Apu

Katja Ståhl kertoo, miten selvisi kokemastaan häpeästä: "Tämä on ollut minun elämääni, välillä hirveää, välillä ihanaa"

Katja Ståhl kertoo, miten selvisi kokemastaan häpeästä: "Tämä on ollut minun elämääni, välillä hirveää, välillä ihanaa"
Katja Ståhl häpesi lapsena niin paljon perheensä salaisuuksia, että oli pakko valehdella, keksiä tarinoita. Televisiossa elämän tärkeitä biisejä etsivä, valloittava Katja tietää, että jokaisen hymyn takana on myös kipeä tarinansa. – Totuus ei ole koskaan vain se, mikä näkyy ulospäin.
Julkaistu: 20.10.2021

Regina Ursula hyrrää matalasti ja arvokkaasti mutta varoittaa napakasti, jos ympäristössä on este. Se on valkoinen Volvo, mallia farmari ja hybridi.

– Kaikilla autoillani on ollut nimi. Tämä Regina on vahva tyttö, sanoo toimittaja Katja Ståhl.

Katja poimii kyytiin Espoon keskuksen asemalta. Suuntana on Tampere. Katja on ajanut tänä syksynä matkan joka lauantai. Tampereella tehdään Elämäni biisi -ohjelmaa, jonka keulakuva hän on. Se tulee illalla suorana televisiosta.

Katjalla on autossa suuri termoskuppi kahvia, ja hän on heti kuin vanha tuttu. Vehnäterrieri Mimmikin tervehtii: se nuolaisee pehmeästi poskea. Ensin viedään Mimmi hoitoon ja sitten suunnataan E12:lle.

Matkalla on aika puhua tarinoista – ihmisten tarinoista, ja Katjan omasta tarinasta.

Katja Ståhl juontaa Elämäni ­biisiä nyt kolmatta kautta. – Olen ohjelmassa ulkoisesti lady, vaikka sisäisesti olen 17-vuo­tias poika, hän sanoo.

Vuonna 2019 Ylellä alkanut Elämäni biisi on saanut Suomen kehräämään ja kerääntymään ruutujen ääreen lauantai-iltaisin kuin ennen vanhaan. Livemusiikin ja Katja Ståhlin luoman leppoisanhauskan tunnelman lisäksi ohjelmassa kuullaan ihmisten ainutlaatuisia tarinoita. Katja juontaa ohjelmaa nyt kolmatta kautta. Se on hänestä erityinen.

– Minulla on täysi varmuus, että tässä ollaan oikealla asialla, hän sanoo.

Joka jaksossa Katjan vieraana on viisi tunnettua ihmistä. He valitsevat yhden elämäänsä liittyvän kappaleen, jonka bändi esittää. Muut yrittävät arvata, kenen biisi mikäkin on.

Tänäkin syksynä vieraina on ollut ihmisiä hyvin erilaisista taustoista, kuten konkaripoliitikko Timo Soini, laulaja Kaija Koo, hiihtäjä Riitta-Liisa Roponen ja unilääkäri Henri Tuomilehto. Katjalla on kyky olla luonteva kaikkien kanssa ja luotsata tarinoita eteenpäin. Katja ajattelee, että jokaisella ihmisellä on kerrottavana oma arvokas tarinansa.

''Olen ihminen, jota kiinnostaa mennä puliukon viereen kysymään, että mitä sulle on tapahtunut. Totuus ei ole koskaan vain se, mikä näkyy ulospäin.''

Katja Ståhl

Katjan puheessa kuuluu hyväntahtoinen, ja välillä vähän äkkivääräkin, huumori. Se on hänen tavaramerkkinsä.

– Olen sisäisesti 17-vuotias poika, Katja väittää.

Hän myöntää, että huumori on myös selviytymiskeino.

– Huomasin sen vasta aikuisena. Jos en vaikka oikein jaksa keskittyä, lyön läskiksi. Mutta huumori ei ole välttämättä huono keino. Nauraminen tuottaa hyviä hormoneja.

Ulkopuolisuuden tunne tuli jo lapsena osaksi elämää

Ulkopuolisuus on ollut keskeinen osa Katjan tarinaa. Tunne on kulkenut mukana elämänmittaisen matkan. Se alkoi jo varhain.

Katjan vanhemmat erosivat, kun hän oli parivuotias. Äiti ja Katja muuttivat Kouvolasta ja asettuivat Vantaan Myyrmäkeen. Äiti oli lentoemäntä. Kun hän oli töissä, Katjaa hoitivat välillä äidin siskot, välillä alivuokralaisena asunut nainen, jota Katja kutsui mammaksi. Katja aloitti alakoulun vuonna 1975. Vanhempien ero oli ylimääräinen taakka repussa.

– Eihän siihen aikaan kukaan eronnut. En voinut kertoa asiasta kenellekään. Pelkäsin, että jään ulkopuolelle.

Katja ei silloin ymmärtänyt, että myös kertomatta jättäminen tekisi saman. Hän kantoi salaisuuksia ja valehteli tarvittaessa. Kehitteli ja tarinoi. Katja saattoi sanoa, että isä oli matkoilla, vaikka oikeasti tämä asui uuden puolisonsa Leenan kanssa Hämeenlinnassa. Myöhemmin Katja antoi muiden olettaa, että äidin uusi mies oli hänen isänsä.

– Se oli selviytymiskeino. Tajusin, että se oli väärin, mutta tajusin, että se oli tehtävä. En osannut selviytyä totuudesta.

Katja luotsaa Elämäni ­biisin tarinoita eteenpäin lempeästi mutta päättäväisesti. Suora lähetys ei tv-konkaria jännitä.

Tuntui kurjalta, että muilla oli väritelevisiot ja autot, ja heillä ei ollut. Katjaan tarttui halu ja vaatimus pärjätä.

– Haaveilin ankarasti, että olisin samanlainen kuin muut. Ajattelin, että minun täytyy tehdä tuplasti hommia, jotta olen parempi ja selviän.

Oli toinenkin salaisuus. Vanhemmat käyttivät alkoholia. Katja ymmärsi jo lapsena, että siinä oli jotain poikkeavaa.

– Häpesin alkoholismihommaa. Luulin, ettei sellaista ollut muilla, koska tällaisista asioista ei puhuttu silloin.

"Kun avaa suunsa kipeästä asiasta, tosi moni käsi nousee, että minullakin"

Vasta muutama vuosi sitten Katja oivalsi, että näihin salaisuuksiin juontaa tunne ulkopuolisuudesta – ja siihen liittyvä häpeä. Eikä tunne ole kadonnut elämänkokemusten ja onnistumisten myötä, siellä se kulkee mukana mielen pohjalla.

– Ei se ole mihinkään mennyt, mutta nyt ymmärrän, että sitä tuntee 97 prosenttia ihmisistä. Jokaisella on juttunsa, ja harva niistä edelleenkään puhuu. Kun sitten avaa suunsa kipeästä asiasta, tosi moni käsi nousee, että minullakin.

Hiljattain Katja luki lapsena siskonsa kanssa huostaanotetun Joonatan Tolan kirjan Punainen planeetta. Se oli niin hyvä, että ”veti ihan hiljaiseksi”. Katja piti kirjan tavasta kuvata hirveitä asioita lakonisesti, tragikoomisten silmälasien läpi ja ilman uhriutumista.

– Uhriutuminen on väsynyttä. En vaan jaksa sitä.

Kaikista salaisuuksista huolimatta Katjalla on lapsuudestaan hyviä muistoja. Hän ei ajattele, että kurjat asiat määrittäisivät häntä ja hänen elämäänsä.

''Olen aavistuksen kyllästynyt siihen, että lapsuuden aikaisia juttuja analysoidaan juuria myöten, koska eivät ne miksikään muutu. Sitä ehkä pääsisi helpommalla hyväksymällä, että näin on, eikä pohtimalla, olenko parka vai uhri. Kaikki me olemme vuorollamme jotain. Ei pidä jäädä roolinsa vangiksi.''

Katja Ståhl

Katja peri isältään huumorintajun ja terävyyden, sen että ajatus leikkaa nopeasti.

– Ja vittumaisuuden, mutta isällä se liittyi varmasti myös alkoholismiin, kyllähän se vittumaiseksi tekee.

Isä oli näyttelijä. Silläkin oli vaikutuksensa Katjaan.

– Minulla on sirkushevosen olomuoto, tekee mieli esiintyä.

Äidiltään Katja sanoo saaneensa lämpimän sydämen. Myös isän puoliso Leena on Katjalle tukipylväs.

– Vietämme Leenan kanssa aina joulun yhdessä. Se alkoi lähes 20 vuotta sitten, kun isä kuoli ja olin juuri eronnut. Siitä on tullut perinne.

Äiti on nyt 81-vuotias, ja Katja auttaa häntä arjessa, kuten laskujen maksamisessa. Välit ovat hyvät. He soittelevat joka päivä.

– Olen saanut hänet ylipuhuttua muuttamaan senioritaloon. Siellä voi asua itsenäisesti, mutta apua saa. Ja siellä on jengiä, jonka kanssa hengailla.

Miten äiti on reagoinut, kun tytär on puhunut avoimesti lapsuutensa asioista?

– Ensin hän loukkaantui, sitten pahoitti mielensä ja sitten rupesi syyttelemään itseään. Nämä eivät ole kivoja juttuja. Mutta en puhu ajatuksella, että siitäs sait, vaan siksi, että välillä asiat menevät miten menevät. Se on ollut minun elämääni. Välillä hirveää, välillä ihanaa.

"Hevoset ovat antaneet minulle fokuksen elämässä"

Isän vanhat ratsastussaappaat ovat nyt Katjan. Isä oli hevosmiehiä ja teetti saappaat aikoinaan itselleen kai Puolassa, Katja muistelee.

– Vinguin niitä varmaan kymmenen vuotta, ja sitten kerran hän ojensi ne juhlallisesti minulle. Kun teetin niihin vetoketjut, suutarikin sanoi, että nämä kannattaa korjata, koska ne ovat niin laadukkaat.

Lapsena Katja kävi säännöllisesti isän ja Leenan luona Hämeenlinnassa. Heidän kotinsa oli Aulangolla hevostallin naapurissa. Siellä alkoi seitsenvuotiaan Katjan hevoshulluus.

Nyt hänellä on 2,5 omaa hevosta: Hilppa, Pullukka ja Poppana, jonka Katja omistaa puoliksi ystävänsä kanssa. Hilppa asuu tallissa Espoossa, ja Katja ratsastaa sillä kuusi kertaa viikossa. Kaksi muuta ovat Keiteleellä.

Hevosten kanssa Katja ei ajattele mitään muuta, on vain.

– Hevoset ovat antaneet minulle fokuksen elämässä. Niiden kanssa saa olla ydinitsensä.

"Yksi hyvä syy tehdä lapsia on, että saa elämäänsä hyviä tyyppejä"

Katja ei ole elänyt yksin. Hänellä on ollut lastensa Topin, 22, ja Vilman, 20, kanssa oma heimonsa, kolmen kopla. Katja ja lasten isä erosivat jo vuosia sitten.

– Yksi hyvä syy tehdä lapsia on, että saa elämäänsä hyviä tyyppejä. Meillä on sama huumorintaju: asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat. Meillä on tosi hauskaa yhdessä.

Kun Topi muutti pois kotoa kaverinsa kimppakämppään vuosi sitten, äiti pani tohinaksi. Pojille täytyy saada keittiön­pöytä! Ja hän voisi kuljettaa sen, olihan hänellä iso auto.

– Yritin hulluna organisoida heille pöytää, mutta pojista ei kuulunut mitään. Sitten tajusin, että mitä se minulle kuuluu. Jos he haluavat istua ja heilutella jalkojaan matonreunalla, niin siitä vaan, Katja nauraa.

Hän myöntää, että esikoisesta on ollut vähän vaikeaa päästää irti. Äidin suojeluvaisto hälyttää nopeasti. Hiljattain poika pyysi entistä tyttöystäväänsä sanomaan äidilleen terveisiä. Muuta viestiä saatikka puhelua Katja ei ole vähään aikaan saanut.

– Poika on niin totaalisesti irtautunut himasta, ettei siitä kuulu juuri mitään. Kysyin äidiltäni, kuuluiko minusta mitään, kun muutin omilleni. No ei kuulemma kuulunut.

Topin terveisten välittäjäksi valikoitui entinen tyttö­ystävä, sillä hän asuu nyt Katjan luona, pojan entisessä ­huoneessa. Hän muutti sinne, kun poika muutti pois.

Katjasta asumisjärjestely on mainio: mitä hän tyhjällä huoneellakaan tekisi?

– Hän on ihana tyttö – ja meillä on vähän siistimpää kuin silloin, kun Topi vielä oli siellä.

Katjan tytär Vilma asuu yhä kotona. Katja on silti uuden edessä. Lapset itsenäistyvät ja alkavat kulkea omia polkujaan. Se vaikuttaa äidinkin elämään.

Elämäni biisin lisäksi Katja juontaa Radio Nostalgian iltapäivälähetystä yhdessä Arttu Harkin kanssa, tekee Kavioliitossa-blogia ja samannimistä podcastia sekä kirjoittaa kolumneja Apuun. Keväällä ilmestyi Katjan kirja Kavioliitossa, jossa hän kertoo hevoshulluutensa tarinan.

– Järkevä ihminen elää alituisessa muutoksessa. Jotain on syytä tapahtua koko ajan, ettei tule yllätyksenä, että jestas, lapset lähtevät ja olen yksin kodissani.

Kehon fysiikka jarruna

Katja on miettinyt, että koti voi tuntua aika suurelta sitten, kun Vilmakin muuttaa omilleen. Siinä on neljä huonetta ja keittiö, piha ja vieressä metsä.

– Tykkään siitä tosi paljon. Lisäksi inhoan muuttamista, enkä vähiten sen vuoksi, että minulla on niin paljon kirjoja. Seiniä ei näy niiden takaa.

Isoon kotiin sopisi muitakin asumaan, alivuokralainen tai miksei joku ihana mieskin.

''Sinne mahtuu mies – tai kaksi! Lähitulevaisuudessa naisella voi hyvinkin olla kaksi miestä. Toinen osaa nikkaroida ja toinen on kuuma. Mutta miehen pitäisi käytännössä tippua taivaalta, koska en käy missään.''

Katja Ståhl

Ainoa, mikä Katjaa hieman jarruttaa, on kehon fysiikka. Se on alkanut hidastua viisikymppisenä, mikä on vähän rasittavaa. Sitä ei voi estää, mutta vastaan voi taistella.

Hän on alkanut sähköpyöräillä toisinaan radiotöihin, 16 kilometriä suuntaansa. Kotona Katja kirjoittaa aina sohvalla, sillä ”temppuilevainen” selkä ei pidä pöydän ääressä istumisesta. Lisäksi hän aloitti painonnoston tänä syksynä.

– Sen tekniikka on tosi vaikea, mutta rakastan sitä. Joka tempauksella ja työnnöllä lähes jokainen lihas työskentelee.

Kello käy kahta, kun Katja kääntää Regina Ursulan Tohlopin rantaan Tampereella. Elämäni biisin suora lähetys alkaa seitsemän tunnin päästä, mutta työ alkaa jo nyt. Millaista elämää haluat tulevaisuudeltasi?

''Haluan voimaa, edetä ratsastajana, kirjoittaa paremmin ja että ymmärrän itseäni paremmin. Turha tässä on alkaa nikkaroida puupalttoota, mieluummin irstailen.''

Katja Ståhl

Katja Ståhl

  • Syntyi: 23. joulukuuta 1968.

  • Asuu: Espoossa.

  • Perhe: lapset Topi, 22, ja Vilma, 20.

  • Työ: toimittaja, juontaja ja kirjailija.

  • Harrastukset: ratsastus, painonnosto, koira ja lukeminen.

  • Ajankohtaista: Juontaa Elämäni biisi -ohjelmaa TV1:ssä ja Radio Nostalgian iltapäivälähetystä. Kavio­liitossa – Hevoshullun kirja ­ilmestyi 2021. Pitää Kavioliitossa-blogia ja tekee pod­castia. Avun kolumnisti.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
5 kommenttia