siis tarkemmin eteensä.

Näkökykyään koira käyttää ihmisen katselemiseen. Se tuijottaa meitä silmiin paremmin kuin muut eläimet.

Koira katselee meitä, ja me katselemme mielihyvin takaisin.

Keskinäisessä katseessa saattakin olla syy koiran kasvoille. Ehkä ihminen on tuhansien yhteisten vuosiemme ajan suosinut koiria, jotka katsovat meitä takaisin kuin toinen ihminen ikään. Siksi koiran kuono on litistynyt tai joissain tapauksissa kadonnut kokonaan, ja silmät muuttuneet suden viekkaista mantelisilmistä ihmismäisen pyöreiksi.

Joidenkin koirarotujen kuonottomuus on valitettavasti niille terveydellinen taakka. Lytyssä olevilla hengitysteillä on vaikea saada happea.

Filosofi Daniel C. Dennett kirjoittaa kirjassaan Miten mieli toimii (WSOY, 1997) ihmisen taipumuksesta suosia koirassa inhimillisiä piirteitä. Olemme saattaneet pitää erityisen paljon koirista, joilla on inhimillinen katse, ja siksi sellaiset yksilöt ovat päässeet levittämään ominaisuuksiaan eteenpäin.

”Tämä pitkään kestänyt tiedostamaton suosikkijärjestelmä on tehnyt koirista yhä enemmän meidän kaltaisiamme”, Dennett ehdottaa.

Ihmiselle katseella on merkitystä. Kuvittelemme viestivämme toistemme kanssa puhumalla, mutta oikeasti olemme mestareita lukemaan viestejä muiden katseesta.

Koemme loukkavana, jos juttukumppanin katse vaeltelee siellä täällä. Väitetään, että jopa valehtelun huomaa katseen suunnasta.

Ihmisen silmä onkin sellainen, että katseen suunta on helppo huomata. Muille ihmisapinoille silmät eivät ole niin iso juttu. Esimerkiksi ihmisen ja simpanssin silmät ovat kovin erilaiset: Ihmisellä on suuri silmänvalkuainen ja siitä pistemäisesti erottuva iiris ja pupilli. Tällaisten silmien liikkeitä on toisten yksilöiden helppo seurata. Simpanssin silmästä valkuainen ei juuri erotu.

Tutkimuksissa lähisukulaisemme simpanssit eivät osaa seurata ihmisen katseen suuntaa ja sillä tavoin löytää vaikkapa piilotettua herkkupalaa.

Koira kuitenkin osaa. Koiran ja ihmisen yhteinen historia on yhteisen katseemme historiaa.

Tutkijat ovat yrittäneet selvittää katsekontaktimme kehitystä. Esimerkiksi Animal Behaviour -lehden artikkelissa Angie M. Johnston kollegoineen esitti, että vastavuoroinen katse on syntynyt vähitellen.

Sudet eivät ihmistä silmiin katsele, mutta dingot vilkaisevat silloin tällöin. Dingokin on koira, mutta hyvin vanha sellainen. Ihminen vei niiden esi-isät Australian mantereelle noin neljätuhatta vuotta sitten. Tiivis tuijotus on siis ilmeisesti sitä nuorempaa perua.

Kahden lajin välisellä katseella on fysiologistakin merkitystä: kun koira ja omistaja tuijottavat toisiaan, molemmilta erittyy mielihyvähormoni oksitosiinia. Tämä tekee suhteesta entistä tiiviimmän, ja ehkä seikka selittää sen, että olemme eläneet niin kauan yhdessä. Koiran seura tuottaa konkreettista mielihyvää.

Ihminen pitää ilmeikkäistä koirista, jotka katsovat häntä silmiin.