Syntymäpäivähaastattelu – Katri Helena 75 vuotta: "Nyt tiedän, ettei ihmisen minuudelle tapahdu sitä, mitä fyysiselle muodolle tapahtuu" – Kuvia vuosikymmenten varrelta

Käsitellään nämä ikäasiat heti alta pois.

Kun Katri Kalaoja täytti 70, hän arveli, että vuosilaskukoneessa on häiriö – ei tunnu siltä. Miltä sitten pitäisi tuntua?

– Tämä on varmaan nuorena tullut harha, kun katselee vanhoja ihmisiä eikä ymmärrä, että sen kuoren alla on se sama ihminen. Ei se juuri muutu, ehkä oppii vähän lisää asioita ymmärryksestä ja elämästä.

– Kuusikymppisenä huusin, että en halua olla kuusikymppinen! Nyt siitä on viisitoista vuotta, eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että olen 75. Kuusikymppisenä oletin, että nyt tapahtuu jotain, koska kun me oltiin nuoria, 60 vuotta oli vanhusikä. Nyt tiedän, ettei ihmisen minuudelle tapahdu sitä, mitä fyysiselle muodolle tapahtuu.

Katri jatkaa, että suurta muutosta ei tule, jollei kanna katkeruuksia ja vihaa. Ne lannistavat ja vanhentavat. Elämässä voi tapahtua miltei mitä tahansa, ja niistä selviää, jos osaa selittää ne itselleen eikä katkeroidu marttyyriksi.

– Mennyttä ja nuoruutta olen kelannut aina välillä – onko tämä sitä vanhuutta sitten – kun tuntuu niin ihmeelliseltä, että olen näin kauan saanut täällä tallata ja laulaa. En haikaile menneitä, mutta on kiva muistaa, kuin selaisi valokuva-albumia. Olen ihan tässä ajassa. En kaipaa minnekään. On mielenkiintoista elää eteenpäin ja katsoa, mitä elämä vielä tuo ymmärrettäväkseni ja opiksi. Siinä ei ole mitään pelottavaa.

Aamulla ennen tätä haastattelua Katri ajeli kotoaan Askolasta Helsinkiin, ensimmäisen kerran sitten viime vuoden joulukonserttien.

– Muistin vielä miten tullaan! Nukuin vähän heikosti, kun jännitti. Mutta hyvinhän tämä sujuu. Aina kun ajan kotiin, varsinkin konsertin jälkeen yömyöhään – olinpa yksin tai jonkun kanssa – rullaan ikkunan auki ja huudan yläkertaan, että kiitos, kiitos, kiitos!

Juhannuskeikalla 2018 Katrilta valahtivat lavalla voimat. Iski hätä: ”Saamari, en halua kuolla saappaat jalassa, haluan olla mummina vielä ihan kunnolla!”

Väsymyksen syyksi selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta. Keikkakatkos jatkui viime vuoden joulukonsertteihin asti.

– Olin hämilläni sen kesän, tuli huono omatunto, kun jouduin peruuttamaan. Tyttöjen kanssa puhuminen on auttanut paljon. Kävin myös viime syksynä kahdeksan viikon rentoutus- ja stressinhallinnankurssin. Aion tehdä saman tänä syksynä, nyt Zoom-videopalvelun välityksellä.

Katri syö lääkkeitä ja on ihan terve.

– En halua identifioitua johonkin sairauteen. Uskon, että ajattelutapa ja asenne heijastuvat ihmisen vointiin. Olen innostunut uudesta tieteestä, siitä, miten aivot toimivat ja ajattelu vaikuttaa. Miten rauhoittuminen vaikuttaa koko hyvinvointiin. Neurotieteilijä Joe Dispenzan tekstit kolahtavat.

Katri pohtii syitä siihen, miksi hän on saanut tehdä näin pitkän uran. Hän päätyy muun muassa siihen, että ei ole koskaan tehnyt vastoin omaa sisäistä tuntemustaan, on aina kantanut vastuuta, ei ole ikinä tehnyt mitään vasemmalla kädellä.

– Olen keskitien kulkija. Semmoinen keskiverto, että olen pystynyt vaikuttamaan suureen määrään ihmisiä aiheuttamatta ihan hirveää vastustusta. Ärtymystä kyllä, mikä on ihan luonnollista. Mutta olen saanut hyväksyntää. Paljon enemmän kuin olisin ansainnut. Siitä olen kiitollinen.

Hän, Katri Helena, on ollut meillä 57 vuotta. Ensimmäinen levytys, Poikien kuvat ilmestyi 1963, Puhelinlangat laulaa -hitti nauhoitettiin 4. maaliskuuta 1964. Levytettyjä kappaleita on 500, albumeja 52, kultaa, platinaa ja tuplaplatinamyyntiä, 1,5 miljoonaa myytyä äänitettä.

Muistoihin kuuluu edustustehtäviä jättiestradeilla, kilpailuissa ja festivaaleilla idässä ja lännessä, kahdesti euroviisuissa.

Tasavuotisjuhlakonsertteja sekä uran että iän tahtiin, Leidit lavalla yhdessä Marionin, Paula Koivuniemen ja Lea Lavenin kanssa, Jari Sillanpään kanssa MeStarat sekä Cheekin vieraana stadionkeikalla.

Loistavia käännöshittejä, Vasten auringon siltaa, Almaz, Nuoruus on seikkailu. Kotimaisia menestyksiä Katson autiota hiekkarantaa, Katson sineen taivaan, Anna mulle tähtitaivas – jo pelkkä kappaleen nimi lykkää pari miljoonaa suomalaista laulelemaan.

Katri Helena on meille saavutettu etu, suomalaisuuden tulkki, pysyvä arvo, totta samalla tavalla kuin valkeat yöt, entiset hiihtäjäsankarit ja lenkkimakkara. Sinivalkoinen ääni, ikoni ja koko kansan yhteinen. Koskaan et muuttua saa. Jouluihminenkin vielä, ruiskukansinisin silmin.

Vai onko? Katri on monet kerrat sanonut, että ei, ei! Myös hänellä täytyy olla oikeus muuttua, etsiä uutta ja löytää sitä, kuunnella itseään.

– Joskus jos sanotaan tai kirjoitetaan, että ”ikoni” tai ”koko kansan”, niin heti tulee postissa kirje, että en mä jumalauta sinusta tykkää! En halua sellaista vaatimusta tai leimaa otsaani, Katri sanoi kymmenisen vuotta sitten.

Niinkin hän on asian muotoillut, että ei hänen elämänsä saa olla akvaario. Ja että jukeboksinakin selviäisi, mutta sitä ei vain oma mieli kestäisi. Moneen kertaan hän on sanonut, että ei kestä surkuttelua, ”ei omaa heikkoutta tarvitse näyttää toisten pyynnöstä ja heidän tarpeisiinsa”.

Astelemme elokuiseen hellepäivään, ensin nykyisyyteen ja sitten tulevaisuuteen.

Katria melkein hävettää, miten hyvin poikkeustila ja koronasäppi ovat hänen osaltaan Askolan talon herran kukkarossa sujuneet.

– Kevät ei ollut ollenkaan vaikea, olen kotona ollut ja nauttinut. Yhtäkkiä loppuivatkin kaikki menot. Ei tarvinnut valmistautua mihinkään, ei hätäillä eikä jännittää mitään. En oikein uskaltanut tunnustaakaan, että tämä on mulle kuin lahja.

– Aamun ajatus on usein kun herään: mitä kello on? Ihan sama mitä se on, ei tarvitse lähteä mihinkään. Ihanaa. Keitän kaurapuuron, laitan marjasmoothien, luen uutisia Apu-lehdestä ja siitä lähtee eteenpäin. Tai syön mustaviinimarjoja suoraan pensaasta.

Facebookissa Katri hihkaisi karanteenin alettua toisille riskiryhmäläisille: ”Terveisiä mummokaranteenista, ei pelkoa, vaan järkeä ja varovaisuutta. Vaikka miten olisikin tottunut asiansa ja itsensä hoitamaan ja kokisi itsensä täysivaltaiseksi.”

– Haluaisin huutaa, että nyt tämä tilanne on vielä enemmän meistä jokaisesta kansalaisesta itsestä kiinni! Jokaisella on vastuu, Katri hihkuu, vaikka ainoa vieruskansalainen kuulisi vähemmälläkin.

Viisaan kyläläisen perustaman ruokakassipalvelun asiakkaaksi Katri jäi. Hän sanoo, että kun tilaa ostokset, miettii tarkemmin mitä syö. Maskin kanssa hän käy kaupassa, jos tarvitsee jotain erityistä. Loppukeväästä hän kävi Hanna-tyttären perheen pihalla lapsia katsomassa.

– Yritin ottaa selästä kiinni. Eeli, kuuden vanha, ilmoitti, että mummi, etkö muista turvaväliä!

Enää eivät puhelinlangat laula. Tämäkin mummi on pitänyt Zoomissa yhteyttä lasten ja lastenlasten kanssa.

– Pelattiin kaikkia pelejä. Haluatko miljonääriksi – tai meillä Maija muutti sen niin, että haluatko tonnikalaksi? Eihän mulla ole mitään saumaa näiden 6- ja 11-vuotiaiden kanssa. On ne ylpeitä kun päihittävät aikuiset. Eritoten tämä jannu, jolla on kova kilpailuvietti. Eeli on kyllä varsinainen hurmuri, mummi sanoo.

Katrin tarinoissa kuuluu läheisyys tyttärien Hannan ja Maijan kanssa: ”Tytöt on ihania!” Tommi piipahtaa niissä melkein yhtä usein ja yhtä itsestään selvänä.

Tommi Liimataisesta tuli Katrin manageri 2011. Paria vuotta myöhemmin he katkoivat juoruilta siivet, kertoivat olevansa kalakavereita, ystäviä ja enemmänkin.

– Kyllähän tytöt mua koko ajan höykyttää. Mutta kotona olen turvassa. Siellä on aina tekemistä, ei ole tullut lossiksi heittämisen meininkiä. Tytöt ovat aika kärppänä kuulostelemassa ja Tommikin pitää huolta. Ne tarkkailee. Välillä pitää sanoa, että mites päin tämä homma onkaan: kukas meistä on se vanhin? Vaikka onhan se huolenpito aika ihanaa – ne välittää.

Kahdeksan karanteeniviikkoa toivat talolliselle ongelmia.

– Pihamaa on suuri, vanhalla ruohonleikkurilla sai törrytellä melkein viikon. Nilkka vaivasi, ruohikko kasvoi leudon talven jäljiltä kohisten ja muu perhe oli karanteenissa. Tommi pisti tuulemaan, kävi testeissä, tuli ja ajoi nurmikon ja ostettiin päältä ajattava leikkuri. Paras hankinta ikinä! Joo, sain sellaiset ohjeet, että vinossa ei saa ajaa.

Tommin kyydissä Katri Helenan uraan ja imagoon tuli melkoista tuuletusta ja uudenlaista riskinottoa. Tommin mukana tulivat yhteiset kalareissut pohjoisille joille ja koskille, Islantiin, Irlantiin ja Norjaan.

– Ne ovat olleet ihania matkoja. En haluaisi lähteä minnekään etelänlomalle, mutta Tommin kanssa juuri juteltiin, että jos vielä pääsisin kalalomalle. Siellä on puhtaat maisemat ja vedet. En niin siitä saaliista välitä, vaan siellä olemisesta, veden virtaamisesta ja hiljaisuudesta.

Paria viikkoa ennen koronasulun alkua Katrin äiti Bertta Koistinen kuoli 102-vuotiaana. Ei joutunut eristyksiin ja yksinäisyyteen.

– Äiti sanoi aina, että kun pääsisi nopeasti pois, kun sen aika on. Ja hän pääsi. Olin niin helpottunut. Vieläkin joskus, kun on aikatauluton päivä, tulee mieleen, mitä kello on – enkö ole muistanut soittaa tai käydä äidillä?

Kaksitoista vuotta äiti asui hoivakodissa tyttären lähettyvillä.

– Päätin että käyn, se oli itsestään selvää, mutta välillä raskasta. Ei käyminen, vaan se kun näin äidin pelkoa ja hätää, kun voimat vähenee. Palvelutalossa hän esitti kaikille, että on reipas. Minulle hän pystyi hätäänsä purkamaan. Se möykky jäi minuun, piti työstää se pois: kaikki on hyvin, äidin on siellä hyvä.

Katri saattoi mielessään nähdä, miten äiti haettiin taivaan hyvään hoivaan: vastassa olivat äidin oma äiti Helena, elämänviisas kansanparantajanainen ja Katrin isä Veikko.

– Kun laitoin äitiä arkkuun, tunsin vain suurta kiitollisuutta ja hellyyttä, Katri sanoo.

Katri Kalaoja on 75 vuotta ja yhden päivän ikäinen, kun haastattelua tehdään. Juhlapäivä osui maanantaille. Silloin oli pienemmät synttärit, lauantaina suuremmat, jonne koululaisetkin pääsivät.

– Oman porukan ulkoilmajuhlat luonani. Tytöt ja kumppanit musisoivat, itte en laulanut. Kun valmistelin juhlia, taustalla soi Olavi Virta, niin kuin soi aina, kun valmistelut ovat meneillään. Osaan ne kaikki kappaleet ulkoa. Tytöt nauraa, että ai, meillä on juhlat tulossa, juhannus, joulu tai muu, kun Olavi Virta soi.

– Ei tullut mieleenkään laittaa musiikkia ulos, kun oli muuten niin kivaa. Kun kysyin, että laitetaanko levy soimaan, Elsa, joka on 11-vuotias, sanoi äkäisesti, että ai, Olavi Virtaa taas, mummi nauraa.

Lahjoista Katri ohjeisti, ettei hän tarvitse mitään. Silti tuli kaikkea kivaa pientä, kuten kirjoja. Mieluisa lahja oli jumppanauhat, joilla voi tehdä salitreeniä omalla painolla, kun salille ei nyt ole ollut menemistä.

Synttärinä puhelimeen kilahti onnitteluja. Sykähdyttävin oli Voice of Finlandin tuomaristossa tutuksi tulleen Sipe Santapukin viesti.

Onnittelujen jälkeen Sipe sanoi, että he saivat tyttövauvan puoli tuntia sitten: paras syntymäpäivä mitä voi kuvitella! Katri pääsi palauttamaan onnittelut leijonatytön vanhemmille.

Pari päivää myöhemmin postilaatikosta löytyi presidentti Sauli Niinistön onnittelusähke. Se lämmitti.

Timo Kalaoja oli pianisti, Katrin säestäjä ensitapaamisesta lähtien juhannuksena 1973, kun Timppa tuli tuuraamaan yhtyeen vakiopianistia. Kaksi viikkoa myöhemmin he päättivät, että mennään naimisiin ja saadaan kolme lasta.

Hanna, Juha ja Maija syntyivät neljän vuoden sisällä. Lapsia ja levyjä, usein kultalevyjä, tuli vuorovuosina.

– Me oltiin onnellisia – vaikka väsyneitä. Meillä oli hauskaa. Kun olen jälkikäteen maistellut niiden vuosien muistoa, olen ihmetellyt, miten onnellista se oli. Väsymyskään ei tunnu silloin, kun on hyvä mieli. Meillä oli hyvä yhteinen elämä, Katri on miettinyt.

Katri ja Timppa tekivät keikkaa ja maksoivat Jyväskylän Palokan punatiilitalon velkaa. Molempien vanhemmat muuttivat lähelle arjen avuksi.

Timo Kalaoja menehtyi sairauskohtaukseen kesken yhteisen keikan 42 vuotta täytettyään 1988. Katri menetti suuren rakkautensa, sielunkumppaninsa ja parhaan ystävänsä, ja jäi kolmen alle 15-vuotiaan yksinhuoltajaksi. Levyjen teko ja tanssilavakeikat tyssäsivät neljäksi vuodeksi.

Pian Timon kuoleman jälkeen Katri alkoi saada tältä viestejä henkimaailmasta. Ne toivat lohtua suuressa surussa. Ne saivat selviämään, vaikka Katri ensin epäilikin mielensä terveyttä. Viestit rauhoittivat ja kannustivat.

Hän uskaltautui 26 vuotta myöhemmin, pitkään arkailtuaan, kirjoittamaan viesteistä kirjan Taivaan tie. Silloin taivaallisissa viestijoukoissa oli myös Juha Kalaoja, joka menehtyi 33-vuotiaana sairauskohtaukseen vapun alla 2009. 

Sana sanalta Katrin kirjoitettavaksi solahtavat viestit isältä ja pojalta ovat aforistisen kirkkaita ja helliä, hyvin intiimejä.

Surkuteltavaksi oli siinä vaiheessa myös tullut yksi vähäisemmän kaliiperin aihe – Katrin ja Panu Rajalan avioliiton kariutuminen. Suurta julkisuutta saanutta yhteiseloa kesti yksitoista vuotta.

Heidät saatteli yhteen tietty kohtaloiden samankaltaisuus ja erotti maailmankatsomuksen, mielenkiintojen kohteiden ja moraalikäsitysten erot.

Kaksi stadilaista ikätoveria, Panu Rajala ja Timo Kalaoja tunsivat toisensa armeija-ajoilta. Katrilta oli pakko kysyä 2014, kun Rajalan edellisenä vuonna julkaisema muisteluskirja Lavatähti ja kirjamies oli käynyt kaupaksi kymmenintuhansin: miksei Timo varoittanut Panusta?

– Jossain vaiheessa Timo sanoi, että jos hän olisi tiennyt tällaisen mahdollisuuden, hän olisi suorastaan testamentannut minut Panulle! Timppa tiesi, millaista koulua tarvitsen. Minun piti saada kärsivällisyyttä ja laajempaa ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta, Katri heläytti.

2020 hän lausahtaa Panusta näin:

– Toivon Panulle kaikkea hyvää.

Katri Helenan oli tarkoitus tehdä iso joulukonsertti myös tänä vuonna. Se on peruttu, kun ainoa varma asia on epävarmuus. Muutkin suunnitelmat on hyllytetty.

– En suostu ajattelemaan, että paluuta ei olisi, että jokin muu taho päättäisi puolestani, milloin on aika pistää pillit pussiin. Kyllä minä vielä haluan laulaa ja toivon, että siihen tulee tilaisuus. Suunnitelmia on.

– Luopuminen on tietenkin edessä meillä kaikilla. Kun osaisi ajoittaa sen oikein, ettei tarvii sen takia lopettaa, että nyt ei enää toiminut. Milloin tulee eteen se raja, jolloin en enää tyydytä omia vaatimuksiani?

– Kun on intohimolla tehnyt työtään, on vaikea päästää irti. Kokeneen kuoren alla on yhä nuori minä. Mutta luonto on järjestänyt niin, että fysiikka kertoo, jos ei muuten huomaa. Tuo pitkä keikkatauko oli tavallaan laskeutumista siihen, mikä tulevaisuudessa tulee eteen. Milloin, en tiedä.

Katri sanoo, ettei aio koskaan ilmoittaa, että viimeinen konsertti. Vaikka itsestä tuntuisikin siltä, sillä koskaan ei voi tietää, jos kuitenkin tekisi vielä mieli. Mitään sellaista ei ole suunnitteilla.

Mutta jotain isoa ehkä muuten vain, Tohmajärven tyttö kavereiden kanssa lauteille, energiat kimppaan: Kerran vielä! Ainakin kerran vielä. ●