Katri Helenalle Iskelmä-Finlandia
Puheenaiheet
Katri Helenalle Iskelmä-Finlandia
Katri Helena pokkasi 10 000 euron arvoisen Iskelmä-Finlandian.

Katri Helena voitti hetki sitten Iskelmä -Finlandia -palkinnon. 10 000 euron palkinto jaettiin Tapsan tahdeilla Nokialla.

Iskelmä-Finlandia -palkinto jaetaan kevyen musiikin eteen tehdystä työstä.

- Aivan mahtavaa päästä Iskelmä-Finlandian saaneiden viihteen tekijöiden joukkoon. Palkinto on viihdealan suurin huomionosoitus ja olen siitä todella otettu, Katri Helena kommentoi palkintoa.

Iskelmä-Finlandiaa ei aikataulusyistä jaettu viime vuonna. Tänä vuonna sen valintaprosessia muutettiin. Tällä kertaa ehdokkaita ei julkistettu ennakkoon, vaan valinnan teki salainen asiantuntijaraati, joka perusteleli Katri Helenan, 68, valintaa seuraavasti:

- Erityisen pitkän ja näyttävän uran laulajana tehnyt Katri Helena tullaan aina muistamaan suomalaisesta populaarimusiikista puhuttaessa. Valovoimaisen Katri Helenan valtavien hittien määrä hakee vertaistaan. Suuresta taiteilijasta kertovat myös merkittävät kulta- ja platinalevyjen määrät.

Kommentoi »