Käkikellolätkää! sanoo Petteri Sihvonen – KooKoon ja SaiPan pelaamisessa ei ollut järjen hiventä: "Pidäkkeetöntä hullujussia"
KooKoo ja SaiPa pelasivat SM-liigan historian melkeinpä kummallisimman ottelun. Tolkuttoman pelin tolkku oli korkeintaan sen toisteisessa tolkuttomuudessa.
KooKoo ja SaiPa ovat pelanneet Jouko Myrrän ja Raimo Helmisen komennossa keskenään lukuisia suorastaan pidäkkeettömän pelitavan otteluita viime ja tällä kaudella.
Vaan nyt mentiin plus ultra, edemmäs. En ole koskaan ennen nähnyt missään moista lätkää suhteutettuna omaan aikakauteensa.
On makuasia pohtia, oliko näiden kahden kaakonkulman joukkueen pelaamisessa tolkun hiventä. No oli, jos käännetään asia niin päin, että se tolkku oli toisteisessa tolkuttomuudessa.
”Sitten välähti!”
Yhtäkkiä minuun iski déjà vu, kun katselin pelin ensimmäistä erää. Eli että vaikka käsillä oli tavallaan uusi tilanne suomalaisessa lätkässä, olin aiemmin kokenut saman jossain muualla. Siis muuallakin kuin KooKoon ja SaiPan pelatessa keskenään.
Sitten välähti!
Tämähän on – lempo soikoon! – käkikellolätkää. Tuollaista hurjaa päästä-päähän-luistelulätkää vailla kunnollista ideaa pelattiin aikoinaan Sveitsin pääsarjassa. Siis silloin, kun sveitsiläiset eivät vielä varsinaisesti osanneet pelata jääkiekkoa. Nykyään Sveitsissä ei enää pelata käkikellolätkää, sielläkin rytmitetään peliä, mutta Kouvolan Sumulaaksossa mentiin suorastaan oppikirjamaista käkikellolätkää.
”Viisikot eivät pelaa tiiviinä.”
Kisapuistossa SaiPa ja KooKoo eivät pelaa keskenään puhtaaksi viljeltyä käkikellolätkää sen takia, että siellä kaukalo on hieman pienempi kuin Suomulaaksossa. Sveitsissä kaukalot ovat enimmäkseen samaa maksimikokoa kuin Kouvolassa eli 30x60 metriä, joka tekee hulppeat 1800 neliömetriä. Käkikellolätkä vaatii tilaa luistella päämäärättä.
Jos lukijalla on suinkin mahdollista, kannattaa vielä jälkikäteenkin MTV Katsomosta vilkaista KooKoo-SaiPa, sieltä näkee käkikellolätkää!
KooKoon ja SaiPan käkikellolätkälle oli tyypillistä, että kun hyökättiin yli keskialueen, kaikki pelaajat eivät mahtuneet lähellekään televisiokuviin. Viisikot eivät pelanneet ollenkaan tiiviinä.
”Mitkään perinteiset jääkiekkoilun määreet ja käsitteet eivät riitä kuvaamaan KooKoon ja SaiPan keskinäistä pelaamista. Sanoja ei ole.”
Toisessa erässä pelaaminen oli ajoittain jopa surkuhupaisaa. Peli muistutti äkillisiltä suunnanmuutoksiltaan jatkoajan kolmella-kolmea-vastaan-pelaamista, mutta KooKoolta ja Saipalta se onnistui viidellä-viittä-vastaan peruspelissä. Melkopuoleista!
Ensimmäisen erän jälkeen pohdin, mitä ohjeita mahtaa Myrrä antaa pelaajilleen toista erää varten. Nimittäin SaiPa hallitsi melko suvereenisti ensimmäistä periodia. Ajatukseni oli, ettei tuohon käkikellolätkän hullunmyllyyn ole mitään ohjeita annettavissa – ja niin se menikin. Ensimmäisen erän tolkuttomuudet lyötiin puolin ja toisin laudalta vielä hurjemmilla tolkuttomuuksilla kakkoserässä.
Luistelua, jahtaamista, pitkiä syöttöjä, matkan varastamista peliltä luistellen – ja viisikoiden jatkuvaa repeämisiä hajalleen etelä-pohjoinen-suunnassa, jotenkin noin. Mitkään perinteiset jääkiekkoilun määreet ja käsitteet eivät riitä kuvaamaan KooKoon ja SaiPan keskinäistä pelaamista. Eivät suomalaiset, eivät ruotsalaiset, eivät sveitsiläiset eivätkä pohjoisamerikkalaiset pelipuheet kuvaa tuota hurjastelua. Sanoja ei ole.
”Tuo tarkoitti, ettei kunnolla mitään pelitilannetta ohjannut kummankaan joukkueen koko viisikon toiminta.”
Jos joitakin ohjeita kuvittelee Raimo Helmisen suuhun, ne lienivät: ”Pelakkaa pojat!”
Myrrä taisi sanoa: ”Luistelkaa jätkät enemmän.”
Yritän eritellä näkemääni, haen sanoja, ne ovat seuraavat. Eri puolille kaukaloa KooKoon ja SaiPan kesken syntyi kaksi-vastaan-kaksi tilanteita, kun taas seuraavassa hetkessä jossain pelattiin kolme-vastaan-kolme, kunnes yhtäkkiä olikin kolme-vastaan-kaksi, ja sitä seurasi kaksi-vastaan-kaksi. Tuo tarkoitti, ettei kunnolla mitään pelitilannetta ohjannut kummankaan joukkueen koko viisikon toiminta.
Toki ajoittain kokoonnuttiin kymmenellä pelaajalla hyökkäysalueen hyökkäyspelaamiseen, johon vastattiin puolustusalueen puolustuspelaamisella, mutta sekin oli hurjaa rotaatiopelaamista, joten peli ei rauhoitunut johonkin muotoon oikein siinäkään.
”Jokainen voi tarkistaa pelin kulun sieltä Katsomosta.”
Missään jääkiekkoilevan maailman pääsarjassa ei näe tällaista jääkiekkoa. Siinä mielessä toki Myrrä ja Helminen voivat ottaa sulan hattuunsa, kyseessä oli aivan uniikki tapahtuma.
Haluan tähän väliin huomauttaa, etten liioittele tuossa kaikessa edellä yhtään. Enkä viljele ironiaa. Jokainen voi tarkistaa pelin kulun sieltä Katsomosta.
KooKoon ja SaiPan kunniaksi on sanottava, ettei niiden pelaaminen ole nyt nähdyn kaltaista hullujussia sarjan muita joukkueita vastaan. Kun muut joukkueet pelaavat SM-liigassa perinteisemmin ja normaalia rakennetta, se ikään kuin pakottaa SaiPan ja KooKoon vastaamaan toisteisemmalla ja järkevämmällä pelaamisella.
”Huh, huh.”
Kolmanteen erää lähdettiin vierasjoukkue SaiPan 3–2-johdossa. Vesi kielellä odotin, että varjele mitä sieltä tulee? Joko edes jompikumpi joukkue ottaisi järjen käteen?
Pelaaminen ei tullut yhtään seesteisemmäksi. Siis jos sellaiseksi ei lasketa pelikatkojen hurjaa määrä. Kärsimysnäytelmällä oli kestoa.
KooKoo sai kuitenkin takaa-ajovaihteen silmään, se oli erän alkupuoliskon hallitsevampi osapuoli. Hiljalleen tasoitusmaali alkoi roikkua ilmassa.
Ja tulihan se sieltä, 3–3, kun Santeri Sulku tälläsi takamiehen paikalta suoraan syötöstä Marcus Davidsonin taitavasta tarjoilusta. Tosin tuokin tilanne sisälsi, kuinka ollakaan, kummallisuuden. SaiPan pakilta Santeri Airolalta meni maila poikki kulmaväännössä. Epätyypilliseen tapaan Airola ryntäsi hakemaan uutta mailaa vaihtoaitiosta huoltajalta, ja sillä välin Davidson vapautui syöttämään ja Sulku laukomaan.
Huh, huh.
Mitähän sieltä vielä tulisi? mietin.
”Voi olla, että SaiPa ja KooKoo pelasivat SM-liigan historian yhden karmeimmista jääkiekkopeleistä.”
No sieltähän tuli pitkiä kiekkoja, lasin kautta ulos pelaamista, paitsioita, yhtä syöttöä ei kumpikaan meinannut saada lavastaa lapaan, ja kahden syötön syöttöketju oli harvinaisuus. Loppua kohti peli oli vielä aiempaakin sekavampaa, jos mahdollista.
Puita uuniin ja höökiä pesään lisännyt kotijoukkue KooKoo otti matsin lopussa varmemmaksi vakuudeksi kolme typerää jäähyä.
SaiPan illan kolmas ylivoimamaali ratkaisi pelin 4–3 lappeenrantalaisille.
Raimo Helminen ei tapaa jälkikäteen otteluja katsoa videolta. En osaa kuvitella, mitä apukoutsi Santeri Immonen ajattelee tästä pelistä, kun hän katsoo matsin.
Sitä en yritä edes arvailla, millaisen palautteen Myrrä antoi pelistä pelaajilleen – ja itselleen.
Voi olla, että SaiPa ja KooKoo pelasivat SM-liigan historian yhden karmeimmista jääkiekkopeleistä. Ikään kuin millään ei olisi ollut mitään väliä. Hyvä ettei lyöty läskiksi koko homma. Ei ihme, että kaukalon paras pelaaja Patrik Siikanen oli pelin jälkeen vähintäänkin hämmentynyt selostajakonkari Antero Mertarannan haastattelussa.
