Apu

Kari Väänänen: Näkymätön lapsi

Kari Väänänen: Näkymätön lapsi
Kari Väänänen kirjoittaa kolumnissaan ihmisistä, jotka eivät halua tai uskalla tulla nähdyksi. Heitä ei ole huomioitu tai heidät on jätetty vaille kasvavalle ihmiselle kuuluvaa turvaa ja arvostusta.
Kuvat Otto Ponto

Muumitarinoissa esiintyy näkymätön lapsi. Tämä ujo ja arka pieni ihminen ei tohdi tuoda itseään esille mitenkään ja ajautuu tässä ujoudessaan niin pitkälle, että muuttuu lopulta puhumattomaksi ja näkymättömäksi. Vasta kun hänen rohkeutensa palaa, muuttuu hän taas näkyväksi ja saa äänensä kuuluviin. Tiedän tunteen, sillä olen tietyn ajan elämässäni itsekin ollut ”näkymätön lapsi”.

Keskuudessamme vaeltaa useita näkymättömiä lapsia, nuoria ja aikuisia. Me emme näe heitä, sillä he eivät halua tai uskalla tulla nähdyksi. Heitä ei ole huomioitu heidän elämässään tai heidät on jätetty vaille kasvavalle ihmiselle kuuluvaa turvaa ja arvostusta. Heidän perheensä ei ole kyennyt heistä huolta kantamaan, ja näin on jäänyt saamatta yksi elämän tärkeistä peruspilareista, eli jokaiselle kuuluva sosiaalinen, hyväksytty ja rakastettu läsnäolo.

He ovat yhteiskuntamme huomaamattomia ja hyljeksittyjä hiljaisia, jotka pyrkivät varjoihin ja sulautuvat seiniin. He ovat kiusattuja, joihin varsinkin narsistit käyvät hanakasti käsiksi. Heiltä on viety itsetunto, tai sitä ei ole koskaan heihin kasvatettu. Kukaan ei ole opastanut heitä elämän kivisillä väylillä, ja he ovat törmänneet yksinäisyyden karikoihin. Heistä tulee näkymättömiä.

Miksi minulla on paha olla?

Tällainen ihminen on sodassa kaikkea yhteisöllistä vastaan. Kun ette hyväksy minua, en minäkään hyväksy teitä. Hänestä katoaa ilo ja huumori, tuo kaunehin kukka, ja jäljelle jää koko elämän kestävä ahdistus. Jos hän kohtaa lapsena paljon väkivaltaa, siitä kehittyy ratkaisutapa elämän ongelmiin, ja niitähän piisaa.

Perheiden syytäkö? Ehkä on saatu lapsi liian nuorena, tai isien ”synnit” ja kyvyttömyys rakkauteen ja empatiaan kulkevat sukupolvesta toiseen aiheuttaen jatkuvaa tuhoa. Töllöstä näkyy kauniita ja rohkeita, joiden elämä on ihanaa. Elämänhän pitäisi olla ihanaa. Miksi minulla on paha olla?

Pieni taimi, puun tai ihmisen, ei kasva vahvaksi, jos se ei saa tarpeeksi valoa. Me aikuiset voimme oman elämämme narsismilla jättää taimemme omaan varjoomme. Jokainen lapsi ansaitsee tulla kohdelluksi omanarvoisenaan olentona. Jos näin ei ole, hänestä saattaa kasvaa kyvytön eläjä, ajelehtija, omaa paikkaansa löytämättä etsivä eksynyt.

Hän alkaa suhtautua itseensä ja maailmaan turhan vakavasti, koska kukaan ei ole koskaan kertonut hänelle, että kyky nauraa itselleen vapauttaa ja vie pelolta aseet. Kukaan ei ole nauranut hänen kanssaan, ja siksi hän pelkää naurua ja huumoria. Hänen mielipiteillään ei ole arvoa, eikä hänelle ole kerrottu, että sängyn alla ei ole mörköjä, paholaista ei ole, eivätkä kaikki muut ihmiset tahdo hänelle pahaa. Erästä Lötjöstä lukuun ottamatta.

Kuunnellaan lapsia

Mutta! Jos pieni ihminen saa turvaa ja huomiota, hänestä kasvaa vahva puu, joka taipuu tuulessa muttei katkea, ja hän löytää paikkansa. Häneen kasvavat ilo ja empatia. Hän osaa rakastaa ja uskaltaa nauraa. Myös itselleen ja peloilleen.

Huomioidaan lapsiamme. Kuunnellaan, mitä heillä on sanottavaa ja pidetään heitä tärkeinä. Sillä sitä he ovat. Näytetään lapsillemme rakkautta ja huomiota, ettei heistä kasva näkymättömiä.

Aina elämä ei naurata, mutta kannattaa kuitenkin yrittää. Ja opettaa tuo taito lapsilleenkin. Lämmin halaus ja nauru ei maksa paljon.

Kari Väänänen on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Julkaistu: 13.5.2020
Kommentoi »