Suoraan videolle
Kolumni
Suoraan videolle
Kuluttajan etu ei sittenkään ole aina katsojan etu, kirjoittaa Kalle Kinnunen.
Julkaistu 20.7.2021
Image

Nyt sen pitäisi tapahtua. Joidenkin mielestä kyseessä on Pandoran lipas. Toiset katsovat asiaa kuluttajan vapauden kannalta.

Marvel-seikkailu Black Widow on ensimmäinen iso Hollywood-elokuva, joka saa Suomessa laajan valkokangaslevityksen – kirjoitushetken tietojen mukaan siis myös Finnkinolla – samanaikaisesti, kun se on jo vuokrattavissa kotikatseluun.

Kehitys oli vääjäämätön. Näin nopeaa sen ei vain pitänyt olla.

"Suoratoistopalveluilla on vain voitettavaa. Eniten hävittävää on elokuvateattereilla ja pienillä, laatuelokuvien levittäjillä."

Pandemia kiihdytti muutoksia, jotka olivat jo tuoneet vanhaa Hollywoodia ja teknologiayhtiöitä lähemmäs toisiaan. Koronakaarteessa lanseerattiin Disney+-suoratoistopalvelu, josta tulikin kehityksen nopein kirittäjä.

Yhtäkkiä prinsessabrändi- ja huvipuistokonserni on teknologiayritys, joka – muutossuunnan vastustajien mukaan – kohtelee valkokangasta rujommin kuin kukaan muu. Disney on jättiläinen, jonka ei tarvitse varjella muutamaa elokuvateatterimenestyksiksi arvioitua leffaansa. Kesäkuun tärkeimpiä elokuvaensi-iltoja on Italiaan sijoittuva, pojasta, merihirviöstä ja mielikuvituksen voimasta kertova Pixar-animaatio Luca, ja se tulee ainoastaan Disney+-palveluun. Normaalisti satojen miljoonien arvoinen elokuvateatterikierros jää väliin.

Samoin kävi edelliselle Pixarille, parhaan animaation Oscarin voittaneelle Soulille. Siitä tuli sisäänheittotuote tilauspalveluun – mutta Oscar-voitto osoittaa, ettei se enää vie arvostusta pois. ”Suoraan videolle” ei ole enää haukkumatermi. Olen varma, että Soulin ja Lucan tekijöitä silti salaa kismittää, että vuosien työstä tuli kotiviihdettä, ei täysin validoitu elokuva.

Elokuvateatterin ja suoratoiston kilpailussa panokset ovat eri maissa ja eri yleisöjen elokuvien kannalta kovin erilaisia. Suoratoistopalveluilla on vain voitettavaa. Eniten hävittävää on elokuvateattereilla ja pienillä, laatuelokuvien levittäjillä. Niillä, jotka ovat vaalineet teoksia, joista kasvaa hitaasti isoja juttuja, jos ja kun ne ovat todella hyviä.

Elokuvateattereilla on perinteisesti ollut yksinoikeus uutuuksiin, niin sanottu ensimmäinen ikkuna. Kyse ei ole vain elokuvateatterien vallankäytöstä: tähän asti Finnkinon kaltaiset markkinajohtajat ovat ykskantaan kieltäytyneet ottamasta saleihinsa elokuvia, joiden teatteri-ikkuna on alle kolme kuukautta.

Kulissien takana kyse on rahoituksestakin – edelleen etenkin pienemmillä laatuelokuvilla, joiden tekemisen mahdollistaminen perustuu ennakkomyynteihin eri maihin. Erikoistuneet elokuvateatterilevittäjät maksoivat ne etukäteen. Tämä on indie-elokuvateollisuuden keskeinen logiikka.

Disney ja vaikkapa Yhdysvalloissa pandemian innoittamana elokuvansa samanaikaisesti valkokankaille sekä suoratoistoon paneva Warner-HBO Max -konserni ovat goljatteja omilla säännöillään. Niille käynnissä on suoratoistopalvelun kiihdytysvaihe, jossa sitä pitää nostaa hinnalla millä hyvänsä. Keiden palveluille sadat miljoonat kuukausimaksua pulittavat tilaajat jäävät?

"Pandemian tulonmenetykset realisoituvat osin vasta tulevina kuukausina, kun elokuvat kilpailevat teattereissa hirveässä paineessa. Tarjontaa on enemmän kuin koskaan."

Parin vuoden kuluttua nähdään seuraava näytös. Toukokuussa Amazon osti MGM-studion ja samalla James Bondin jakeluoikeudet. Joko se ryhtyy ostamaan elokuvateattereita, tai sitten useimmat suomalaisetkin katsovat seuraavan 007-leffan Amazon Prime Video -suoratoistopalvelusta.

Kun suuret kasvavat suuremmiksi, monimuotoisuus on uhattuna. Yksittäisen nyt esillä olevan elokuvan saaminen ripeämmin kotiin jättiläisten välityksellä on kuluttajalle mukavaa. Se taas ei ole, että vaikeudet valuvat indie-arvoketjun seuraavaan portaaseen: laatuelokuvien tekeminen vaikeutuu.

Suomessa elokuvissakäynnit olivat pandemiaan asti nousussa kymmenen vuoden ajan. Noustiin jopa tasolle, jolla oltiin 1980-luvun alussa, ennen videolaitteiden läpimurtoa. Pandemian tulonmenetykset realisoituvat osin vasta tulevina kuukausina, kun elokuvat kilpailevat teattereissa hirveässä paineessa. Tarjontaa on enemmän kuin koskaan. Kokonaisen vuoden elokuvat ovat tulossa ensi-iltaan päällekkäin niiden kanssa, jotka valmistuvat nyt.

Tilanne ei ole siis kuluttajallekaan hyvä, ellei pidä vain suurimmista hiteistä, joille riittää aina tilaa valkokankailla. Ne, jotka eivät oitis ala vetää katsojia, vaihtuvat seuraaviin ripeämmin kuin koskaan ennen.

Toisaalta tragedia on muistuttanut, kuinka paljon kaipaamme valkokankaan ääreen. Se oli eräs niistä asioista, joita arvostaa vasta kun nr menettää. Toivottavasti vain väliaikaisesti.

Luca. Disney+-palvelussa 18.6. Black Widow. Elokuvateattereissa ja Disney+-palvelun vuokraamossa 9.7.

Kalle Kinnunen on Imagen kolumnisti, joka 43-vuotiaana jo hyväksyy Pixar-faniutensa.

Kommentoi »