Näin kasvit valmistautuvat talveen – Ne karaistuvat selvitäkseen läpi pitkän ja kylmän vuodenajan
Suomen luonnossa talvi on kova koettelemus ja kaikkien eliöiden pitää valmistautua siihen. Vain pieni osa maapallon eläin- ja kasvilajeista kestää sellaisen talven kuin meillä on.
Kasvien valmistautuminen talveen alkaa jo kesällä, paljon ennen pakkasten uhkaa. Keväällä ja alkukesällä puiden yhteyttämä energia käytetään kasvuun, mutta kasvu loppuu jo kesällä, ja ne alkavat varastoida energiaa pitkää talvea varten.
Putoavien lehtien myötä puista karisee runsaasti ravinteita. Puut minimoivat hävikin kuljettamalla suuren osan ravinteista runkoon ja oksistoon ennen lehtien putoamista, tärkeimpinä lehtivihreä ja erilaiset varastoravintoaineet. Se saa lehdet kellastumaan ja synnyttämään syksyisen ruskan. Kun vihreä väri on kerätty talteen, lehdissä kesälläkin olleet keltaiset värit pääsevät esiin.
Ruohot lakastuvat viimeistään syksyllä. Niistä talvehtivat vain juuret ja maavarret silmuineen. Ikivihreiden varpujen lehtien ja havupuiden neulasten on säilytettävä energiaa talven tarpeisiin. Tärkeimmät varastoaineet ovat tärkkelys, sokerit ja rasvat. Talvella hankien keskellä seisova koivu hengittää ja kuluttaa energiaa, vaikka sitä ei päälle päin näy. Toki kulutus on hyvin vähäistä, mutta talvi on pitkä.
Monivuotinen kasvi joutuu käyttämään kesän yhteyttämiseen mahdollisimman tarkoin, jotta siitä syntyvä vararavinto riittää koko talveksi ja vielä sen ylikin, kun etenkin kevätkasvit käyttävät edellisenä kesänä keräämiään ravintovaroja kukintaan.
Aikojen kuluessa pohjoisille kasveillemme on kehittynyt mekanismi, jossa ne peräti tarvitsevat talvea. Ilman kylmää jaksoa ne eivät kykene aloittamaan kesän aktiivista vaihetta. Alkutalvella maljakkoon tuotuihin koivunoksiin ei puhkea hiirenkorvia, mutta kevättalvella ne alkavat lehtiä.
Talvi aiheuttaa kasveille monenlaisia uhkia. Jo talven pituudesta tulee vaikeuksia monelle: riittääkö ravinto kevääseen? Kestänkö pakkaset jäätymättä? Pieniä määriä vettäkin pääsee haihtumaan kuivina talvipäivinä, eivätkä kasvit saa imettyä uutta jäätyneestä maasta.
Syksy etenee. Kasvien kylmänsietokyky kasvaa nopeasti. Suurin osa kasveistamme kestää kesälläkin muutaman asteen hallan, joka voi tosin vahingoittaa kukkia ja hedelmiä. Syyskuussa ne kestävät jo kahdenkymmenen asteen pakkasia ja kylmänsieto lisääntyy pakkasten jatkuessa. Havupuut kestävät sydäntalvella jopa 70 asteen pakkasia.
Talveen valmistautuminen tapahtuu soluissa. Kun päivän valoisa aika lyhenee, soluista poistuu vettä ja soluneste väkevöityy. Sinne muodostuu myös kylmältä suojaavia pakkasnesteitä, kuten proteiineja ja sokereita ja jäätymispiste alenee. Tapahtumaa kutsutaan karaistumiseksi.
Solulle jäätyminen merkitsee hengenlähtöä. Talvimetsää katsoessa tuntuu, että kaikki puut ovat läpijäässä, mutta silti ne heräävät keväällä. Kasvit ovat jäässä sisäosia myöten, mutta jää on solujen väleissä, ei soluissa.
Monelle kasville lumipeite on välttämätön apu talvesta selviytymiseen. Lumi on erinomainen eriste. Esimerkiksi mustikka vaatii lumen suojaa, sillä sen varvut paleltuvat herkästi. Aikaisin tulevat pakkaset tekevät tuhojaan mustikkavarvikoissa, samoin vähälumiset talvet. Toisaalta lumen suojassa elävät pikkunisäkkäät, hiiret ja myyrät, voivat nakerrella kasveja ja aiheuttaa niille vahinkoa. Lumi suojaa kasveja myös kuivuudelta, kulutukselta ja laiduntavilta eläimiltä.
Suuren uhan kaiken ylle tuo nopeasti etenevä ilmastonmuutos, joka aiheuttaa ongelmia, joista useilla kasvilajeilla on vaikeuksia selvitä.
