Keittiömestari Kari Aihinen: "Hermoni menevät, kun huomaan, ettei joku anna ­kaikkeaan"

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun isäni kuoli aivoverenvuotoon vain 49-vuotiaana, eli samanikäisenä kuin olen nyt itse. Elimme sitä ennen superonnellista elämää, oli talous kunnossa ja perhe koossa. Silloin tajusin, ettei maailma olekaan täydellinen. Siinä kuoli muutama tunteellisuussensori.

Teini-iässä ihailin erityisesti Jari Kurria. Hän oli maailman parhaan pelaajan, Wayne Gretzkyn, ketjukaveri ja pelasi oikeana laitahyökkääjänä niin kuin minäkin. Kuvittelin itsekin päätyväni NHL:ään, kunnes valmentaja Jukka Koivu ilmoitti, ettei susta Kape tule koskaan änärijätkää.

Viimeksi nauroin makeasti, kun poikani Kassu valittiin Bluesin junioreiden ensi kauden joukkueeseen. Huomaan tavallaan eläväni omaa unelmaani poikieni harrastuksen kautta. Jääkiekkourani kariutuminen oli elämäni suurin pettymys.

Liikutun yleensä kyyneliin televisiota katsellessani. On ihan sama, onko ruudussa sitten Frendit tai Kauniit ja rohkeat, Aihinen parkuu joka tapauksessa. Olen superherkkä jätkä.

Pelkään kuollakseni, että poikani sairastuvat vakavasti. Olen sanonut jätkille, että voit tehdä elämässäsi mitä vain, mutta terveys on aina number one.

Pyydän anteeksi, jos olen ­loukannut jotakuta toista ihmistä. Minulle ei ole ongelma pahoitella munaamisiani. Tarkoitan myös sanoessani niin.

Join pääni täyteen viime kesänä. Menemme nuoruuden lätkäkaverieni kanssa joka kesä Kustaviin mökille viikonlopuksi. Syömme, saunomme ja ryyppäämme. Olen kuitenkin aika huono käyttämään alkoholia. Nukkumaan menen jo puolenyön jälkeen.

Ystäväni ihmettelevät, miten paljon jaksan tehdä ­duunia. Varmaan he ovat hieman huolissaankin. Olen aika huono kuuntelemaan omaa kehoani ja pitämään huolta jaksamisestani. Se on meillä Aihisilla sukuvika.

Hermoni menevät, kun huomaan, ettei joku anna ­kaikkeaan. En hyväksy laiskuutta, ollaan sitten kentällä tai keittiössä. Koitan olla se jalkaväen kenraali, joka ­ratsastaa edellä ja näyttää esimerkkiä muille.

Minun jumalassani mukavinta on, että hän auttaa ­silloin, kun kaikki näyttää menevän päin persettä. ­Ajattelen, että jumala on pilven päällä istuva karvainen äijä, johon voi luottaa pahan paikan tullen.

Maahanmuuttajille haluan sanoa, että tervetuloa ­töihin, mulle voi soittaa anytime. Jossain vaiheessa ­Helsingin Rosterin keittiössä oli seitsemän eri kansa­laisuutta. Siinä oli kulttuurieroja kerrakseen.

Jos olisin nainen, haluaisin olla maailman paras äiti pojilleni.

Sen päivän haluan nähdä, kun perustan seuraavan ravintolani. Olen superkunnianhimoinen ja kilpailu­henkinen tyyppi.

Jos elän yli satavuotiaaksi, otan sen kunniaksi yhden oluen. En pidä tätä kuitenkaan kovin todennäköisenä. Ravintola-ala on aika stressaava paikka. Se ei ole kahdeksasta neljään toimistoduunia. Menestyäkseen pitää olla aikamoinen poppamies.