Apu

Kasveilla on vain kaksi vuodenaikaa

Sanotaan, että vuodenaikoja on neljä. Lapissa mennään vielä pidemmälle ja puhutaan jopa kahdeksasta vuodenajasta. Mutta jos asiaa katsotaan kasvien näkökulmasta, vuodenaikoja on tasan kaksi: kesä ja talvi.
Kuvat Juho Rahkonen

Kun syyskuun lopulla tulee syyspäiväntasaus – eli päivä on yhtä pitkä kaikkialla maailmassa ja alkaa lyhentyä pohjoisella pallonpuoliskolla – kasvit tietävät, että nyt alkoi talvikausi.

Vastakkainen ilmiö tapahtuu tasan puoli vuotta myöhemmin maaliskuussa, kevätpäiväntasauksen aikoihin. Silloin päivä alkaa pidentyä pohjoisessa hurjaa vauhtia.

Mutta koska maa ja vesistöt säilövät itseensä kesän aurinkoenergiaa kuin lämpöpatteri, talven tulo tapahtuu kuukauden tai parin viiveellä syyspäiväntasauksesta. Eli Suomeen saapuvan auringon säteilyn määrä ei saman tien vaihda vuodenaikaa.

Tästä syystä vuoden kylmin kuukausi on tammikuu eikä joulukuu, vaikka joulukuussa päivä on lyhimmillään. Vastaavasti heinäkuun lopulla on yleensä vuoden lämpimimmät säät, vaikka kesäpäivänseisauksesta eli auringonsäteilyn suurimmasta määrästä on silloin kulunut jo kuukauden päivät.

Kevättalvella lumipeite hidastaa kasvien ”kesääntymistä” niin, että hiirenkorvat puhkeavat yli puolentoista kuukauden päästä siitä, kun aurinko kääntyi kesäaikaan.

Ruska on talveentumisen merkki

Talven aikana päivä on lyhimmillään, ja alhaiset lämpötilat hidastavat kasvien aineenvaihduntaa. Kovat pakkaset voivat vaurioittaa kasveja, ja siksi niiden on tärkeää talveentua huolellisesti ennen kuin kylmyys toden teolla alkaa.

Talveentumisen näkyvin merkki on ruska: päivänvalon vähentyessä puut ja varvut alkavat varastoida lehtivihreää runkoihinsa, jolloin lehtiin jäävät vain muut väriaineet: keltasävyiset karotenoidit ja ksantofyllit sekä punaiset antosyaanit.

Kansan keskuudessa elää sitkeästi uskomus, että ruskan aiheuttavat yöpakkaset. Jos uskomus olisi totta, koivuthan muuttuisivat keltaisiksi jo ensimmäisenä kesäkuun hallayönä. Kasvit eivät kuitenkaan ole niin helposti huijattavissa: tuhansien vuosien kokemuksella ne tietävät, milloin on oikea aika aloittaa valmistautuminen talveen.

Kaupungeissa näkee usein katulamppujen läheisyydessä olevia lehtipuita, joissa on vihreät lehdet vielä keskitalvellakin. Niitä eivät ole yö- tai edes päiväpakkaset saaneet talveentumaan, koska lampun valo on sekoittanut kasvin sisäisen rytmin ja saanut sen luulemaan, että kesäaika jatkuu aina vain.

Toinen kansan suussa kulkeva hokema on sen sijaan totta: ruska todellakin alkaa Lapissa syyskuun kymmenentenä päivänä kello 12! Jos nyt ei ihan kellonaikoihin mennä, niin kyllä tuohon aikaan Lapissa on joka vuosi takuuvarmasti ruska päällä.

Kasvien talveentuminen alkaa syys–lokakuussa huikealla väri­loistolla – mustikanlehdet ovat ­helahtaneet punaisiksi Aakenus­tunturilla Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

Ruskan värikkyyteen sää kuitenkin vaikuttaa: jos loppukesä on ollut kuiva ja kuulas, syksyn värit näkyvät usein kirkkaampina ja puhtaampina kuin sateisen kesän jälkeen, jolloin lehdissä voi olla runsaasti ruostesienten aiheuttamia pilkkuja.

Sinänsä päivittelyt siitä, että joskus vuonna 1962 on viimeksi ollut ”kunnon ruska”, ovat mielestäni turhanaikaisia. Värikkyydessä on suuria paikallisia vaihteluita, ja puutkin ovat yksilöitä; ne talveentuvat hieman eri tahtiin. Ruskan värikkyys riippuu myös siitä, millä hetkellä havainnoitsija saapuu paikalle. Ruska on joka vuosi hyvin tarkasti samoihin aikoihin, mutta sen paras loisto kestää vain viikon tai kaksi, myrskytuulen sattuessa komeus voi olla ohi muutamassa päivässä.

Suomen pituus näkyy siinä, että kun Pohjois-Lapissa värinäytelmä on käynnissä jo syyskuun toisella viikolla, Etelä-Suomessa siitä päästään nauttimaan vasta kuukautta myöhemmin.

Lapissa koivut talveentuvat jo silloin, kun päivän pituus on noin 15 tuntia, kun taas eteläiset koivut karaistuvat vasta päivän lyhentyessä noin 12 tuntiin. Tämän vuoksi Lapissa ruska alkaa niin paljon aikaisemmin kuin etelässä, vaikka päivänvaloa on syyspäiväntasauksen aikoihin yhtä paljon kaikkialla.

Lapin ruskan salaisuus on puuvartisissa kasveissa

Ruskaa esiintyy kaikkialla, missä on lehtensä talveksi pudottavia lehtipuita. Jopa Turkin ja Välimeren alueen vuoristoissa on ruskaa, mutta Lapin ruska on niitä värikkäämpi, koska Lapissa on niin paljon puuvartisia kasveja, kuten vaivaiskoivuja, juolukoita, mustikoita ja riekonmarjoja.

Havupuut ovat ainavihantia. Läheskään kaikki lehdelliset kasvit eivät talveennu värikkäästi. Esimerkiksi puolukka pysyy vihreänä lumihangen tai jääpuikon sisälläkin. Leppä pudottaa lehtensä vihreinä.

Myös kallioimarre pysyy yleensä talven yli vihreänä, kun taas monet isot saniaiset muuttuvat punertavan ruskeiksi.

Syksyn ensimmäiset yöpakkaset ovat ­kuorruttaneet ­saniaisen kuuralla.

Kelluslehtiset vesikasvit, erityisesti lumpeet, viettävät talvensa näyttävästi veden pinnalla. Loppusyksyllä lumpeiden lehdet voivat muuttua hyvinkin värikkäiksi ja näkyä kauniisti jään läpi.

Kasvien pakkaskestävyys muodostuu monesta asiasta. Syksyn aikana kasvit pilkkovat tärkkelystä liukoisiksi sokereiksi, ja myös valkuaisaineiden määrä soluissa lisääntyy. Tämä alentaa jäätymispistettä, ja lisäksi solukalvojen rasvahappokoostumus muuttuu – tyydyttymättömät rasvahapot auttavat kestämään pakkasta.

Suomen talvi on niin ankara, että kasvit eivät kuitenkaan pysty estämään jäätymistä. Jos jäätyminen etenee niin pitkälle, että jääkiteitä muodostuu solun sisäpuolelle, kasvi kuolee. Solujen ulkopuolelle kertyvää jäätymistä kasvit kestävät hyvinkin pitkään.

Alijäähtyminen suojaa

Muun muassa puiden silmuissa tapahtuu myös alijäähtymistä, mikä on oiva suojakeino: alijäähtyminen tarkoittaa sitä, että nesteen lämpötila laskee normaalia jäätymispistettään alemmaksi. Turvallista alijäähtymistä voi tapahtua jopa kymmenien asteiden verran, kunhan soluissa ei ole epäpuhtauksia, joiden ympärille jääkiteiden muodostuminen voisi alkaa.

Pohjolan karaistuneet kasvit kyllä osaavat tämän homman! Usein näkee niin yltä päältä tykkylumen tai jään peitossa olevia kasveja, että täytyy ihmetellä, miten ne voivat selvitä hengissä.

Tykkylumen peittämiä ­mäntyjä Ylläksen Kukas­tunturin laella tammikuussa.

Syksyinen talveentuminen on varotoimi, joka alkaa jo hyvissä ajoin, vaikka lämpötila huitelisi vielä miltei kesäisissä lukemissa. Kasveilla ei ole varaa ottaa riskiä, että karaistuminen aloitettaisiin vasta pakkasten tullessa – silloin voisi olla liian myöhäistä.

Keväällä tilanne on päinvastainen: eli kasvien kasvu käynnistyy uudelleen vasta, kun lämpötilat ovat nousseet riittävän korkeiksi. Kesän aloittamista eivät kasvit voi tehdä pelkän päivien pitenemisen perusteella, koska maalis–huhtikuussa säät ovat vielä hyvinkin arvaamattomia.

Julkaistu: 25.11.2018
Kommentoi »