Apu

Katri Helena on aikuinen nainen huipulla



Katri Helena on aikuinen nainen huipulla

Katri Helena juhlii puolivuosisataista uraansa juhlakonserttikiertueella. Isänpäivänä karavaani pysähtyi Helsingin tupaten täydelle Finlandia-talolle. Laulaja kiitti yleisöään ja uskollinen yleisö artistia seisaaltaan aplodeeraten. Ei kauniimpaa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Petri Mulari

Katsomossa ei ole koskaan hauskempaa ja turvallisempaa kuin silloin, kun esiintyjä lavalla osaa, tietää mitä tekee ja miksi, nauttii, haluaa antaa ja jakaa: kutsuu ihmiset matkalle, joka lupaa tuttuuden ohella yllätyksiä.

50-vuotista uraansa juhliva Katri Helena on varma, vahva, avoin, ehjä, ääni kulkee vaivatta, samettisesti, syvänä, vain pari kertaa tiukoilla. Jollain kummalla tavalla Katri onnistuu olemaan samanaikaisesti illan leppoisa emäntä ja Suomen mittakaavassa tähtien tähti.

Aikuinen nainen huipulla. Tosin ainoa lainakappale väittää, että Vanha nainen hunningolla.

Sen Katri spiikkaa enimmäkseen kronologisesti edenneessä konsertissa, että 2000-luvun alussa mentiin hunningolle, mutta se on vain elämää. Kappale on Erinin, Katri lauloi sen Vain elämää -sarjassa.

Silloin se oli lainaa vain, jotenkin liioiteltu kiehnäys siitä, että harkittu syrjähyppy on paikallaan, kun vanha avioliitto nahistuu ja naiseus alkaa kuivua. Nyt se soi väkevän aidosti, ei manifestina, vaan totena – haikeanakin, kun laulaja toteaa, ettei hänellä ole kokemusta 40 vuodesta saman miehen lakanoissa.

Kaksiosainen konsertti on yhtä kaksijakoinen kuin Katri Helenan urakin. Kolmelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä soi hittien suma – niitä lauluja, jotka ainakin puoli kansaa osaa ulkoa. Niiden teksteissä rakkaus on heleää, taivas sininen, hiekkaranta autio, syksy unelmia täynnä. Omat ja lainatut euroviisut todistavat ennen kaikkea 1970-luvun melodioiden voimaa.

Jossain välispiikissään Katri arvelee ajaneensa 1.5 miljoonaa kilometriä ja laulaneensa kappaleen Ei kauniimpaa noin 3 250 kertaa – mielellään. Tutuistakin kappaleista tulee bändin johtajan, sovittaja Arttu Takalon käsittelyssä tuoreita.  Umpitutuimmat hän jättää yleisöystävällisesti vähemmälle käsittelylle – rytmityksiä on vähän modernisoitu, bändin huippuammattilaisille annetaan soolotilaa.

Vähemmälle kulutukselle jääneissä lauluissa Takalo ja Katri irrottelevat. Lantteja vain päätyy akustiseksi kantriksi, välillä Katrin fraseeraa espanjalaisesti – yllättävän moni hiteistä tuli aikoinaan Iberian niemimaalta. Erämaata ylistävän biisin taustalla pyörii kuvia häikäisevän lumisesta ikimetsästä ja rumpu takoo intiaanibiittiä.

Konsertin jälkimmäinen osa alkaa siitä, mistä Katri Helenan ura otti uuden alun: Jukka Kuoppamäen Anna mulle tähtitaivas katkaisi pitkän levytystauon 1992 – kun Timo Kalaojan kuolemasta oli kulunut neljä vuotta. Laulusta tuli platinahitti. Ylösnostattava se on nytkin: tähdet tuikkivat taivaalla ja Katrin laajahelmaisessa hameessa, joka on lainaa Helsingin kaupunginteatterin musikaalipuvustosta.

Kappaleet eivät enää ole päälle laulettavan tuttuja, mutta Katri on niissä kaikkein varmimmillaan, iloinen ja onnellinen: että tällaistakin on vielä tullut!

Lauri Ylösen ja Paula Vesalan Vieras sisar on tuleva klassikko. Hassussa Onnenonkija-kappaleessa kerrotaan siipiveikosta (moni kuulee tarinassa kaikuja Katrin omasta elämästä), jonka ongesta siima katkeaa ja saalis karkaa. Sitä laulaessaan Katri kääntää katseen yläaitiossa istuvaan Tommi Liimataiseen. Liimatainen on ammattimainen kalamies, Katrin manageri ja kumppani. Karkaa se kala toisinaan Liimataisenkin koukusta islantilaisen joen pärskeisiin, ja nekin, jotka hän onnistuu jallittamaan, pääsevät punnituksen jälkeen jatkamaan villiä elämäänsä.

Konsertin rakenne on ovela, välispiikit luontevia, itseironisiakin, aikaa ja kuulijoita kunnioittavia: aika monessa tekstissä puhutaan laulamisen onnesta. Koska nyt juhlitaan puolta vuosisataa lauteilla (tätä sanontaa Katri käyttää), jäävät laulajan elämänkudoksen synkemmät raidat käsittelemättä. Se on viisasta: niin ainutkertaisen hieno kappale kuin Tulet aina olemaan onkin, tunnelma olisi sen mukana valahtanut aivan erilaiseksi.

Kahden ylimääräisen laulun jälkeen Finlandia-talon lavan ovi raottuu ja tyttärentytär ryntää mummin syliin. Mummi nostaa pikkutytön korkealle. Takahuoneessa ovat tyttäret Hanna ja Maija, äidin kiertueassistentti, muuta sukua ja ystäviä.

Muutama toimittajakin, iltapäivälehtien kysymykset koskevat konsertin ohella myös tulevia itsenäisyyspäivän juhlia. Katri Kalaoja ja Tommi Liimatainen ovat kumpikin saaneet sinne oman kutsunsa, mutta yhdessä he aikovat mennä.

Kun Katrille sanoo, ettei hän ole koskaan ollut lavalla niin varma, vahva ja lämmin, ääni kunnossa ja mieli onnellisena kuin tänään, hän vastaa, että juuri siltä tuntuukin!

Teksti Raila Kinnunen

Kuva Petri Mulari

Julkaistu: 11.11.2013