Katariina Souri asuu yksin maatilalla Sipoossa seuranaan vain eläimet: ”Nykyään ulkomaailma ei pysty mua satuttamaan”

Artikkeli on julkaistu alun perin 26.7.2023 – Päivitetty 20.9.2023 kello 22.12.

Käy pian selväksi, että Katariina Souri, 54, on todella kova puhumaan. Haastattelu ei ole kunnolla edes alkanut, kun Souri on ennättänyt jo selittää pitkät litaniat hormonitoiminnastaan, stressinsietokyvystään ja alkoholinkäytöstään, esittelemään kämmenselkiensä uusia tatuointeja, puhumaan jungilaisesta piilotajunnasta sekä kauhistelemaan, miten karmeaa on, että vanhat naiset sysätään moderneissa yhteiskunnissa syrjään.

Monologi keskeytyy ainoastaan Sourin puhjetessa hersyvään nauruun. Niin käy usein. Hän on nimittäin myös todella kova nauramaan. Ja kiroilemaan.

– Voisin puhua näistä viisi tuntia! Ai helvetti! Niin, mitä sä muuten kysyit?

Teemme haastattelua Sourin kotona Sipoon maaseudulla, Kivikummun perinnetilalla. Souri tarjoilee kahvit ateljeerakennuksessaan. Hän pahoittelee sotkua ja kaaosta. Päärakennuksen puolelle hän ei halua vieraita edes päästää. Koirat ovat tuhonneet siellä kuulemma ”ihan kaiken”.

– Tämä on mun elämää, hän sanoo.

Sourista saa nopeasti vaikutelman, että hän on suorapuheinen ja vilpitön. Hän esittelee tiluksiaan rempsein maatalonemännän elkein ja kertoilee vapautuneesti kuulumisistaan, ajatuksistaan ja mielipiteistään. Se tuntuu hieman yllättävältä.

Sourin suhdetta lehdistöön voi luonnehtia vähintäänkin pulmalliseksi. Maaliskuussa ilmestyneessä elämäkerrassaan Kata Souri tilittää vaikeasta mediasuhteestaan, syyttää suomalaista mediaa valehtelusta ja naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja puhuu niistä lukemattomista kerroista, jolloin häntä on johdettu tietoisesti harhaan ja hänen sanojansa on vääristelty.

Siksi on pakko kysyä: miksi hän on halunnut pysyä julkisuudessa? Kertoa vapaaehtoisesti parisuhteistaan, mielenterveysongelmistaan, orastavasta alkoholiongelmastaan ja monista muista yksityiselämän asioista.

Sourilta ei kuulu selvää vastausta. Ei hän omasta mielestään mikään ekshibitionisti ole. Ehkä kyse on ollut siitä, että hän on halunnut ravistella asioita ja auttaa ihmisiä omalla esimerkillään. Ehkä vähän ärsyttääkin. Vai onko kyse ollut vuorovaikutuksen hakemisesta? Vai sittenkin lapsuuden traumojen purkamisesta? Souri arvuuttelee.

– En mä tiedä. Varmaan on aika monta syytä. Kai tässä voi jotakin narsismiakin olla mukana.

Nautitko julkisuudesta?

– Välillä. Vaikka nyt, kun sä kuuntelet mua siinä ja saan puhua vapaasti. Totta kai ihminen tykkää huomiosta. Täällä on niin paljon itsekseen ja touhuaa päivästä toiseen samoissa paskaisissa vaatteissa. Rakastan yksinoloa, mutta hetkittäin on ihanaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. En silti tunne tarvitsevani sitä mitenkään aktiivisesti. Pärjäisin ihan hyvin ilmankin. Ja jos vähänkin liikaa, ahdistun.

Varsin poikkeuksellinen elämä

Mikä tekee Katariina Sourista kiinnostavan? Ainakin hänen suorapuheisuutensa. Souri sanoo, ettei hän yksinkertaisesti pysty pitämään asioita sisällään. Eikä hän koskaan laskelmoi tai mieti sanomisiensa seurauksia.

Lisäksi hänen elämänsä on ollut varsin poikkeuksellinen. Souri on ollut Playboy-malli, poplaulaja, tv- ja elokuvakäsikirjoittaja, romaanikirjailija, Hollywood-näyttelijä, taidemaalari, talk show -juontaja, vaatesuunnittelija, Kata Kärkkäinen, eduskuntavaaliehdokas, Mensan jäsen ja niin edelleen.

Hän on kertonut kiinnostuksestaan jungilaiseen alitajunnan käsitteeseen, symboliseen ajatteluun sekä pohjoiseen šamaaniperinteeseen ja suomalaiseen pakanakulttuuriin. Hän on paasannut vegaanisen elämäntavan ja eläinten oikeuksien puolesta ja vastustanut tulisieluisesti medikalisaatiota.

Naimisiinkin hän on ehtinyt neljästi: kolme kertaa miehen, kerran naisen kanssa.

Kaikki se vaikuttaa hieman erikoiselta, ehkä pinnalliseltakin. Tuntuu, että Souri on vaihtanut identiteettiä ja elämäntapaa kuin paitaa, hypännyt roolista toiseen. Tuosta vain.

Muutama vuosi sitten Souri kertoi Avun haastattelussa olevansa muunsukupuolinen. Nyt hän kertoo senkin tuntemuksen muuttuneen. Enää hän ei käyttäisi itsestään samaa termiä.

– Koin muunsukupuolisena olemisen siten, etten ollut kovin vahvasti nainen, mutta en kovin vahvasti mieskään. Olin jotenkin siellä välissä, vähän niin kuin vedellä jatkettu. Nyt koen, että molemmat ääripäät ovat vahvistuneet. Mussa on tosi paljon feminiiniä energiaa, mutta mulla on silti helvetin maskuliiniset aivot, Souri selittää.

Miten määrittelet itsesi?

– Ei mua kiinnosta enää mitkään leimat missään asiassa. Tiedätkö, kun en mieti enää mitään määritelmiä. Tunnen, että kaikki mun puolet on sopeutuneet mun persoonaan. I’m every woman. Siinä sulle määritelmä.

Erikoislaatuisten ihmisten on tapana korostaa haastatteluissa tavallisuuttaan. Sourin ei. Ei tietenkään. Hän sanoo olevansa myös omasta mielestään erikoinen ja hieman kummallinen persoona. Ei häntä haittaa, vaikka häntä hieman hörhönä pidettäisiinkin.

– Nykyään en tunne, että ulkomaailma pystyy mua satuttamaan, asun täällä tavallaan kuplassa, mutta en mä oikeasti tiedä, mitä ihmiset musta ajattelevat.

Onko sillä merkitystä?

– Ei. Kunhan eivät ihan hulluna pidä.

Omalaatuisuuden Souri sanoo olevan keskeinen syy, miksi hän on luopunut kokonaan seurustelukumppanin etsimisestä. Sourin mielestä hänen ihmissuhteensa eivät kestä, koska on mahdotonta löytää tarpeeksi samankaltaisia ihmistä.

– Mä olen niin epäparinen kenen tahansa rinnalla. Yksinäni voin olla juuri niin erikoinen kuin haluan. Ei se ole mitään erikoisen tavoittelua, mä vaan olen sellainen. Joskus tietysti tulee tunne, että vitsit, olisi ihanaa, jos olisi kumppani. Mutta kun mietin asiaa vähänkin enemmän, niin oon silleen, että ei helvetti…

Ei suostu stailattavaksi

Haastattelua varten Souri on sonnustautunut pohjoisafrikkalaisen berberikansan, muinaissuomalaisten pakanauskontojen ja saamelaiskulttuurin perinnevaatteita ja -koruja yhdistelevään asukokonaisuuteen. Idea on hänen omansa.

Souri sanoo, ettei hän enää suostuisi stailattavaksi lehtikuvauksia varten. Hän haluaa ilmentää pukeutumisella omaa persoonallisuuttaan ja kieltäytyy vetämästä ylle ”sitä kirkkaankeltaista paitapuseroa” vain siksi, että se näyttää kuvissa kivalta. Kaikki liittyy jollakin tavalla keski-ikään, vaihdevuosiin ja itsensä löytämiseen.

Se ei silti tarkoita, etteikö Souri haluaisi tulla esitellyksi lehtikuvissa imartelevasti. Hän muistuttaa valokuvaajaa useaan otteeseen, ettei halua tulla kuvatuksi sivuvalossa, jossa kasvojen rypyt ja uurteet tulevat selvemmin näkyviin.

Mikä on suhteesi ulkonäköön?

– En ole enää silleen kriittinen ulkonäön suhteen. Kyllä ikäkin saa näkyä, mutta on ikävää, jos sitä korostetaan väärällä tavalla. Totta kai sellainen on ahdistavaa. Mutta muuten olen tosi sinut sellaisten asioiden suhteen, jollaisia olen ennen inhonnut itsessäni, Souri vastaa.

Esimerkiksi minkä asian?

– No, esimerkiksi mun jalkojen. Mullahan on savolaisen maitotonkankantajan vahvat jalat. Joskus olisin halunnut leikata ne pois, koska ne on niin paksut ja lyhyet. Nykyään taas ajattelen, että ne on ihan parhaat jalat. Ne on vieneet mut pitkälle, ja ne toimii hyvin. Toiminnallisuudesta on tullut tärkeämpää kuin estetiikka.

Astumme torppaan pihan perällä. Rakennus on 1700-luvulta, se on palvellut myös galleriatilana, mutta nykyään sinne varastoidaan lampaille tarkoitetut heinät. Paalikasat kohoavat kattoon asti.

Uuninpankon päällä näkyy pieni valkoinen patsas. Se osoittautuu tarkemmin katsottuna elokuva-alan Jussi-palkinnoksi.

Hetkinen. Milloin…?

– Ei mulle mitään palkintoja jaeta, Souri huikkaa ennen kuin kysymys ennättää loppuun.

– Sain sen joskus syntymäpäivälahjaksi.

Vastaus on paljon puhuva. Souri on käsikirjoittanut menestyneitä tv-sarjoja, tullut kirjailijaksi ja kuvataiteilijaksi. Kaikkea sitä on hänen mielestään vähätelty Playboy-taustan vuoksi. On jopa epäilty, että joku muu on kirjoittanut hänen kirjansa ja maalannut taulunsa.

Kommenteista saa väistämättä vaikutelman, että Souri pitää itseään jonkinasteisena väärin ymmärrettynä sankaritaiteilijana, jonka kyvykkyys on kyseenalaistettu menneisyyden ”syntien” vuoksi. Ihan periaatteen vuoksi. Sen hän vahvasti kiistää.

Souri sanoo, ettei hän ole koskaan kaivannut taidepiirien hyväksyntää, että hän tavallaan nauttii saadessaan ”räksyttää marginaalissa”. Hän väittää asennoituneensa jo uransa alussa siihen, ettei hänen taiteensa tulisi koskaan saamaan hänen elinaikanaan kulttuuripiirien arvostusta. Asia ei kuulemma vaivaa häntä.

Entä jos kyse onkin siitä, ettei taiteestasi ihan aidosti pidetä?

– Varmasti kaikki eivät tykkää, Souri vastaa ja nauraa.

– Ei mun työt kaikkia puhuttele. Teen vääränlaisia töitä taidepiirien makuun. Ei mulla ole huono itsetunto sen suhteen. Ehkä mä olen jossakin määrin kaupallinen taiteilija, ei mun työt näytä miltään taidekoululaisten teoksilta. Ei mulla edes ole koulutustaustaa, mutta tiedän, että olen teknisesti aika helvetin hyvä. Että ainakaan siksi en ole paska taiteilija.

Onnellisuus tulee ja menee

Pyydän Souria miettimään menneitä vuosia ja tehtyjä valintoja. Mihin se kaikki on johtanut?

Hän vastaa elävänsä hyvää elämää. Ei kaikkein helpointa, mutta ehdottomasti itselleen parasta. Elämä maalla on rauhoittanut.

Oletko onnellinen?

– Tavallaan, Souri sanoo.

Hän puhuisi mieluummin elämän merkityksellisyydestä.

– Onnellisuus on vähän semmoinen, että se tulee ja menee. On päiviä, joina tuntee suurta onnea ja päiviä, kun on vähän surullinen. Onnellisuus on aina hetkellinen tunnetila, merkityksellisyys jotakin paljon pysyvämpää. Vaikka olisi paska päivä, voi elämän tuntea silti merkityksellisenä. En usko siihen, että kukaan voi olla pysyvästi onnellinen…

Sitten hän naurahtaa.

– Tai en ainakaan minä.