Harvoin kiljahdan kauhusta, kun avaan lehden, mutta tällä viikolla kävi niin
Maailma on täynnä elämyksiä, jotka odottavat juuri minua. Milloinkaan ei ole myöhäistä alkaa nauttia elämästä, pohtii toimittaja ja tv-persoona Katja Ståhl nähtyään oman kuvansa Kultaiset vuodet -liitteen kannessa.
Harvoin kiljahdan kauhusta, kun avaan Helsingin Sanomat, mutta tällä viikolla kävi niin.
Syy ei ollut tämän hetken maailmanpolitiikassa, vaikka se sinänsä antaa päivittäin aihetta kauhunhuutoihin.
Syy oli minussa.
Näin oman kuvani Helsingin Sanomien välissä olevan Kultaiset vuodet -liitteen kannessa.
En tiedä, missä minun omasta mielestäni pitäisi esiintyä, mutta ei ainakaan Kultaiset vuodet -liitteessä.
Täytän tuota pikaa 54, ja mielestäni elän Onhan tässä kaikenlaista meneillään -vuosia.
Mielestäni kultaiset vuodet alkavat aikaisintaan silloin, kun ensimmäinen eläke jysähtää pankkitilille. Aikaisintaan!
Saatan olla harhainenkin.
Moni ikätoverini elää omasta mielestään jo kultaisia vuosia.
He puhuvat jatkuvasti siitä, kuinka ”tällä iällä” ei viitsi aloittaa enää mitään uutta, maksimissaan voisi hankkia uuden ristikkolehden.
Rahaakaan ei parane tuhlata, koska silloin lapsille tai lapsenlapsille ei jää mitään. (Höpsis! Lapsiin ja lapsenlapsiin kannattaa tuhlata eläessään, silloin kenenkään ei tarvitse maksaa siitä veroa!)
Vaatteet hankitaan kaupoista, jossa ei ole koskaan nähty yhtään alle 45-vuotiasta, paitsi ehkä siivoamassa. Noin siksi, ettei kukaan luule, että pidän itseäni vielä nuorena.
Vanhasta, huonosta parisuhteesta ei haluta hankkiutua eroon, koska mitä siihen tilalle sitten?
Ei kai kukaan tällaista vanhaa kurppaa ota? (Ei varmasi otakaan, jos itse on itsestään valmiiksi sitä mieltä.)
Eihän tuollainen peli vetele! Jos ei ole koskaan oppinut arvostamaan itseään tai omia halujaan, nyt on korkea aika.
Siis juuri tänään, on ikä sitten hopeinen, kultainen tai vaikka nahkainen.
Maailma on täynnä elämyksiä, jotka odottavat juuri minua. Milloinkaan ei ole myöhäistä alkaa nauttia elämästä.
Itse olen vasta viidenkympin korvilla oivaltanut, mikä tekee minusta onnellisen.
Se on hieno homma, sillä vuottakin nuorempana olisin ollut liian stressaantunut ja/tai tyhmä iloitakseni kaikesta, mitä elämä minulle tarjoilee.
Pitää pysähtyä itsensä ääreen ja huomata pienet asiat. Niistä se ilo kumpuaa. (Esim. euron palapeli Kierrätyskeskuksesta, tuhat palaa.)
Eräs yli 80-vuotias lähisukulaiseni muutti senioritaloon noin vuosi sitten. Alun ihmettelyn jälkeen hän alkoi nauttia elämästään osallistumalla lukuisiin aktiviteetteihin, joita eläkeläisille oli tarjolla.
Ei mennyt kuin puolisen vuotta, kun hänen ja erään toisen reilusti yli 80-vuotiaan katseet kohtasivat ja rakkaus alkoi.
Elämästä tuli yhdestä hetkestä lähtien juhla, jota vietetään joka päivä.
Mielestäni tuo parivaljakko alkaa pikku hiljaa elellä niitä kultaisia vuosia.
