Mitta tuli täyteen! Kanada nöyryytti Nuoria Leijonia – päävalmentajalta kardinaalimunaus: "Raportti Jääkiekkoliitolle!"
Petteri Sihvosen mitta on täynnä Nuorten Leijonien sekoilua. Syylliset joutuvat tilille. Seuraavaksi Suomi kohtaa USA:n nuorten MM-kisojen puolivälieräottelussa.
Kanada löi Suomen nuorten MM-kisojen lohkovaiheen päätösottelussa rumin maalilukemin 7–4.
Vaan tässä sitä ollaan, huomautan kurillani, Nuoret Leijonat pelasi Kanadaa vastaan vihdoin niin kun täältä Aitiosta opastettu, jopa vaadittu.
Nuorilla Leijonilla oli viimeinkin viivelähtöjä pysähdyksistä ja kosolti trapia pelaamisessaan.
Koska oli tiedossa, että näin on ennemmin tai myöhemmin pakko pelata, on käsittämätöntä, ettei päävalmentaja Lauri Mikkola harjoituttanut tämän suuntaista pelitapaa ensin Tanskaa, sitten Latviaa ja myös Tšekkiä vastaan.
”Suomen ja Kanadan ottelu ei ollut 'viihdyttävä', se oli heikkoa räpeltämistä.”
Kurillisuuksia jatkaakseni heitän sellaistakin ilmoille, että kun NHL:ssä pelataan nykyään kosolti viivelähtöjä ja trapia, taitaa suomalainen lätkä valmistaa yksilöä kanadalaisia paremmin puolustuspelaamiseen. Nimittäin Kanadan nuorten joukkueen pelaajilla kun oli ennennäkemättömiä vaikeuksia puolustaa takaperinluistelusta. He ovat omissa juniorisarjoissaan paahtaneet vain etuperin coast-to-coast.
Väitän, että paremmin ja loogisemmin läpi turnauksen valmennettu Suomi olisi voinut lyödä holtittomasti pelanneen Kanadan. Suomen ja Kanadan ottelu ei ollut 'viihdyttävä', se oli heikkoa räpeltämistä.
Huono jääkiekko ei ole koskaan viihdyttävää.
”Viivelähdöt ja trap olivat kuitenkin Kanadan kaksi asetta Suomea vastaan, melkopuoleista!”
Myös viisikon tiiviinä pitäminen oli kanadalaisille tekemätön paikka. Ensimmäisessä erässä Nuorten Leijonien pelisuunnitelma suhteessa Kanadaan toimi hyvin. Suomi pelasi trapia. Suomi kiekotteli ja hyökkäsi viivelähdöin. Ja Suomi iski nopeasti vastaan Kanadan viisikon sisälle. Kuulostaako tutulta? Aivan. Meidän peliä!
Suomi kyllä munikin ensimmäisessä erässä. Kolmen ensimmäisen pelin koohottaminen oli jättänyt jälkiä pelaamiseen. Yhdessä Kanadan maalissa Nuoret Leijonat prässäsi silmittömästi kolmella pelaajalla syvälle, Kanada käänsi ja teki maalin.
Ovelaa toki oli sekin, että Kanada pelasi niin kuin isot pojat NHL:ssä pelaavat, myös viivelähtöjä. Tosin ne eivät olleet kovin järkevästi organisoituja. Viivelähdöt ja trap olivat kuitenkin Kanadan kaksi asetta Suomea vastaan, melkopuoleista!
Seuraus tuosta kaikesta edellä oli hurja, peli oli avauserän jälkeen peräti 3–3.
Toisessa erässä Nuorille Leijonille tuli maksuun se, ettei turnaus ollut siihen mennessä vakiinnuttanut joukkueen pelitapaa, ei sen enempää sitä alkupelien pystysuunnan koheltamista kuin käsillä olleeseen neljänteen peliin ad hoc tekaistua kiekkokontrollilätkääkään.
Kakkoserän alussa kanadalaisilla poltti kiekko lavassa. Ei soisi kanadalaisille nuorille pelaajille päävalmentajaksi vanhan liiton koutsia Dale Hunteria. Liekö Hunter kurssittanut pelaajiaan erätauolla? Periodin alku olisi ollut iskun paikka Suomelle, mutta valmiutta Nuorilla Leijonilla ei siihen ollut.
Kanada on koonnut joukkueensa ikään kuin ikäluokkien parhaista pelaajistaan. Roolittamisesta ei ole tietoakaan. Se tarkoitti Suomea vastaan taivasta ja helvettiä kanadalaisten kannalta. Hyökkäys oli taivas, puolustaminen helvettiä. Kun Kanada menetti kiekon hyökkäysalueella, otti joka kerran sekunnin viiveen ennen kuin hyökkääjien takakarvaaminen alkoi. Tuo tuollainen on jääkiekkoilun irvikuva.
Tosin luulen, ettei coach Hunter edes huomaa, että noin kävi, käy.
Kun maalivahdeilla Petteri Rimpisellä ja Carter Georgella ei ollut paras pelinsä, kolmanteen erään lähdettiin hurlumheilukemista 5–4. Roope Vesterisen kavennusmaali erän lopussa piti Nuoret Leijonat miten kuten tuloksessa kiinni.
”Lopulta Suomi ei päässyt lähellekään kilpailemaan ottelun voitosta päätöserässä.”
Suomen osalta Kanada-otteluun ja sen kolmanteen erään asetelma koko turnauksessa jännittyi siten, että voittaa piti peli, jos mieli saada puolivälierään vastaan USA:n sijaan Slovakian. Nuorilla Leijonilla ei ollut valmiutta kohdata moista haastetta ja jännitettä. Eli paine oli kova, se oli liian kova suomalaisten kestää, koska peli ei kantanut, se ei tullut selkärangasta.
Kolme turnauksen ensimmäistä ottelua eivät olleet valmistaneet Suomea olemaan parhaimmillaan lohkovaiheen neljännen ottelun h-hetkellä. Se menee vain ja ainoastaan päävalmentaja Mikkolan piikkiin.
Lopulta Suomi ei päässyt lähellekään kilpailemaan ottelun voitosta päätöserässä.
”Entä miten on mahdollista, että tämä ammattivirheiden ammattivirhe voi sattua samalla päävalmentajalle kolmatta kertaa putkeen?”
Ei kahta ilman kolmatta, noin voi antaa maksimaaliset moitteet Mikkolalle. Käsillä on hänen kolmannet kisansa Nuorten Leijonien päävalmentajana. Kaikissa turnauksissa kaava on ollut sama, pelitapaa ei ole loogisesti kehitetty peli peliltä niin, ettei olisi jouduttu kesken matkan vaihtamaan koko pelikirjaa.
Totta kai Nuoret Leijonat voi altavastaaja-asemastaan käsin kaataa puolivälierässä ennakkosuosikki USA:n. Että niin tapahtuisi, täytyy Suomen pelata täysimääräisesti kaikkia Meidän pelin rytmejä. Tosin nyt niitä rytmien pelaamisia on sisäistetty ainoastaan yksi vaivainen peli Kanadaa vastaan.
Kysyn julkiset kysymykset Lauri Mikkolalta sekä valmennuksen ja huippu-urheilun johtaja Olli Salolta, miten on mahdollista, ettei puolivälierän pelitapaa olla menty tässä kohtaa turnauksessa neljää vaan ainoastaan yksi peli?
Entä miten on mahdollista, että tämä ammattivirheiden ammattivirhe voi sattua samalla päävalmentajalle kolmatta kertaa putkeen?
Mikä oikeus, tieto ja viisaus Mikkolalla on tuolta osin muuttaa suomalaisen jääkiekkoilun menestysreseptiä, ja kai Mikkolan tunaroinnilla on sitten kuitenkin Salon siunaus?
Salon olisi pitänyt ymmärtää uhata ja alleviivata turnauksen alla Mikkolalle, että jos tämä lähtee peluuttamaan uhkarohkeasti turnauksen kolmessa ensimmäisessä pelissä pystysuunnan jääkiekkoa, siihen on oikeasti luotettava sataprosenttisesti, sillä on sitten mentävä loppuun asti läpi turnauksen. Tosin nyt näyttää vahvasti siltä, ettei Salokaan ole ollenkaan tehtäviensä tasalla.
”Vaikka asiaa kuinka kääntelisi, näin väärin valmentamalla mestaruuden voittamisen sauma joka tapauksessa pienenee.”
Vaikka Nuoret Leijonat voittaisi meneillään olevista kisoista maailmanmestaruuden, voihan olla, että maalivahti Rimpinen alkaa seisoa päällään ja Meidän peli puree seuraavissa kolmessa matsissa, ovat päävalmentaja Mikkolan toikkaroinnit kolmissa nuorten MM-kisoissa historiallisen huonot.
Vaikka asiaa kuinka kääntelisi, näin väärin valmentamalla mestaruuden voittamisen sauma joka tapauksessa pienenee. Valmentamisen idea on päinvastoin suurentaa mahdollisuutta voittaa.
Aikanaan raportissaan Jääkiekkoliitolle Mikkolan ja Salon on kyettävä avamaan, miksi Nuorissa Leijonissa toimittiin niin kuin toimittiin. Annan liitolle luvan tentata Mikkolaa ja Saloa edellä esittämilläni julkisilla kysymyksillä.
Yksikään maajoukkuevalmentaja junioreista aikuisiin ei ole 30 vuoteen töpeksinyt näin pahoin turnauksesta seuraavaan – ja vieläpä samaa kardinaalivirhettä toistaen!
Neljättä kertaa Mikkola ei enää päässe nuorten MM-kisoihin möhlimään. Kuka tietää jokin SM-liigaseura saa hänestä vaivoikseen pystysuunnan jääkiekon päävalmentajan. Huhut ovat olleet viemässä häntä, totta kai, Vaasan Sportiin.
