Kuka olisi uskonut, että Hurstin leipäjonojen paheksunta johtaisi lopulta näin riemukkaaseen jättitapahtumaan
Hurstin leipäjonojen paheksujat tulivat aikanaan tahtomattaan aktivoineeksi ihmisiä, jotka osaltaan muuttivat Helsingin Kallion, entisen työläiskaupunginosan, kaikenlaisen kivan pöhinän tyyssijaksi.
Kolmelta iltapäivällä Hämeentiellä kävelee kourallinen ihmisiä ja erinäisten lavojen edessä tanssii muutamia porukoita. Hämeentien eteläpäässä kuuluu enimmäkseen konemusiikkia, ylempänä Kurvin lähellä taas rockia. Väliin on sijoitettu bajamajoja ja kojuja, joissa myydään ruokaa, koruja ja vaatteita.
Parin tunnin kuluessa kadut alkavat täyttyä. Lapsiperheet vaihtuvat hiljalleen nuorten aikuisten ryhmiin. Osa istuskelee raitiovaunukiskoilla keskustellen ja juomiaan hörppien. Jotkut ovat tuoneet mukanaan vilttejä ja syövät piknikeväitä ympäri Kalliota.
Kallio on tunnetusti rakastettu asuinalue, juhlijoilta ei oikein muuta kuulekaan kuin kehuja. Rento ilmapiiri, runsas tekeminen ja tapahtumat saavat kiitosta.
Kallio tunnetaan usein myös Helsingin ulkopuolella, kiitos lukuisten kulttuurituotteiden, jotka viittaavat sen elämään. Esimerkiksi suosittu televisiosarja Aikuiset ja Mikko Rimmisen Pussikaljaroomani sijoittuvat pitkälti Kallioon.
Kallio Block Partyn arvioitu kävijämäärä oli tänä vuonna 20 000. Tapahtuma on ilmainen ja epäkaupallinen tapahtuma, jota järjestää noin parinsadan vapaaehtoisen porukka. Se kestää yhden päivän, jolloin osa Kallion kaduista suljetaan liikenteeltä ja täytetään ihmisillä.
Juhlan taustalla on vuonna 2011 perustettu Kallio-liike. Perustamiseen johti tapahtumaketju, joka alkoi Hurstin leipäjonoista. Osa alueen asukkaista oli vaatinut jonojen poistamista: jonoista tehtiin häiriöilmoituksia, ja jotkut lähistöllä asuvat pelkäsivät asuntojensa arvon laskevan. Silloin entinen vihreiden poliitikko Erkki Perälä julkaisi Facebookin Kallio-ryhmässä tekstin, jossa hän kertoi perustavansa leipäjonoja puolustavan Kallio- liikkeen.
Liike järjesti avoimia kokouksia, joista myös Block Partyjen järjestäminen sai alkunsa. Kokouksia jatkettiin usean vuoden ajan. Niihin sai tulla kuka tahansa, ja jokaisen ääni oli yhtä arvokas.
Kallio oli vuonna 2011 muuttumassa yhä keskiluokkaisemmaksi kaupunginosaksi. Eritaustaisten ihmisten yhteiselo ei aina sujunut ongelmitta. Kun Mia Lehti, yksi liikkeen perustajajäsenistä, avasi vuonna 2012 Made in Kallion, luovan yhteisötilan, kävi joku spreijaamassa sen ikkunaan tekstin: Vitun hipsterit menkää takas Punavuoreen.
Lehti ja muut yhteisössä ottivat asian huumorilla vastaan. Samoin kuin sen, että joku oli käynyt lisäämässä Vaasankadun jokaisen kyltin alle “La Rambla” -kyltin. La Rambla on Barcelonan tunnettu turistikatu.
– Suurin osa kalliolaisista otti silti toimintamme lämpimästi vastaan, Lehti kertoo.
Kallio on pitkään ollut paikka, josta maalta muuttaneet voivat löytää oman urbaanin yhteisönsä. Kallio-liike ja Made in Kallio tarjosivat aikanaan monille tällaisen avoimen yhteisön.
Vuonna 2015 Helsingin Sanomissa pohdittiin sitä kehitystä. Noin kymmenen vuotta sitten tehty artikkeli antaa suurin piirtein samanlaisen kuvan Kalliosta kuin kaupunginosasta saa tänäkin päivänä. Vanhojen baarien ja seksikauppojen rinnalla on kahviloita ja kasvisravintoloita. Hintataso sen sijaan on edelleen noussut, mutta laskuakin on viime vuosina havaittu.
HS:n jutun lopussa pohditaan parempiosaisten kaksijakoista suhtautumista köyhyyteen: osa puhuu asuntojen arvosta, toiset köyhien oikeudesta Kallioon.
Kallio-liike perustui avoimuudelle, yhteisöllisyydelle ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle. Mikko Heinänen, alkuperäinen aktiivi, kuvailee perustajajäseniä enimmäkseen 20-30-vuotiaiksi kalliolaisiksi, joilla oli vahva sosiaalinen kompassi sekä tarve muuttaa maailmaa ja tehdä asioita.
Aikanaan liike organisoi juhlien lisäksi esimerkiksi paikallisviljelmiä ja erinäisiä pikkutapahtumia. Perustajajäsenten keski-ikäistyessä varsinainen liike ei enää ole aktiivinen. Elämään on silti jäänyt joitakin tapahtumia, esimerkiksi juuri Kallio Block Party.
Tuohon aikaan Kallio-liikkeen lisäksi myös monet muut helsinkiläiset alkoivat organisoida tapahtumia. Ravintolapäivä, Sompasauna ja jotkin Helsingin katukirpputoreista ovat peräisin samalta ajalta. Esimerkiksi Kallion liepeillä Dallapén puistossa joka kesäsunnuntai toimiva kirpputori on Kallio-liikkeen peruja. Nykyään kukaan ei enää järjestä sitä, vaan se toteutuu spontaanisti: ihmiset vain tulevat paikalle ja alkavat myydä tavaroitaan.
Heinänen uskoo 2010-luvun alun innon tulleen osaltaan kansainvälisestä mallista. Tapahtumia järjestettiin niin paljon, että Facebookiin ilmestyi joskus kieli poskessa luotu ”Päivä-päivä” eli tapahtuma, johon osallistuvat ”menevät minne haluavat ja tekevät mitä haluavat”.
Jotakin erityistä tai uutta tuolloin ehkä tapahtui. Heinänen kertoo, että jossakin vaiheessa Kallio-liikkeen avoimia kokouksia kävi seuraamassa sosiologeja ja antropologeja. He keräsivät aineistoa opinnäytetöihin tai tutkimuksiin esimerkiksi kaupunkiaktivismista.
Heinänen uskoo, että vastaavaa yhteisöllisyyttä näkyy yhä Helsingissä. Esimerkiksi nuorten järjestämissä avoimissa teknobileissä, joita ilmestyy kesäisin spontaanisti ympäri kaupunkia. Toisaalta uusiakin ”päiviä” on viime vuosina järjestetty, esimerkiksi toimittaja Jaakko Keson perustama Pääpäivä. Sen konsepti on sama kuin Ravintolapäivän, mutta keskiössä ovat tapahtumat.
Moni Kallio-liikkeen jäsen päätyi työskentelemään ammatikseen tapahtumien parissa. Heinänen esimerkiksi on nykyään Laajasalo-Degerö-seuran yhteisökoordinaattori ja järjestää niin klubeja ja kirppareita kuin festivaalejakin. Hän kuvailee Block Partyja eräänlaiseksi korkeakouluksi, jossa ihmisiä opetetaan järjestämään tapahtumia.
Nykyään Block Partyja järjestävät lähes täysin eri ihmiset kuin alkuperäisessä vuoden 2011 tapahtumassa. Tapahtuma kuitenkin pyörii samalla kaavalla, ja yhteisöllisyys on Mia Lehden mukaan yhä vahvasti läsnä.
Kallio-liikkeen perustajäseniin kuulunut Lehti ei ole enää vuosiin ollut mukana liikkeen toiminnassa. Hän lopetti todettuaan, että toiminta on vakaalla pohjalla ja pyörii itsekseen muuntuen ajan kuluessa uusien järjestäjien näköiseksi.
Yhteisöllisyys on edelleen vahvasti läsnä Lehden elämässä, vaikka hän ei enää asukaan Kalliossa. Hän uskoo yhteisöllisyyden puhuttelevan ihmisiä yhä enemmän.
– Se on vähän sellaista heiluriliikettä. Nyt on niin paljon korostettu individualismia, että heiluri alkaa kääntyä.
Kellon lähestyessä iltakuutta kadut alkavat olla niin täynnä, että lavojen lähellä ei pysty kunnolla liikkumaan.
Tapahtuma etenee rauhaisasti. Kallio vaikuttaa yhä kutsuvan kaikentaustaisia ihmisiä ainakin ilmaiseen kesäpäivän tapahtumaan. Lapsiperheitä, nuoria aikuisia, jo keskipäivällä päihtyneitä.
Päästäkää minut pois Kalliosta, viekää vaikka maalle, kalliolle, kukkulalle, vaatii Happoradio vuonna 2003 julkaisemassaan laulussa, mutta etenkin nuoret aikuiset ovat viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana halunneet enemmänkin päästä Kallioon.
Heidän puheidensa perusteella se vaikuttaa edelleen eläväiseltä ja jännittävältä paikalta. Sen sijaan Kalliosta halutaan yhä pois niitä, jotka eivät sovi sen nykyiseen ilmapiiriin.
Viime aikoina keskustelua on käyty etenkin Vaasanpuistikosta eli niin sanotusta Piritorista. Kaupunki on yrittänyt siistiä sitä jo muutaman vuoden ajan. Piritori on nimensä mukaisesti ollut pitkään alue, jossa huumeidenkäyttäjät viettävät aikaansa, ja sen levottomuus on häirinnyt alueella asuvia ihmisiä. Se ei virallisesti kuulu Kallioon, mutta se sijaitsee aivan kaupunginosan rajalla.
Piritorin remontti valmistui heinäkuussa. Puistikosta pyrittiin esimerkiksi yhdenistuttavien penkkien avulla tekemään mahdollisimman vähän kutsuva niille, jotka aluetta ovat eniten käyttäneet.
Sen sijaan Kalliosta löytää edelleen Hurstin leipäjonon, Diakonissalaitoksen Auroratalon ja Pelastusarmeijan toimipisteen. Hintatason noususta huolimatta Kallio on yhä monipuolinen ympäristö – ja yhä rakastettu: siellä vaikuttaa ainakin kesäpäivän lämpimänä iltana olevan tilaa ihan kaikille.
