Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Muotisuunnittelija

Katri Niskanen luo unelmien pukuja Linnan juhliin – ”Joskus urani alkuaikona otin viisitoista pukutilausta ja se oli liikaa”

Muotisuunnittelija Katri Niskasen työ näkyy Linnan juhlien aikaan tv-ruudussa.

6.12.2025 Apu
Kuuntele artikkeli · 2.57

Tulit aikanaan tunnetuksi Muodin huipulle -ohjelman voittajana. Nyt vietät urallasi 15-vuotistaiteilijajuhlaa. Milloin ensimmäinen suunnittelemasi iltapuku nähtiin Linnan juhlissa?

Se oli jo kilpailun kanssa samana vuonna eli 2009. Suunnittelin puvun tuolloin kansanedustaja Sanna Lauslahdelle.

Minulla ei ollut tuolloin vielä työhuonetta, ja sovitukset hoidettiin muun muassa eduskunnan tiloissa.

Iltapuvun saaminen Linnan juhliin on tärkeä ja hieno paikka suunnittelijalle, sillä juhlia seurataan Suomessa suurimmalla mielenkiinnolla.

Linnassa on myös ihmisiä erilaisista kuplista, toisin kuin vaikka gaaloissa, joissa on lähinnä saman alan edustajia. Samalla olen itse päässyt tutustumaan työni kautta monen alan tekijöihin.

Montako iltapukutilausta teet nykyisin Linnan juhliin?

Korkeintaan kymmenisen kappaletta.

Joskus urani alkuaikona otin viisitoista pukutilausta ja se oli liikaa. Nukuin silloin muutaman kerran ateljeessani Punavuoressa. Se oli myös ainoa kerta, kun olen nukkunut työhuoneellani.

Tänä vuonna sain ensimmäiset pukutilaukset Linnaa varten jo syyskuussa. Raivaankin aina marraskuun kalenterista tyhjäksi. Olen oppinut, että valtaosa tilauksista tulee sitä mukaa, kun kutsuja saapuu. Yhden puvun valmistumiseen varaan noin kolmekymmentä tuntia aikaa.

Miten palaudut Linnan puku -urakasta?

Joulukuu on vielä alalla kiireistä aikaa, mutta varsinaisen itsenäisyyspäivän ja sen jälkeisen ajan koitan vähän rauhoittaa tahtia. Olen oppinut iän myötä, mikä määrä työtä on minulle sopivasti.

Marraskuun jälkeen kestää hetki saada kierrokset alas. Palaudun parhaiten liikkumalla ja viettämällä normaalia perhe-elämää.

Katri Niskanen

  • Ikä: 39.
  • Ajankohtaista: Linnan juhlat -lähetys alkaa 6.12. Ylellä klo 18.15. MTV:n Linnan juhlat -lähetys alkaa Katsomossa klo 17.45 ja MTV3-kanavalla klo 21.

Televisiosta...

  • ...sarja, johon palaan: Sinkkuelämää-sarja on ihan klassikko.
  • ...katson jouluna aina: The Holiday sekä Joulupukki ja noitarumpu.
  • ...haluan nähdä joulomalla: Sisäilmaa haluaisin katsoa uudelleen ja toivoisin jatkoa The Queen of Fucking Everything -sarjalle.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt