Kaikki ihmiset tunnistavat kaipuun pyhään – Mutta pyhän kokeminen ei ole vallassamme
Yleensä pyhyydellä tarkoitetaan asiaa, joka koetaan niin isoksi, ettei sitä osaa sanoittaa eikä siihen saa koskea, kirjoittaa psykologi Pirkko Lahti.
Toivotin ihmisille hyvää pyhää, koska oli sunnuntai. Tekevätkö siis vanha sanonta ja tapa tai kirkonmenot sunnuntaista pyhän? Jokaiselle meistä jokin asia on pyhä. Televisiossa pyörineessä Tabu-sarjassa on otettu esille asioita, joita ei yleensä rohjeta käsitellä. Ne ovat pyhiä, suojeltuja sairauksia tai poikkeavuuksia. Yleensä pyhyydellä kuitenkin tarkoitetaan jotakin asiaa, joka koetaan niin isoksi, ettei sitä osaa sanoittaa eikä siihen saa koskea.
Pyhä erottaa arjen ja jumalallisen. Niiden välissä on raja, jonka joskus tiedostaa ja joka voi jopa vaientaa ihmisen. Maailmaa on selitelty paljon, mutta selittämättä jää pyhän kokemus.
Monet kertovat kokevansa jonkin paikan, esineen, tilanteen tai vaikkapa mäen pyhäksi. Suomessa on lukuisia Pyhäjärviä, Pyhäjokia sekä pyhiä lehtoja, vuoria ja kiviä. Nimet ovat arkipäiväistyneet, mutta alun perin niihin on liitetty jokin pyhän merkitys. Epäpyhäksi on mielletty hiisi, jota on pidetty pakanallisena.
Kaikki ihmiset tunnistavat kaipuun pyhään, johonkin ikiaikaiseen. Suomalaistutkimuksen mukaan pyhä tarkoittaa ihmisten mielissä rakkautta, ihmisenä olemista, ihmisarvoa, läheisiä, kotia, lepoa ja rauhaa. Siis kaikkea hyvää.
Pyhän kokemus on ainutkertainen hetki, tunne ikuisuudesta ja itsestä osana sitä. Ihminen voi liittää siihen myös yliluonnollisia ajatuksia. Pyhän kokeminen on haltioitumista, valaistumista tai johdatusta. Kokemuksen laatu selittyy persoonallisuutemme pohjalta. Jos olemme uskonnollisia, kokemuksen osana on usein jumalallisuus. Henkisyyskin on osa jumalallisuutta.
Lapin aavassa maisemassa ihminen mieltää pienuutensa ja saattaa kokea suuren elämyksen. Metsän hiljaisuus virittää herkkyyteen. Puron solinaa aistii koko mielellään. Olen kysellyt ihmisiltä pyhän kokemuksista, ja aika usein ne liittyvät luontoon tai katarttiseen, puhdistavaan tuntemukseen. Ikään kuin sielu puhdistuisi ja itse ”hajoaisi” ikuisuuteen. Kauneus sytyttää aisteja.
”Lapin aavassa maisemassa ihminen mieltää pienuutensa ja saattaa kokea suuren elämyksen.”
Pyhän kokemus on aina henkilökohtainen. On tunne ainutkertaisuudesta ja jostakin suuremmasta. Pyhään ei voi vaikuttaa, eikä pyhää kokemusta voi pitkittää. Se on koettu hetki. Ihmisellä on myös oltava kyky aistia. Kukaan ei voine aukottomasti vastata, onko pyhän kokemus ulkoinen vai sisäinen.
Pyhää voi myös tietoisesti etsiä, mutta sen kokeminen ei ole vallassamme.
Latinan sana sanctus tarkoittaa paitsi pyhää myös puhdasta. Liittyykö pyhän kokemukseen siis puhdistautuminen? Japanilaisilla on pyhä Fuji-vuori, jonne suunnitellaan matkaa joskus jopa koko elämän ajan. Santiago del Compostelan vaellukseen kuuluu pyhyyttä kuntoilun lisäksi. Paasto tai jokin muu puoliuskonnollinen tai uskonnollinen riitti pyhittää joskus elämän.
Toisen ihmisen auttaminen voi olla pyhä teko, mutta se on myös normaalia altruismia.
Pyhä on siis olemassa. Nykyajan ihmiset eivät ehkä sitä tavoita tai edes osaa tiedostaa. Ainutkertaisuutta haetaan enemmän fysiikasta kuin henkisyydestä. Elämyksellisyys on nousussa ja tavoiteltavaa. Voi olla, että nykyajan pyhyys on piilossa tai liian lähellä ja arkista, jotta sen erottaisi.
Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.
