Kanye West antoi tukensa Trumpille ja täytti uuden levynsä naisvihalla – Miten meni noin niin kuin omasta mielestä, Kanye?
Viisitoista vuotta sitten näytti siltä kuin Kanye West voisi ahmaista koko maailman. Sittemmin on paljastunut, että hänellä on vain suuri suu, Samuli Knuuti kirjoittaa kolumnissaan.
Jokainen imperiumi sortuu, eikä 46-vuotiaan Kanye Omari Westin keisarikunta koskaan ollutkaan niin vakaalle maaperälle pystytetty. Kuten niin monet lahjakkaat ihmiset, nykyään itseään Yeksi kutsuvalla miehellä barbaarit portilla on aina ollut hän itse. Se lienee ainoa tapa selittää, kuinka aikoinaan itseään mustaksi Andy Warholiksi kutsunut artisti pitää nykyään uusina idoleinaan Hitleriä ja Jeesusta.
Silti varhaisilla albumeillaan Kanye tuntui pystyvän mihin vain: hän sämpläili hiphoppiinsa stadionrockia, teki äitinsä kuolemasta elegisen 808s & Heartbreak -albumin (2008) ja progressiivisen rap-oopperan My Beautiful Dark Twisted Fantasy (2010). Hänen musiikkinsa oli itsekeskeistä mutta yritti silti haalia itseensä koko maailman, kaikki mahdolliset lajityypit; hän oli musiikintekijänä yhtä aikaa musta aukko ja aurinko. Yen myöhemmät levyt ovat menneet ihan eri suuntaan: kappaleet ovat usein loppuneet kesken, hän on mumissut tekstinsä ja albumeita on leimannut keskeneräisyyden tuntu, aivan kuin niiden tekijä hajoittaisi itse omaa elämäntyötään. Levyjen mitat ovat olleet yhtä kurittomia kuin niiden sisältö, sillä Ye (2018) pääsi vain vaivoin 23 minuutin ylitse, kun taas Donda (2021) kesti yli kaksi tuntia.
Donda 2 (2022) oli todellinen Schrödingerin albumi, sillä se sekä julkaistiin että jätettiin julkaisematta, koska se ilmestyi vain Stem Player -laitteella, jolla ostaja saattoi itse miksata uudelleen sille syöttämäänsä musiikkia. Mutta miksi kukaan haluaisi? Stem Player ei siis varsinaisesti ollut mikään uusi Walkman tai iPod. Tai edes MiniDisc.
Muusikkona ja taiteilijana hän on yhtä toivottavaa seuraa kuin skunkin hajustama zombi.
kaiken tämän sekoilun jälkeen Vultures 1 -albumin suurin yllätys on, kuinka tavalliselta se kuulostaa. Yhdessä Ty Dolla $ignin kanssa tehty albumi kuulostaa Kanyen selkeimmältä musiikilta sitten Yeezuksen (2013). Albumi on täynnä hyvin tehtyjä ja pieteetillä tuotettuja hip hop -raitoja, joita pitkä vierailijalista elävöittää. Tuottajia on 33 siitäkin huolimatta, että muun muassa Nicki Minaj kielsi oman osuutensa julkaisemisen Westin viimeaikaisten julkisten edesottamusten takia.
Kappaleet, kuten Burn ja Policen Roxannea lainaava Paid, viittaavat takaisin Westin kaupallisempiin aikoihin vuosituhannen alussa. Niissä on selkeä myönnytyksen maku, U-käännöksen tunne, sillä kun enää maailma ei selvästikään ole valmis seuraamaan hölmöillyttä renessanssilahjakkuutta kokeellisuuteen, Westin itse on palattava erämaasta takaisin asutuksen pariin. Ja tuttuun megalomaaniseen tapaan tämä on vasta uhatun Vultures-albumitrilogian avausosa, kaksi seuraavaa osaa pitäisi ilmestyä kevätkuukausien aikana.
Myös edellisten albumien suorastaan fundamentalistinen uskonnollisuus on poissa. Kanye ja Ty Dolla $ign ovat palanneet perusasioihin: naisiin ja rahaan. Levy on niin tiheänä misogyniasta, että tuntuu kuin tekijät pelkäisivät sen olevan menossa pois muodista. Näin Kanye kommentoi viime vuosien syytöksiä antisemitismistä: ”How am I antisemitic? I just fucked a Jewish bitch”, hän räppää albumin nimiraidalla.
Vultures 1 on siis sellainen suoraviivainen ”paluu alkulähteelle” -henkinen comeback-levy, jonka levy-yhtiöiden olisi luullut ottavan kiitollisena vastaan. Paitsi että Kanyella ei tällä hetkellä ole levy-yhtiötä, tämä albumi on hänen itsensä julkaisema, koska muusikkona ja taiteilijana hän on yhtä toivottavaa seuraa kuin skunkin hajustama zombi. Sen sitä saa, kun julistaa että orjuus oli 1800-luvulla afrikkalaisten oma valinta.
Hän on tyhjä pikaruokapussi preeriatien varressa.
fataalein erhe uudella levyllä on silti se, että se on pelkkää ammattitaitoa: Vultures 1 esittelee meille eilispäivän neron, joka on unohtanut kaiken muun paitsi liikkeet.
Aivan kuten Morrissey, toinen canceloimisen partaalla hoippuva hahmo, Kanye on nykyisin itse vähiten kiinnostava asia omilla levyillään. Keys to My Life sentään kertoo hänen kahden vuoden takaisesta avioerostaan Kim Kardashianin kanssa, mutta muuten hän on kuin lähes kuka tahansa keskinkertainen räppäri suoltamassa huonoja vitsejä huorista ja pillusta, koska sellaisilla asioilla keskinkertaisten räppärien odotetaan albuminsa täyttävän. Hän kuulostaa mieheltä, joka on kuluttanut itsensä loppuun: ei enää edellislevyjen itsevarmuutta, itsekehua tai edes itseinhoa. Hän on tyhjä pikaruokapussi preeriatien varressa.
Kanye West muuten on äskettäin antanut tukensa Donald Trumpille vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Tietenkin hän on.
¥$ (Kanye West & Ty Dolla $ign) Vultures 1 (YZY)
