Laulaja Kalle Aholan suuri suru: ”Uusi albumimme on omistettu vaimoni muistolle”

Helsingin Lauttasaaren rannalla puhaltaa merituuli. Rannalla kävelee mies, joka haluaa vielä käydä lähempänä merta, ottamassa valokuvan aalloilla kiitävistä leijalautailijoista.

Kun vihdoin pääsemme tuulelta suojaan, hupun alta paljastuvat tutut kasvot. Hän on laulaja Kalle Ahola, rockbändi Don Huonojen keulakuva. Vaikka yhtye ei ole julkaissut uutta musiikkia sitten vuoden 2019, harvakseltaan esiintyvän bändin keikat myydään aina loppuun. Haastatteluja Kalle Ahola ei ole antanut viime vuosina oikeastaan ollenkaan.

– Yksi Maikkarin haastattelu taidettiin tehdä viime keväänä Tavastian takahuoneessa, mutta sitäkään emme jakaneet sitä oikeastaan missään, kun ajoitus oli mitä oli, laulaja miettii nyt.

Nyt artisti on jälleen valokeilassa, koska hänen uusi yhtyeensä Kalle Ahola ja Puut julkaisee Meri josta elän -debyyttialbuminsa. Kahden vuoden ajan valmisteltu levy on enimmäkseen Aholan ja CMX:stä tutun kitaristi Janne Halmkronan käsialaa.

Se sai alkunsa valokuvaaja Jouko Lehtolan rock-kuvia käsittelevän kirjan julkaisubileistä vuonna 2022. Kalle oli mukana kuratoimassa edesmenneen valokuvaaja Lehtolan työtä esittelevää teosta Rock-Finlandiaa (Like, 2022). Hän valitsi kuvat ja haastatteli kirjassa esiintyviä artisteja, kuten Ville Valoa ja Michael Monroeta, mutta myös useita Lehtolan läheisiä.

– Janne tuli julkaisubileissä nykäisemään hihasta, että ”Kalle hei perustetaanko bändi?” Soitin Jannelle seuraavana päivänä ja menimme patikoimaan Nuuksioon. Pohdimme asiaa ja päätimme kokeilla, miltä tuntuu tehdä yhdessä musiikkia.

Kirjan julkaisun yhteydessä Kalle antoi muutaman haastattelun, enempään hänellä ei ollut voimia.

Nyt 12. lokakuuta uudelta yhtyeeltä ilmestyy levy, jolla on erityinen sydän ja sielu. Se on omistettu neljä vuotta sitten kuolleen Kallen Anu-vaimon muistolle.

Edesmenneestä vaimosta puhuminen herkistää edelleen laulajan ja lauseiden väliin syntyy hiljaisia hetkiä. Niiden aikana muistot vaeltavat, sillä pariskunta piti yhtä pitkään, 25 vuoden ajan.

– Anu sairasti skleroderma-nimistä autoimmuunitautia. Se on harvinainen sairaus, joka tunnetaan aika huonosti Suomessa. Valitettavasti sitä ei voida myöskään parantaa, vaikka hoidot kehittyvätkin koko ajan, hän sanoo hiljaa.

Kalle kuvailee sklerodermaa karmeaksi sairaudeksi. Sille ominaista on ihon ja sisäelinten sidekudoksen kovettuminen.

– Välillä tuntuu, että sairauksista ja surusta puhuminen on Suomessa tabu, vaikka kaikilla on niistä kokemuksia. Samalla se klisee pitää paikkansa, että monista asioita voi tehdä lauluja, mutta niistä ei voi puhua.

Levyn kappaleissa Kallen sanoitukset virtaavat surun läpi niin syvällisellä tasolla, että jokainen läheisen menettänyt tunnistaa, mistä melodiat ja tekstit kumpuavat. Uuden levyn kappaleet ovat Kallen kirjoittamia, yhtä lukuun ottamatta.

– Mukana on myös Mika Waltarin nuoruuden runoon perustuva kappale nimeltä Loistava sateenkaari, mikä oli puolisoni lempibiisejä. Siksi halusin sen tälle levylle mukaan. Se on vanhempi biisi, minkä sävelsin pöytälaatikkoon jo 10 vuotta sitten.

Violetit puut -kappaleessa puolestaan toivotaan, että pääsisi vielä kerran halaamaan rakastaan ja jättämään hyvästit.

– Kävimme Madridissa vuonna 2007 Van Goghin näyttelyssä Viimeiset maisemat. Näyttelyn mainosjulisteessa kaksi ihmistä kävelee rinnakkain tai toisiaan vastaan, tulkinnasta riippuen. Kuva on kehystettynä olohuoneessani, se kosketti meitä kumpaakin.

Violetit puut on samalla myös viittaus jakarandaan.

– Jakarandat ovat uskomattoman kauniita ja niiden kukkiminen on Espanjassa aina kevään merkki, maassa paljon aikaa viettänyt Kalle kertoo.

Läheisen menettämistä käsitellään uuden levyn monessa kappaleessa eri kulmista. Kalle Ahola sanoo, että oli tärkeää, että levystä tulee lohdullinen. Yhteistyö sekä veljeys ovat olleet hänelle merkityksellisimpiä asioita viime vuosina.

– Olen saanut niistä paljon voimaa, Kalle kiittelee bändin muita jäseniä.

Kalle pohtii, että kuoleman jälkeen meille tärkeät ihmiset elävät sisällämme, ajatuksissamme ja teoissamme.

– Heidän elämänsä jatkuu sillä tavalla. Suru ei katoa koskaan, vaikka sitä oppiikin sietämään paremmin. Kaikkein terävimmät kulmat tasoittuvat ajan myötä. Ennen kaikkea se kertoo siitä, että olemme olleet onnekkaita - meidän lähellämme on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet meille tärkeitä.

Sitä Kalle ei tiedä mitä rajan tuolla puolen meitä odottaa.

– Tässä iässä yritän olla iloinen jokaisesta päivästä, jona herään terveenä, viisikymppinen pohtii.

Laulaja kertoo voivansa tällä hetkellä "siedettävästi ja ok".

– Olen saanut merkitystä elämään tämän levyn teosta, ja kevään ja kesän keikat olivat hienoja.

Don Huonojen neljäs albumi Kaksoisolento julkaistiin 12. lokakuuta vuonna 1995. Tuolloin Kalle ja Anu eivät vielä seurustelleet, olivat vasta tutustuneet toisiinsa. Kun Anu täytti 50 vuotta, levy julkaistiin uudestaan ja Don Huonot heitti Tavastialla keikan.

Meri josta elän -albumi ilmestyy Anun syntymäpäivänä 12. lokakuuta.

Kalle Ahola ja Puut tekee lähikuukausina muutaman levyjulkaisukeikan. Keväällä tiedossa on lisää esiintymisiä. Kalle uskoo pystyvänsä laulamaan näitä lauluja yleisön edessä, vaikka jokainen kappale onkin erityisen tunteellinen ja merkityksellinen.

– Se on kunnia-asia. Toisaalta biisit muuttuvat yhteisöllisiksi, kun ihmiset kerääntyvät niitä kuuntelemaan. Ja toisaalta jätin keväällä joitain Don Huonojen biisejä meidän ohjelmistosta pois, koska en pystynyt laulamaan yhteisten muistojemme vuoksi niitä. Mutta samalla oli lohdullista, kun puoliso tuli mieleen joistakin lauluista – nähdä samaan aikaan ihmisten laulavan mukana ja saavan niistä itselleen kauniita kokemuksia.

Vaikka tekstit kertovat myös surusta ja murheesta, Kalle haluaa lähestyä keikkoja ilon kautta. Myös moniin kappaleisiin on taltioitu, kauniita onnellisia hetkiä.

– Olen iloinen, jos tekstit, jotka puolisoni on inspiroinut, tuovat nyt muille lohduttavia ja kohottavia fiiliksiä – siellä on mukana kaikki se rakkaus ja ilo mitä saimme Anun kanssa kokea.

Kalle on harrastanut jo 10 vuoden ajan polku- ja vuoristojuoksua sekä patikointia. Luonnon eheyttävä vaikutus on tullut selväksi luonnossa tai metsässä pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa, etenkin Kallen lempipaikoissa Nuuksiossa, Porkkalassa tai Linnasaaressa. Kalle valmistautuu parhaillaan Linlon saarella vuoristomaratoniin, jonka hän juoksee ensi keväänä tai syksynä.

Treenaamista hidastaa parhaillaan päällä oleva akillesjänteen rasitusvamman kuntoutus, jonka vuoksi Kallelta jäi tänä vuonna Riikan ja Tallinnan maratonit väliin. Kisamatkan sijaan Kalle joutuikin keskittymään lomailuun.

– Sain fysioterapeutti-kaveriltani tarkan kuntoutusohjelman, jota pyrin toteuttamaan. Viime viikonloppuna pystyin vihdoin juoksemaan 15 kilometriä.

Maratonien ja puolimaratonien lisäksi hän on jo aikaisemmin juossut Teneriffalla useita vuoristokisoja.

– Tai juossut ja juossut, siellä on niin paljon nousua. Tämä harrastus on tuonut myös todella paljon sisältöä elämään. Kun liikkuu luonnossa tai vaikka juoksee parin, kolmen tunnin lenkin, saa rauhoittuneen olon päähän.

Polkujuostessa on pakko katsoa koko ajan mihin astuu. Jos ei pysy tarkkana ja ajatus alkaa karkailla, voi nopeasti lentää naamalleen.

– Se tekee hyvää aivoille, koska joudut laskemaan koko ajan etäisyyksiä. Ihminen on luotu liikkumaan ja tekemään töitä, se on sitä parasta terapiaa. Sitten voi välillä pysähtyä nauttimaan matkasta ja katsomaan maisemia.

– Totta kai olen saanut paljon apua myös ystäviltäni, olemme käyneet syviä, pitkiä keskusteluja. Mutta suruni ei ole sekuntiakaan ollut itsesääliä, en sure itseäni ollenkaan. Päällimmäisenä on kiitollisuus siitä kaikesta, mitä saimme kokea ja jakaa yhdessä – ne onnelliset hetket.