Mitä ihmettä? Ruotsalaiset näkevät suomalaiset itseään rohkeampina iloittelijoina – KAJ näytti, ettei harmaudella muuteta maailmaa
Jos kolme vöyriläistä saunahumppaajaa voi kiivetä Euroviisujen parrasvaloihin, missä muussa Suomi voikaan nousta, jos uskallamme antaa hulluimpienkin ajatustemme lentää? kirjoittaa päätoimittaja Samuel Savolainen.
Kun vöyriläinen KAJ-yhtye kaappasi voiton Ruotsin Melodifestivalenissa, tapahtui jotain merkittävämpää kuin yhden musiikkikilpailun yllätyspaukku. Oli suorastaan herkullinen käänne, kun ruotsalaiset viisuasiantuntijat – kuten Aftonbladetin Markus Larsson – näkevät nyt suomalaiset ruotsalaisia rohkeampina iloittelevine esityksineen.
– Ehkä me (ruotsalaiset) pelkäämme uuden kokeilemista. Pelkäämme, että nolaamme itsemme. Ehkä nyt on erilaisten artistien ja esitysten aika tarttua kimaltelevaan viestikapulaan, Larsson sanoi.
Ajatus näin päin olisi vaikka vuosikymmen sitten tuntunut mahdottomalta.
KAJ:n temppu tapahtui kreivin aikaan. Uutisvirtamme täyttyy epävarmuustekijöistä: taantuma kurittaa ja geopoliittiset jännitteet kiristyvät.
Houkutus vetäytyä turvallisen ja tutun äärelle vahvistuu. Silloin uudistuminen näyttäytyy riskinä, vaikka samojen kaavojen toistaminen uusien lopputulosten toivossa onkin eräänlainen hulluuden määritelmä.
KAJ:n menestystarina on juuri siksi niin raikas ja puhutteleva, koska se alleviivaa uskalluksen voimaa paksulla tussilla. Kolmikko tuli osoittaneeksi, miten rohkeat, rajoja rikkovat yritykset voivat kantaa makeaa hedelmää.
KAJ:n voitto muistuttaa, että jopa 6 200 asukkaan Vöyrin kunnasta voi ponnistaa kansainvälisille areenoille.
Varmasti tälläkin triolla on riittänyt matkan varrella epäilijöitä, jotka ovat tuhahdelleet, ettei pienestä koskaan voi kasvaa suurta. Tässäpä kuitenkin ollaan: suomalaiset tulivat ja pesivät ruotsalaiset omalla kotikentällään – ja vielä musiikissa.
Maailma ei koskaan ole muuttunut turvallisen keskinkertaisuuden harmaudessa. Kaikki läpimurrot vaativat oman äänen tai otteen löytämistä ja sen käyttämistä pelottomasti. Liian usein itse itsellemme rakentamat näkymättömät esteet luovat lasikattoja, jotka johdattavat pohtimaan rajoitteita rohkeuden sijaan.
KAJ:n voitto muistuttaa, että jopa 6 200 asukkaan Vöyrin kunnasta voi ponnistaa kansainvälisille areenoille.
Totta kai on myös niin, että kun Suomi menestyy vaikkapa jääkiekossa tai Euroviisuissa, on huumassa vaarana etsiä asioille liian suuria merkityksiä.
Silläkin uhalla kysyn: jos kolme vöyriläistä saunahumppaajaa voi kiivetä Euroviisujen parrasvaloihin, missä muussa Suomi voikaan nousta, jos uskallamme antaa hulluimpienkin ajatustemme lentää?
