
EUROPARLAMENTTIVAALEISSA ehdolla olleen Jon Hellevigin solvaukset ja väkivaltaan yllyttäminen sopraano Karita Mattilaa kohtaan ovat johtaneet poliisitutkintaan.
– Olen antanut asia poliisin käsiin ja se on esitutkinnassa, Karita Mattila sanoo Avulle.
Hellevig vertasi Mattilaa Eva Brauniin, kutsui häntä natsihuoraksi ja fasistiksi sekä uhkasi tätä joukkoraiskauksella. Uhkauksen kirjoittaja poisti myöhemmin.
Hellevig kehotti ihmisiä ottamaan selvää Mattilan osoitteista, oleskelupaikoista ja aikatauluista, jotta laulajalle voitaisiin kostaa. Hän kertoi myös ostavansa liput sadalle ihmiselle Mattilan konserttiin ”menemme sitten pilaamaan konsertin”. Hän kertoi aikovansa toivottaa laulajan ”venäläisittäin” tervetulleeksi.
Yleisradion haastatteleman rikosoikeuden professori Terttu Utriaisen mukaan Hellevigin kirjoittelu saattaa täyttää törkeän kunnianloukkauksen ja laittoman uhkauksen tunnusmerkit.
Itsenäisyyspuolue irtisanoutui ehdokkaansa kirjoituksista ja kampanjan tukemisesta. Hellevig ilmoitti ensin vetäytyvänsä ehdokkuudesta – mikä ei enää ollut mahdollista – ja kehotti kannattajiaan äänestämään Alexander Stubbia. Pian hän perui vaaleista vetäytymisensä ja sanoi seisovansa edelleenkin kirjoittamansa takana.
Viesti oli hänen mukaansa syntynyt Vladimir Putinin vuoksi, tätä puolustamaan. Ilmeisesti innostus ei ollut molemminpuolista, sillä Hellevigiltä evättiin osallistuminen RT-televisiokanavan paneelikeskusteluun Pietarin talousfoorumissa. Foorumia isännöi Putin ja kanava on hänelle uskollisimpia.
TAUSTALLA ON kaksivaiheinen tapahtumasarja.
Münchenin filharmonikot vierailivat New Yorkin Carnegie Hallissa huhtikuun 11. ja 12. päivä, yhdysvaltalaisen Lorin Maazelin piti toimia kapellimestarina. Ensimmäisen illan solistina esiintyisi amerikkalainen pianisti Emanuel Ax, toisen suomalainen sopraano Karita Mattila.
Maazel sairastui, hänen tilalleen värvättiin Pietarista müncheniläisen orkesterin musiikillisena johtajana ensi vuonna aloittava kapellimestari Valeri Gergiev. 64-vuotiaalla Axilla, joka on Ukrainasta holokaustia paenneiden vanhempien Neuvostoliitossa syntynyt, mutta lapsesta asti Yhdysvalloissa asunut pianistilegenda, ei ollut mitään vaihdosta vastaan.
Joukolla Carnegie Hallin eteen kokoontuneilla mielenosoittajilla oli. Heidän banderolleissaan Gergieviä syytettiin Vladimir Putinin sylikoiraksi ja maailmankuulu musiikkisalikin sai mielipiteistä osansa.
Karita Mattila ilmoitti, ettei hän työskentele Gergievin kanssa, koska kapellimestari on yksi viidestäsadasta presidentti Putinin toimille Ukrainassa ja Krimillä julkisen tukensa maaliskuussa antaneista taiteilijoista.
Gergiev on toistanut samoja ajatuksia myös haastatteluissaan.
Mattilan konsertin kapellimestariksi hälytettiin Metropolitanista italialainen kapellimestari Fabio Luisi. Harjoitukset hoidettiin erityisjärjestelyin, mutta illan pääteos, Richard Straussin Vier letzte Lieder on Mattilalle perituttu ja rakas.
Konsertti onnistui täydellisesti, myös kriitikkojen mielestä. New York Timesin arvostelija julisti, että Mattila sai katsomon polvilleen.
YLI KUUKAUSI ehti vierähtää ennen kuin uutinen Karita Mattilan ratkaisusta ehti Suomeen asti.
Ilta-Sanomissa Lasse Lehtisen kirjoittamassa jutussa todettiin, että kyse on nimenomaan Putinin asenteista taidetta, taiteilijoita ja homoja kohtaan sekä tämän valtakuntien rajoja kunnioittamattomassa asenteessa – ja siitä miten joukko venäläisiä kulttuurihenkilöitä, Putinin ystävänä tunnettu Gergiev etunenässä, ovat tähän taipuneet.
Gergiev, 61, on kotoisin Pohjois-Ossetiasta, ja hän teki selväksi myös Georgian-sodan aikaan vuonna 2008, kun Etelä-Ossetia jäi Venäjän kontrolliin salamahyökkäyksen jälkeen, kumman puolella hän seisoo: Venäjän.
Ilta-Sanomien haastattelussa Mattila sanoi, että hän voi edelleen katsoa itseään peilistä häpeämättä.
Juttu ilmestyi perjantaina. Sunnuntaiaamuna Itsenäisyyspuolueen listoilta sitoutumattomana europarlamenttiin pyrkinyt lakimies Jon Hellevig, 52, kirjoitti Facebookiin rajut kommenttinsa Karita Mattilasta.
Hellevig on 1990-luvun lopulta lähtien Moskovassa toiminut oikeustieteiden kandidaatti, jolla on konsultti- ja taloushallintoyrityksessään parisen sataa työntekijää. Johan Bäckmanin kanssa hän kirjoitti kirjan Saatana saapuu Helsinkiin, ja hän toimii Pravdan verkkokolumnistina.
Hellevig oli yksi Ylen Ajankohtaisen kakkosen suureen Venäjä-keskusteluun osallistuneista. Hän ilmoitti jättävänsä Elisabeth Rehnistä tutkintapyynnön, koska Rehn oli Hellevigin mielestä syyllistynyt Ylen haastattelussa vihapuheisiin Suomessa asuvia venäläisiä kohtaan.
MONISSA MAISSA, joissa Mattila vakituisesti esiintyy, tällaisiin nettihyökkäyksiin ja uhkailuihin suhtaudutaan äärimmäisen vakavasti – usein myös ikävien kokemusten opettamana. Toleranssi on nollassa, ja tekijät joutuvat vastuuseen.
Suomen asianajajaliitto vahvistaa, että Jon Hellevig ei ole liiton jäsen. Sen tahon ei tarvitse reagoida.
EU-vaaleissa Hellevig sai 287 ääntä.
Teksti Raila Kinnunen