Apu

Kari Nykäsen hurja matka puliukosta lottovoittajaksi ja perheenisäksi



Kari Nykäsen hurja matka puliukosta lottovoittajaksi ja perheenisäksi

Kari Nykänen joi vuosikymmenien ajan liuottimia siltojen alla ja nukkui lehtilaatikoissa. Raitistumista seurasi yllättäviä onnenpotkuja: vaimo, lapsi ja lottovoitto. Oli Karin vuoro tukea muita ongelmiin ajautuneita.
Teksti Tuomas Marjamäki
Kuvat Petri Mulari

Ihmisten kohtaaminen on usein sattumaa, ja kenenkään tarina ei näy ulospäin. ­Yksi mielenkiintoinen kohtaaminen sattui hautovan hellepäivän iltana Helsingissä ­Malmin hautausmaalla, kun vastaan polki 69-vuotias Kari Nykänen.

– Anteeksi, satutko tietämään, missä on Tauno Palon hauta?

Älypuhelin neuvoo, ja hauta löytyy aivan kiven takaa. Hiljennymme hetkeksi näyttelijän paadella. Kysäisen, oliko Nykäsellä itsellään yhteyksiä Tauno Suureen.

– Joo. Sinne se tuli aina joskus Koffin puistoon ostamaan pimeää pulloa, kun me oltiin ryyppäämässä. ­Ortola (vaimo Kirsti) sitä tuli sitten hakemaan, maksoi pullot ja huusi kovasti.

Anekdootti on herkullinen, mutta kun Kari alkaa vähän vakavampaan sävyyn kertoa omasta elämästään, kuulija joutuu haukkomaan henkeä.

Päätämme jatkaa juttua muutaman kilometrin päässä Myllypurossa, Karille hyvin tutuissa maisemissa.

"Ensimmäisen humalan otin nelivuotiaana"

Tapaamme monitoimihalli Liikuntamyllyssä Hang On ry:n tiloissa. Yhdistys järjestää ”päivä- ja työtoimintaa muille kuin ikääntyneille ja vammaisille”. Kari Nykänen on Hang Onin aktiiveja.

Paikanvalintaan on toinenkin syy. Hallin alle jäi ­rakentamisvaiheessa lähde, jonka äärellä Kari veti ensimmäiset tenukänninsä 15-vuotiaana. Siitä alkaen hän laskee olleensa pahamaineinen puliukko.

– Ensimmäisen humalan otin enon lasista nelivuotiaana. Äiti huomasi yhtäkkiä, että lasi oli tyhjä ja minä kävelin pitkin seiniä. Kuusivuotiaana olin ensi kertaa sairaalassa alkoholimyrkytyksen takia. Kymmenvuotiaana jo tiedostin, että jos juon, juon väärin.

Karin isä oli sorvari ja rakennusmies, äiti myymälänhoitaja. Isä käytti paljon alkoholia, ja äiti jätti hänet pojan ollessa kolmevuotias. Myöhemmin myös äidillä oli ongelmia viinan kanssa.

– En kuitenkaan syytä äitiä enkä ketään muutakaan omasta elämästäni, Kari Nykänen huomauttaa.

Itä-Helsingin Myllypuroon Karin perhe muutti 1964. Seutu oli siihen aikaan hurjaa, ja porukassa ongelmat vahvistuivat.

Äiti meni uusiin naimisiin ja poika joutui kadulle.

– Isäpuoli osoitti ovea ja kysyi, kenen nimi siinä ­lukee. Äiti päästi minut joskus sisään ukolta salaa.

Tilanteeseen ei auttanut kuin maiseman vaihtaminen. Viisitoistavuotias Kari päätti lähteä merille.

– Olen esimerkki siitä, ettei sellaista ihmistä olekaan, joka ei voisi halutessaan lopettaa, Nykänen painottaa.

Päihteiden rinnalle tulivat rikokset

Kari seilasi laajoilla ulapoilla, Välimerellä, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa, Tyynellä valtamerellä. Kuri laivassa oli kova, ja meno hetken aikaa aisoissa.

Suomessa odottivat aina ongelmat. Kari kouluttautui sementtimieheksi ja työskenteli rakennuksilla, mutta ei koskaan pitkään. Päihteiden rinnalle kuvaan tulivat rikokset.

– Ensimmäisen ehdonalaisen sain, kun ajoin varastetulla mopolla. En tosin tiennyt, että se oli varastettu. Ehdoton tuomio tuli 1967 omaisuusrikoksista. Myöhemmin monenlaisista kolttosista kertyi linnaa yhteensä 22 vuotta, joista olen istunut 14 eri kerralla ­7,5 vuotta. Kierre oli aina sama: viina, vankila ja vapauden menetys.

Vankiloissa Kari poltti joskus pilveä ja toimi huumeiden välittäjänä, mutta muuten hän ei sotkeutunut aineisiin eikä joutunut teoistaan tilille.

– Siitäkään minua ei saatu kiinni, kun rullasin koomikko Simo Salmisen kämpän ja vein sieltä viinat. Tunnustin Simolle vuosia myöhemmin, ja hän tokaisi, että menneet ovat menneitä.

Yhtä rangaistustaan Kari suoritti eläinlääketieteellisen sairaalan työmaalla 1972. Sieltä hän joutui lähtemään jäätyään kiinni viinan salakuljettamisesta työmaalle. Tapauksesta kerrottiin Apu-lehdessäkin.

– Vuosina 1966–1971 mulla meni tosi lujaa. Sen jälkeen sukelsin syvyyteen, ja 15 vuotta meni raskaasti elämäni tuhoamista työstäen.

Kodittomuutta ja kemikaaleja

Kari oli koditon. Hän asui kaduilla ja joi kaikkia mahdollisia aineita, joilla pään sai pysymään tasaisesti sekaisin: viinakaupan, apteekin ja bensa-aseman tuotteita.

Eräänä jouluna hän yritti kolmesti saman päivän aikana päästä juhlapyhiksi kiven sisään. Hän ehti tehdä monenlaisia ”kilikalikeikkoja” ja myymälävarkauksia, mutta poliisit vain nauroivat: et sinä vielä jouluksi pääse lämpimään.

– Joskus lehtilaatikoissa nukkuessani mietin, että olisipa nainen, joka synnyttäisi minulle lapsen.

Kari pääsi kokeilemaan avioliittoa, kahdestikin. Ensimmäinen liitto kesti virallisesti 12 päivää. Myös toinen jäi lyhyeksi. Molemmilla naisilla oli lapsia jo ennestään, mutta Karille ei muodostunut heihin minkäänlaista sidettä.

Onnellinen perhe-elämä näytti olevan saavuttamattomissa. Todennäköisempää oli, että Kari päättäisi päivänsä ennenaikaisesti – ehkä oman käden kautta.

– Sörkassa roikuin jo rangaistussellin hirressä. Vartija minut sieltä pelasti. Puliukkona meinasin monta kertaa pompata auton eteen, mutta en ikinä uskaltanut. Ja olihan jo pelkkä juominen hidasta itsensä tuhoamista.

Raittiuspäätöksiä ja ryyppäämistä

Viiden vuoden ajan Kari teki raittiuspäätöksiä, mutta ne eivät kantaneet. Vankilatuomioiden vuoksi tuli lyhyitä kuivia kausia. Kerran vankilan lääkäri totesi Karia kotiuttaessaan, että vaihtoehtoja on kaksi: menet joko sairaalaan tai viinakauppaan. Kari valitsi aina viinakaupan.

Yhdeksästoista toukokuuta 1987 Kari oli ryyppyporukan kanssa majapaikassaan hörppimässä blandattua Masinolia, bensiinimoottoreille tarkoitettua jäänestoainetta. Yksi kaveri Kontulasta tuli myymään kossupullon ja kehotti juomaan mieluummin sitä.

– Okei, mutta älä kaada sitä Masinolia lavuaariin. Se haisee niin kamalalta, Kari pyysi.

Tuona samana iltana hän teki päätöksen. Hän lopettaisi juomisen.

Kari hakeutui saman tien Lapinjärvelle katkaisuhoitoon. Laitoksen johtaja ihmetteli, miksei Karia ole aiemmin näkynyt.

– Mä lopetin vasta eilen, Kari ilmoitti.

Silloin takana oli yli 30 vuotta ryyppäämistä.

Paluu elämään

Lapinjärvellä Kari lupasi, että jos hän saisi asunnon, raittius kestäisi. Viiden kuukauden päästä koti järjestyi Helsingin kaupungin kautta. Alkoi paluu elämään.

Kari kertoo saaneensa viranomaisilta kaiken mahdollisen tuen. Hänen pyrkimyksiinsä elää oikein uskottiin.

– Eri instanssien isoimmat päälliköt sanoivat minulle, että täytyyhän ihmisen saada vielä toinen mahdollisuus.

Kari oli 38-vuotias, mutta ruumis näytti hajoamisen merkkejä, ja monet sairaudet olivat pitkällä. Hänelle myönnettiin määräaikainen eläke, jota jatkettiin vähän kerrallaan. Eläke oli pieni, ja välillä tarvittiin apua sossun luukulta. Se riitti niukkaan, mutta hyvään arkeen.

– En voi sanoin kuvata, miten hienolta se tuntui.

Hyvät asiat seurasivat toisiaan. Samana päivänä Karin kanssa korkin sulki myös seurustelukumppani. Pian heille syntyi lapsi. Vuoden päästä raitistumisesta vietettiin pojan ristiäisiä ja samalla Karin vihkiäisiä.

– Poika on ihme, Kari sanoo ja nielaisee. – Hän on juuri se ihme, jota lehtilaatikossa toivoin.

Vaikka Karista ei ollut enää rakennustyömaille, hän halusi rakentaa yhteiskuntaa jotenkin muuten. Ensialkuun hän toimi invataksissa ”kartanlukijana” ja auttoi asiakkaita kyytiin, sitten hän alkoi tehdä vapaaehtoistyötä eri järjestöille ja seurakunnalle.

– Kaikki liittyi jollakin tavoin ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Niin pitkään kuin elän, tuen ihmisiä terveelliseen elämäntapaan. Maksoi mitä maksoi.

Kari Nykänen sanoo saaneensa kuntoutuessaan viranomaisilta kaiken mahdollisen tuen. – En voi sanoin kuvata, miten hienolta se tuntui.

Pullorahoilla lotto vetämään

Harrastuksekseen Kari keräsi pulloja ympäri kaupunkia. Hän kun sattui tietämään parhaat apajat entisiltä ryyppypaikoiltaan.

Pulloilla sai tehtyä kohtuullisen tilin. Rahoja Kari käytti muun muassa lottoamiseen.

– Se oli ikään kuin sijoitus.

Kuuden vuoden päästä sijoitukset alkoivat tuottaa. Vuonna 1992 Kari jätti taas kerran kioskille kupongin, jonka maksamiseen oli osallistunut kolme muutakin, invataksissa tutuksi tullutta kaveria.

Lauantaina jaossa oli 15 miljoonan markan jättipotti. Seitsemän oikein -tuloksia löytyi Suomesta kaikkiaan neljä. Yksi 3,75 miljoonan markan siivu meni Karin porukalle.

Kuponki oli Karin nimissä ja hän päätti, että summa jaettaisiin viidellä. Yksi osuus lahjoitettiin eräälle rahaa tarvitsevalle kaverille. Jokainen sai silti lähes 800 000 markkaa.

Rahoilla Kari osti mukavan omakotitalon Myllypurosta, ja pieni määrä jäi vielä sijoitettavaksi korkeakorkoiselle tilille. Sillä sai makseltua remontteja ja pojan koulutusta.

Kari on kiitollinen ja sanoo saaneensa uudelta elämältään vähän liiaksikin. Hän ei silti liioittele lottovoiton merkitystä.

– Rahalla ei tehdä onnea, sillä vain nöyryytetään. Mutta sen sanon, ja on sanonut moni muukin, että tarpeeseen se sillä kerralla tuli, Kari myöntää.

Työtä asunnottomien parissa

Kari Nykänen joi viimeisen huikkansa 31 vuotta sitten. Päihteetöntä ja rikkeetöntä elämää on kohta kulunut saman verran kuin meni sekoillessa. Samalla Kari on saanut aikaan paljon hyvää, mistä kiitokseksi hänet palkittiin viime vuonna Vuoden myllypurolaisena.

Kari on tehnyt työtä asunnottomien parissa, toiminut turvapäällikkönä asunnottomien yössä, vetänyt opintopiirejä sekä tehnyt monenlaista päihdekoulutusta. Helsingin herroille – pääkaupungin päättäjille – hän on välillä ollut kova luu vängätessään oikeudenmukaista kohtelua ongelmiin ajautuneille. Viisitoista vuotta sitten Kari kävi järjestyksenvalvojakoulutuksen, minkä vuoksi erilaiset tapahtumat pitävät hänet yhä kiireisenä.

– Häiriötilanteissa on aina riittänyt suusanallinen ohjeistus. Voimaa ei ole tarvinnut käyttää, taustansakin vuoksi varsin katu-uskottava järjestyksenvalvoja huomauttaa.

Kari ei tunne olevansa päihdeongelmaisten auttaja vaan heidän tukijansa.

– Olen esimerkki siitä, ettei sellaista ihmistä olekaan, joka ei voisi halutessaan lopettaa. Se on aina ihmisen oma päätös. Ketään ei voi auttaa, mutta häntä voi monella tavalla tukea.

Myllypuron sairaalan seinälle Kari on käynyt kirjoittamassa oman mottonsa, joka lyhykäisyydessään kuuluu: älä jää yksin, älä jätä yksin.

Sanaparia ”alkoholin kohtuukäyttö” Kari ei voi sietää. Sellaista ei ole kuulemma olemassakaan.

– Alkoholin käyttäjät voi jakaa neljään ryhmään: ne, jotka eivät käytä, vähän käyttävät, runsaasti käyttävät ja ongelmakäyttäjät. No joo, on sitten vielä yksi porukka, joka käyttää alkoholia ihan oikein. Arvaapa, mikä se on? Ruumiinpesijät.

Julkaistu: 27.8.2018