Katja Ståhl oli nuorena ihastusnarkki ja nykyään onnellinen sinkku: ”Yksin olemisessa olen olympiatasoa”

Katja Ståhl on median monitoiminainen, joka juonsi ensimmäisen nuoriso-ohjelma Jyrkin jakson vuonna 1995. Siitä eteenpäin hänet on nähty muun muassa Suosikin päätoimittajana, Apulanta Oy:n johtajana, radiojuontajana ja Avun kolumnistina. Viime vuosina hänet on palkittu Venla-palkinnoin Elämäni biisi -ohjelman juontamisesta. Mitä kuolemansynnit hänelle merkitsevät?

Ylpeys

”Olen tavannut kaikenlaisia staroja ja päähän nousemisesta tulee aina tympeä olo. Ylpeys karkottaa ihmiset ympäriltä. Silloin ei saa enää kontaktia toisiin, koska luulee olevansa parempi. Sehän on surkeata.

Omalla kohdallani ei ole päässyt kihahtamaan hattuun. Nuorena kun olin telkkarissa, sain niin paljon vihaa osakseni, ettei siinä oikein päässyt leuhkiintumaan. Silloin ei ollut edes meiliä tai somea, mutta ruma ja tyhmähän minä yleisön mielestä olin. Sama juttu oli, kun tein Marika Makaroffin ja silloisen Kata Kärkkäisen (nyk. Katariina Sourin) kanssa Hurjaa joukkoa. Meitä pidettiin tyhminä kanoina.

Ammattilaiset kehuivat, että oletpa hyvä, mutta yleisö haukkui, tai ne äänekkäimmät. Ehkä ne, jotka tykkäsivät, eivät olleet niin aktiivisia. Niinhän se monesti menee.

Elämäni biisi on ensimmäinen ohjelma, jossa minua on fanitettu. Nyt olen jo niin vanha, ettei sellainen tartu.

Olen käsittämättömän ylpeä lapsistani. Miten olenkin voinut omasta ruumiistani kehittää jotain niin hienoa? Lapseni ovat täyttä ylivoimaa.

En ole ylpeä nuoruudestani. Ikävuosilta 13–29 on aika vähän ylpeilyn aiheita. Olin lyhytnäköinen, kiukkuinen, väsynyt ja tyhmä. Elin kamalan epätyydyttävää elämää ja yritin olla koko ajan jotain muuta kuin mitä olin. En uskaltanut olla oma itseni, koska pelkäsin, ettei se riitä.

Lapset muuttivat suuntani. Yhtäkkiä olinkin parasta, mitä heille on tapahtunut. Olin rakastetuin ja paras. Lasten myötä maadoituin todella paljon, hankin koiran ja aloin taas ratsastaa. Pääsin elämään, jossa oikeasti tunsin olevani kotonani. Se heijastui aivan kaikkeen.”

– Olen tavannut kaikenlaisia staroja ja päähän nousemisesta tulee aina tympeä olo. Ylpeys karkottaa ihmiset ympäriltä.

Ahneus

”Asiassa kuin asiassa liika on liikaa. Muinaiset filosofit jo sanoivat, että yksi viinilasi menee janoon, toinen hyvään fiilikseen, mutta kolmas on jo liikaa. Mikä tahansa voi kääntyä päälaelleen, kun sitä saa liikaa.

Näytän ahnehtivan hevosia. Minulla on kaksi kokonaista, yhteisomistuksessa puolikkaita neljä ja vielä kymmenesosa yhdestä ravurista. Yksi varsakin tulee kesällä. Siinä minulla on ahneuden tynkää, mutta toisaalta olen lapsesta saakka haaveillut omista hevosista. Toteutan nyt unelmaani.

Ahnehdin elämänkokemuksia. Nuorena olin ahne jännittävyydelle ja arvaamattomuudelle. Olin helposti temmattavissa mukaan kaiken maailman pölvästiyteen.

17-vuotiaana lomailin tyttöporukalla Rhodoksella. Pyörittiin keskustassa aamuyöllä, kun paikallinen kundi alkoi jankata kaveriani jatkoille. Kaveri sanoi, että sopii, jos Katjakin saa tulla. Hyppäsin kaverin monttuprätkän kyytiin kolmanneksi. Hän lähti ajamaan hirveätä vauhtia ja nokitti välillä, minulla viisti melkein takaraivo maata. Eihän meillä kypäriä tietenkään ollut. Perillä kundi alkoi sitten riisua kaveriani ja kun se ei kaverilleni käynyt, mies heitti meidät pihalle. Meillä ei ollut hajuakaan, missä olimme! Olisimme voineet kuolla jo matkalla. Jos niin olisi käynyt, ei olisi naurattanut, mutta kun selvisimme, olemme nauraneet sitä reissua monta kertaa.”

Nuorena Katja Ståhl oli ylipuhuttavissa kaikenlaiseen dokailuun ja sekoiluun. Nykyään hän ei tykkää juoda liikaa.

Ylensyönti

”Olen huono laittamaan ruokaa. Kun lapset muuttivat pois, en ole hirveästi kokkaillut. Ruokavieraana olen hyvä, sillä syön kaikkea ja tykkään ruoasta. Jos minulle ei maistu, voin muutenkin huonosti.

Nuorena tuli dokattua paljon. Se kuului asiaan, että oli aina valmis lähtemään baariin. Meno loppui, kun tulin raskaaksi. Synnytin melko lailla peräkkäin molemmat lapseni. Siinä oli pitkään juomatta ja bilevaihe meni ohi.

Nyt jos juon, sen pitää olla tiettyä, mikä maistuu ihanalta. Kaljaa en enää joisi, mutta kylmä gewürztraminer-viini on taivaan lahja. Sitäkään en halua lisää, jos se nousee päähän.

Lapsena suhtauduin maanisesti banaanijogurttiin. Kerran kaupassa ei ollut sitä ja kirjoitin presidentille kirjeen, että miksi meidän Kukkurasta ei saa banaanijogurttia. Kekkonen ei koskaan vastannut, se jäi vähän vaivaamaan. En tosin tiedä, laittoiko äiti oikeasti kirjeeni postiin.”

Himo

”Intohimoa en näe syntinä. Mihin suuntaan elämässä menisi, jos ei olisi intohimoa mitään kohtaan? Olen aina suhtautunut intohimoisesti hevosiin ja eläimiin, samoin esiintymiseen. Ja lapsiini!

Itse kasvoin 70-luvulla. Meidän sukupolvemmehan oli lapsena vanhempiensa umpisolmuja. Roikuimme heidän mukanaan, mutta ei meillä ollut oikein mitään omaa funktiota. Minun sukupolvelleni omat lapset taas ovat todellakin olleet keskiössä. Heitä on raahattu vauvauintiin ja muskariin jo hedelmöittyneenä munasoluna.

Tietysti himo voi myös polttaa liikaa. Jos rakkauteen kuuluu intohimo, sehän on aivan kammottavaa. Päässä ei liiku mitään muuta.

Intohimo on vienyt minut välillä turmioon ja välillä lasten äidiksi. Aikoinaan söin kuormasta ja iskin työkaverini. Ennen kuin aloimme olla yhdessä, intohimo oli pakahdutettua, mikä teki siitä vielä jännittävämpää.

Joskus on ollut tosi makeata olla ihastunut ilman ajatustakaan suhteesta. Se on virkistävää.

Kun nyt selailee jotain Tinderiä, niin ajattelee, että herranen aika, tässäkö sitä nyt ollaan. Jos tulee pienikin fiilis, että jotain sutinaa voisi olla, tulee pelkästä ajatuksesta hyvä fiilis. Ilmankin pystyy kyllä todella hyvin elämään.

Nuorempana olin ihastusnarkki. En ollut olemassa, jos en ollut ihastunut johonkuhun. Käytin varmaan senkin lippaan tyhjäksi. Enää en jaksa ihastua, ajatuskin uuvuttaa.

Sanotaan, että se oikea tulee vastaan, kun vähiten odottaa. Se ei kyllä pidä paikkaansa.

Olen haalinut elämääni mielekkäitä ja hyviä asioita. Minulle parisuhde ei ole koskaan ollut onnen tae. Minulla ei ole kokemusta siitä, että parisuhde tuntuisi siltä, kuin olisi kotiinsa tullut. Paremminkin parisuhde on tarkoittanut jotain kauheata vyyhtiä.

En varmaan löisi, jos joku fantastinen jätkä yrittäisi saada minusta tyttöystävän. Sanoisin, että katsotaan. En osaa seurustella kauhean hyvin, mutta yksin olemisessa olen olympiatasoa. Olen onnellinen ja tyytyväinen yksin.”

Kateus

”Kateuden osaan, ainakin nuorena olin siinä tosi hyvä. Olin kateellinen joka asiasta. Ulkonäöstä. Hiusten pituudesta. Sääristä. Kasvoista. Vyötäröstä. Nenästäkin voi olla kateellinen. Ja tisseistä! Niistä olin tosi kateellinen, koska itselläni ei tissejä ollut.

Olin kateellinen myös siitä, millaista pinnoitetta kavereitteni kotitalot olivat. Meidän oli mineriittilevyä. Olin tosi kateellinen, kun naapureilla oli tiilitalo.

Kadehdin ehjiä perheitä, koska itselläni ei sitä ollut. Tulin avioeroperheestä. Valehtelin lapsena isästäni kaikenlaisia juttuja, että miksi hän ei ollut kotona. Sanoin, että isä on matkoilla. Kerran äitini miespuolinen työkaveri oli meillä ja kaverini kysyi, että onko tuo isäsi. Sanoin, että on se.

Nuorena kuvittelin, että muilla on ydinperhe, jossa kaikki rakastavat ja tukevat toisiaan ja syövät yhdessä kello neljältä. Ajattelin, että se on onnen tae. Myöhemmin on käynyt ilmi, ettei asia välttämättä ole ihan niin.

Välillä kateus kurkistaa vieläkin, koska se eli ja voi minussa hyvin niin pitkään. Se ehdottaa, että voisiko olla vähän kateellinen, mutta minä tyrmään sen. Ajattelen, että enää en lähde tuohon juttuun, se ei pidä paikkaansa. Elokuvaohjaaja ja kirjailija Auli Mantila sanoi, että jos itseään on pakko vertailla, vertaa huonompaan. Se on hyvin sanottu.”

Viha

”Nuorena olin vihainen. Se oli epävarmuutta, tai halua kuulua joukkoon. Nykyään vihaan absurdeja kokonaisuuksia, kuten ilmastonmuutosta ja sotaa.

Olen aina leppynyt nopeasti. Aiemmin halusin olla todella pitkävihainen. Olisi ollut näyttävää vihata vuosikymmeniä, mutta en saa aikaiseksi viikkoakaan.

Viha syö minua hirveästi, siitä tulee paha mieli. Jos olen jonkun kanssa huonoissa väleissä, se vaivaa valtavasti. Silloin yritän yleensä korjata tilanteen. Toisaalta nykyään tiedän, ettei kaikkea voi korjata. Joidenkin ihmisten täytyy vain antaa olla.

Kaikkea vihaa ei tarvitse tuoda julki. Voi vain ajatella itsekseen, että mikä idiootti.

Silloin huusin kurkku suorana, kun lastani kiusattiin. Myöhemmin, kun näin kiusaajan kadulla, hän juoksi minua karkuun. Eipähän paljon kiusaillut enää.

Vihainen ihminen on suunnannut energiansa vähän väärin. Itse olen ajatellut niin, että haluan elämääni kaikkea, mistä minulle tulee tosi hyvä fiilis. Haluan toteuttaa unelmiani, koska ne tuovat minulle onnea. Minulla on hevosia, koira, kavereita ja lukupiiri, ne tuovat hirveästi iloa. Kun ihminen on hyväntuulinen, hän ei jaksa raivota.”

Käyn kauppaa itseni kanssa. Maksan makaamistani sillä, että ratsastan viisi kertaa viikossa, käyn koiran kanssa ulkona ja vielä jumpassakin. Siitä hyvästä saan maata.

Laiskuus

”Luulen, että minusta on tullut nopeaälyinen siksi, että pohjimmiltani olen vätys. Pitää keksiä ratkaisuja, miten tehdä asiat, koska en oikein millään viitsisi mitään.

En vastaa puhelimeen, jos minua laiskottaa. Mieluummin olen vastaamatta kuin tympeä.

Siivousinspiraation saan ehkä kahdesti vuodessa. Mitään kodinhoidollista en oikein jaksa. Kaupassakäyntikin ärsyttää. Meikata jaksaisin juuri ja juuri, mutta en jaksa putsata meikkejä illalla pois. Ihoani en hoida. Hampaat sentään pesen.

Kun rentoudun, makaan sohvalla ja tuijotan tyhjyyteen. Sain sohvalleni lampaantaljan, joka kuului lampaalle, jonka nimi oli Katja Ståhl. Nykyään kun makaan sohvalla, lepään siis itseni päällä.

Käyn myös kauppaa itseni kanssa. Maksan makaamistani sillä, että ratsastan viisi kertaa viikossa, käyn koiran kanssa ulkona ja vielä jumpassakin. Siitä hyvästä saan maata.”

Meikki & tyyli Laura-Melanie Hecht. Sininen mekko Y.A.S, Vaaleanpunainen housupuku Philosophy Blues Original. säkkituoli fatboy /Finnish Design Shop.