Kalle ja Jussi Chydenius muistelevat kuolleita vanhempiaan: ”Äiti pelkäsi muistisairaan leimaa ja kärttyisästä isästä tuli lempeä”

Puoli vuotta sitten Helsinki peittyi yllättävään lumipeitteeseen vielä viikkoa ennen vappua. Lumivaippa oli sopiva suruharso Kalle ja Jussi Chydeniukselle, jotka muistelevat nyt Helsingin Töölössä erikoista viikkoa. Viikkoa, jolloin molemmat vanhemmat kuolivat.

Ensin kuoli 84-vuotiaana isä, säveltäjä ja muusikko Kaj Chydenius lauantaina 20. huhtikuuta. Seuraavana torstaina lähti 82-vuotiaana äiti, teatterissa ohjaajana, dramaturgina, näyttelijänä ja opettajana mittavan uran tehnyt Kaisa Korhonen.

Kallella on viikolle alatyylinen nimikin, jonka painokelpoisen osan muodostaa yhdyssana takatalvi.

– Ei silti voi sanoa, että kummankaan kuolema olisi ollut yllätys, Kalle Chydenius, 54, sanoo, ja Jussi Chydenius, 51, nyökkää vieressä.

He tunnustavat, että ensimmäinen tunne varsinkin pitkään sairastaneen äidin kuollessa oli helpotus. Sitten huomion veivät kaikki järjestelyt, joita perheenjäsenten kuolema aiheuttaa.

– Vasta kesällä tajusin, että minähän olen menettänyt äidin, Kalle sanoo.

Vanhemmista luopuminen kuuluu elämän isoon tarinaan. Se tulee miltei jokaiselle vastaan, jos normaali järjestys säilyy ja vanhemmat eivät joudu kohtaamaan lapsensa menettämistä. Monet menettävät vanhempansa kuten Jussi ja Kalle. Hitaasti, vähitellen. Hiipuminen on jo käynnissä, kun sen ymmärtää, usein sentään paljon ennen lopullisia hyvästejä, kuolemaa.

Chydeniuksen perheessä hiipumisen aloitti äiti Kaisa.

Vuonna 2018 Kalle oli tyttärensä ja Kaisa-äidin kanssa Berliinissä. Tämä oli sopinut tapaamisia muun muassa Brecht-instituuttiin hankkiakseen tietyille näytelmille esitysoikeuksia.

– Me kaikki muut tiesimme, etteivät ne esitykset tule toteutumaan, Kalle sanoo.

Tämä oli kaksi vuotta sen jälkeen, kun Jussi ja Kalle olivat ”järjestäneet intervention” ja kehottaneet äitiään menemään muistitesteihin. Tämä oli suuttunut, loukkaantunut ja pettynyt.

– Äiti pelkäsi, että saa sairaan leiman sisäisesti ja ulkoisesti, Jussi kertoo.

Hän kuitenkin suostui testattavaksi. Korhosella todettiin Alzheimerin tauti. Hänen viimeiseksi ohjauksekseen jäi Canth Suomen Kansallisteatterissa itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Veljesten mieleen nousee äidin viime vuosilta asioita, jotka herättävät tunteita. Äidin viime vaiheet vuodepotilaana olivat kiduttavia läheisillekin.

Kaj Chydenius soitti Kallelle kesällä 2022. Isä ehdotti pojalleen yhteiskonserttia. Isä säestäisi poikaa, joka olisi laulusolisti. Kalle ei ole pitänyt itseään laulajana, vaikka onkin toki esittänyt muun muassa isänsä kappaleita.

Ehdotukseen sisältyi isän kommentti, jonka merkitys ei heti tullut Kallelle selväksi: ”Siinä samalla voitaisiin sitten tutustua uudestaan.”

Aluksi Kalle ajatteli tätä lähinnä kielikuvana. Mutta kun ohjelmistoa alettiin samana syksynä harjoitella, tuli selväksi, että isä kärsii muistisairaudesta.

– Jokainen viidestä treenistä oli faijan mielestä ensimmäinen.

Isä valitteli soittamisen vaikeutta ja jo tutuksi tullutta ihmettelyään, että hän ei muista asioita.

Kun Kalle sitten totesi isälleen naurahtaen, että kyllähän sinä minut muistat, Kaj Chydenius vastasi:

– Niin niin, kun kysyin Jaanalta aamulla, kuka tänne on tulossa.

Jaana Jyrkänne–Chydenius oli Kaj Chydeniuksen puoliso vuodesta 1991 lähtien. Chydenius ja Kaisa Korhonen olivat eronneet vuonna 1988.

Isän muistisairaus saa myös naurattaa. Vaikka kyse on ollut vakavasta asiasta, unohdukset ovat aiheuttaneet koomisia sattumuksia. Niille nauraminen on terapeuttista edelleen. Kaj Chydenius oli esimerkiksi kertonut pojilleen ilmeisen itseironisen esimerkin muistinsa huononemisesta:

– Aamuisin, kun minä herään, katson viereeni ja totean: ”Ai, minulla on vaimokin”.

Vakavin merkki Chydeniuksen sairastumisesta oli se, että hän ilmoitti lopettavansa esiintymiset. Chydeniuksen musiikin ympärillä keikkoja riitti.

Poikien mukaan isä esiintyi koronapandemiaan saakka useamman keikan viikkovauhtia läpi vuoden. Hän treenasi eri laulajien kanssa ohjelmistoja, ja kiersi esittämässä niitä.

Poikiensa kanssa hän halusi vielä nousta lavalle. Ja se onnistui.

Kallen kanssa tehtyjen keikkojen jälkeen Kaj Chydenius rakensi muutaman muun solistin kanssa ohjelmiston, harjoitutti ne ja teki keikat. Loppusuoralle mahtuivat myös konsertit Jussin kanssa. He esiintyivät Helsingissä Stoassa ja KOM-teatterissa.

KOM-teatteri oli ollut tärkeä paikka koko perheelle. Siellä solmittiin jo leikki-iässä isän ja äidin työtoverien lasten kanssa ystävyyssuhteita ja syötiin salaa pumpernikkeleitä. Monet näistä ystävyyksistä ovat kestäneet aikuisikään.

Pojilla on myös yhteisiä töitä muun muassa säveltäjä Toni Edelmannin Samuli-pojan, näyttelijä Heikki Kinnusen Santeri-pojan, näyttelijä Vesa Mäkelän Aleksi-pojan, Erkki Saarelan Niko-pojan sekä Pekka Milonoffin Eero-, Juho- ja Tunna -poikien kanssa. Jussin kummitädin, näyttelijä Kristiina Halkolan ja näyttelijä Eero Melasniemen esiintyvät lapset näyttelijä Vilma ja muusikkokuvittaja Joel Melasniemi olivat Chydeniuksen poikia nuorempia.

– Kaikki pojat näkivät kuitenkin unia Anneli Sarin tyttäristä, veljekset muistelevat.

Teatterilla olivat myös laulaja Anneli Sarin tyttäret, malli Ira Valtonen ja Miss Skandinaviaksi valittu Maria Valtonen. Heidän isänsä Ari Valtonen oli KOM-teatterin yhtyeen rumpali.

Viime kuukausina Kalle kävi muistisairaan isänsä luona viikoittain. Ohjelma oli aina sama: yhdessä katsottiin joku Aki Kaurismäen elokuva. Vaikka molemmat olivat nähneet leffat jo tuoreeltaan vuosia sitten, Kaj Chydenius sanoi näkevänsä jokaisen aina ensimmäisen kerran.

Ja kun ennen leffaa isä ja poika kävivät kävelyllä – ”siis kierrettiin Alppilassa korttelin ympäri niin, että työnsin häntä pyörätuolissa” – Kaj kääntyi kerran vällyjen alta katsomaan poikaansa ja kysyi:

– Teetkö paljonkin tällaista?

– En kovin usein, Kalle vastasi.

Jussi otti isänsä tapaamiseen mukaan usein myös nyt 5-vuotiaan Elmer-poikansa. Kun tilanteessa oli lapsi muistisairaan kanssa, oli helppo keksiä puhuttavaa, ja lapsen läsnäolo piristi myös Kajta.

Monesti muistisairauden seurauksena myös ihmisen temperamentti muuttuu. Joku muuttuu äksymmäksi, joku toinen taas päinvastoin pehmenee. Kaj Chydenius kuului jälkimmäiseen joukkoon.

– Isähän osasi olla aika kärttyisä, mutta hänestä tuli muistisairauden myötä leppoisa, Kalle sanoo ja jatkaa:

– Hän ikään kuin unohti olla ärtyisä. Tuli mieleen, että sekin on tavallaan rooli: ”Näin minä suhtaudun kaikkeen: arvostelevasti.” Hänestä tuli lempeä vanha mies, ja se oli oikeastaan kamalan kivaa.

Jussi muistelee aikoja, jolloin kaikki ei ollut isän kanssa niin aurinkoista.

– Päätin aikanaan monta kertaa, että en enää tee faijan kanssa keikkoja, kun hän tylytti laulajia harjoituksissa. Suostuin sitten kuitenkin aina, kun hän pyysi – ”Pitäähän näitä nyt tehdä, kun vielä voi”.

Armottoman ja arvostelevan käytöksen vastapainona oli kuitenkin myös suunnatonta sydämellisyyttä. Sitä saivat kokea niin miniät kuin lapsenlapset, samoin monet Kaj Chydeniuksen kanssa esiintyneet laulajat.

– Isä oli melko kaksijakoinen, pojat muistelevat.

Lapsuudessa pojat olivat olleet paljon isän hoidettavina. Kaisalla oli paljon läsnäoloa vaativia opetustöitä niin Teatterikoulussa kuin Tampereen yliopistossakin, joten vapaammin aikataulunsa järjestämään pystynyt Kaj vietti aikaa lasten kanssa.

– Vanhemmat olivat aina tosi työorientoituneita…, Jussi sanoo.

– …mutta eihän se tarkoita sitä, etteivätkö he olisi huolehtineet meistä hyvin. Jos siihen aikaan suhteutetaan, faija oli tosi pehmoisä, Kalle jatkaa.

Veljeksille oli yllätys, miten iso uutinen heidän vanhempiensa kuolema oli. Molempien elämää kulttuuriradikalismin pioneereina, tunteiden tulkkeina ja kantaaottavina taiteilijoina muisteltiin laajasti.

– Meille he olivat kuitenkin ennen kaikkea vanhempia. Me näimme heidät aina myös epäpoliittisina henkilöinä. Isä ja äiti keittivät meille aamupuuroa.