Image

Kalle Kinnunen: Invisible Demons on elokuva ilmastonmuutoksesta – siitä, miten normaali on kadonnut

Kalle Kinnunen: Invisible Demons on elokuva ilmastonmuutoksesta – siitä, miten normaali on kadonnut
Se on epämiellyttävä totuus, elämää suurempi dissonanssi. Kuka muka haluaisi tätä painajaista vielä aiheeksi elokuvaan? Kalle Kinnunen käsittelee kolumnissaan Rahul Jainin elokuvaa Invisible Demons.
Julkaistu: 26.11.2021

Miten ihmeessä käsitellä ilmastomuutosta elokuvassa? Se on jotain, minkä voi myöntää. Kun sen myöntää, se asettaa pakotteita elämään.

Mutta se on epämiellyttävä totuus, elämää suurempi dissonanssi. Kuka muka haluaisi tätä painajaista vielä aiheeksi elokuvaan?

Ilmastomuutos on tarinana ihan muuta kuin oman sukupolveni spekuloitu lapsuudenpainajainen, ydinsota. Ydinsota oli äärimmäisen visuaalista ja etäytettävää, samoin sen aloittajat, välineet sekä kuviteltu seuraus. Siitä tehtiin elokuvia, sekä vakavia että karnevalistisia, jopa tietokonepelejä.

Lienee sinänsä sama, onko Mad Maxien maailma ydinsodan vai sen todennäköisemmän ilmastomuutoksen lopputulema. Ilmastomuutos elokuvan aiheena vaikuttaa kuitenkin niin myrkylliseltä, ettei siihen tartuta.

Eikä ihme. Kun ilmastopainajaisen päästää elämäänsä, se on taakka, kuin syöpä.

Tilanne ylittää käsityskyvyn. Siitä todistaa ihmiskunnan haluttomuus edes toimia. Syyllisiä olemme me kaikki, joka hetki. Miten tämä peili sopii valkokankaalle?

Kuolemansairauksistakin on tehty lopulta hirvittävän vähän elokuvia huomioiden, miten yleisiä ne ovat. Jo dramaturgian tasolla ilmastomuutoksen problematiikka on vielä hirvittävämpi. Kun joku kuolee sairauteen, muiden elämä jatkuu lopputekstien alkaessa.

Hyvin mahdolliselta näyttävän ilmastokatastrofin jälkeen ei ole elämää tai ainakaan yhteiskuntaa sellaisena kuin sen tunnemme.

Tilanne ylittää käsityskyvyn. Siitä todistaa ihmiskunnan haluttomuus edes toimia. Syyllisiä olemme me kaikki, joka hetki. Miten tämä peili sopii valkokankaalle?

Ilmastomuutoksen prosessointi on hankalaa samasta syystä, josta dokumentin tekeminen siitä on hankalaa. Se on jotain hidasta ja epäkonkreettista, kunnes se on konkreettista. Jos ilmastomuutos joskus välillisesti näkyy suomalaisessa arjessa, asia on helppo torjua: ei se oikeastaan ole tuota. Sää, ilmasto, mitä näitä nyt on.

New Delhissä tilanne on toinen. Asian voi ilmaista niin, että siellä ilma on usein sakeanaan paskaa. Saasteet ja oudot ilmiöt eivät ole ainoastaan abstrakteja kauhukuvia vaan jotain totta, pelottavaa, aavemaista ja kaunistakin. Saasteet ovat ilmassa, joen vedessä, ihmisten kasvoilla. Elämä jatkuu. Ja koska elämä jatkuu, saastutus jatkuu.

Invisible Demonsin heti iskevää antia ovat näkymät. Mieleenpainuvinta on Jainin omakohtainen pohdiskelu.

Rahul Jain on kolmikymppinen intialainen elokuvantekijä. Hänen voimakkaan estetisoitu dokumenttinsa Invisible DemonsTuhon merkit on kokemus, ei niinkään tietoisku tai vuodatus. Siinä on myös voimakas henkilökohtainen tasonsa. Jain ei olisi elokuvantekijä, ellei hän kuuluisi Intian hyväosaisiin. Se merkitsee, että hänen syyllisyydentuntonsa on raskas ja konkreettinen.

Invisible Demonsin heti iskevää antia ovat näkymät. Mieleenpainuvinta on Jainin omakohtainen pohdiskelu.

Koko elokuvan, ihan tuotantonakin, on pannut alulle sama globalisaatio, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Elokuvan päätuottaja on suomalainen Iikka Vehkalahti. Vehkalahti tapasi Jainin joitain vuosia sitten ja alkoi yhteistyö, jonka verkkoon kuuluvat myös Saksa ja Ranska. Rahoitus on pääasiassa Yhdysvalloista. Maailmanensi-ilta oli Cannesissa.

Asioita ei voi erottaa toisistaan. Tapasin Jainin Cannesissa. Hän piti absurdina tilannetta, jossa hän tule glamourin ja yksityislentokoneilla kiitävien tähtien keskelle puhumaan ilmastonmuutoselokuvasta. Samalla hän tiesi, että hänen on tultava, ja se kannatti. Invisible Demonsille on varmistunut käytännössä maailmanlaajuinen levitys. Elokuvan elämä jatkuu ja levenee.

Invisible Demons on elokuva kokonaisuudesta: ongelman muodottomuudesta ja siitä, kuinka normaali on kadonnut.

New Delhi on eksoottinen. Luokkaerot, kulttuuri ja sää tekevät siitä erilaisen. Vaikka elokuva voi herättää pahoinvointia, vaikutelma venyy myös eskapismiin.

Ristiriitaista aihetta voi käsitellä ristiriitaisessa elokuvassa. Ilmastomuutoksen syyt ovat New Delhissä korostuneet näkyviksi, kun savusumu leijuu ilmassa ja kipinät sinkoilevat työmailla. Rakennetaan uutta, ja hiilidioksidi leviää. Se muistuttaa, että näkymätön ongelma on kaikkialla sama.

Maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta ilmakehä on sama. Luonto on sama. Maapallo on sama. Ihmisen mieli on sama.

Se, millä Jain ehkä lopulta eniten vakuuttaa, on kuitenkin asenne: hän ei ole lohduton, vaikka aihe olisi. Katsokaa, näkymättömistä demoneista – pienhiukkasista – voi tehdä näkyvän. Siitä voi alkaa muutos.

Invisible Demons. Ohjaus: Rahul Jain.

Kalle Kinnunen on elokuvakolumnisti, joka maksaa päästökompensaatioita mutta lentää joskus edelleen.

Katso elokuvan traileri alta tai täältä.

Kommentoi »