Kaija Koo: Lavalla tunnen olevani kaunis, seksikäs ja voimakas.
Puheenaiheet
Kaija Koo: Lavalla tunnen olevani kaunis, seksikäs ja voimakas.
Supersuosittu Kaija Koo uskoo elämässä päivittämiseen. Nahkansa uudestaan laulajana luonut nainen uskoo päivittämiseen myös mielipiteiden ja ystävien suhteen.
Julkaistu 3.4.2014
Apu

Pitkään Tuusulassa asuneen Kaija Koon, 51, toinen koti on nykyään Helsingissä. Meren äärellä olevan kaksoin eteisessä vartioi ystävän lentorahdilla lähettämä Anubis-koirapatsas, joka poseeraa myös ensi viikolla ilmestyvän Kuka sen opettaa -albumin kansilehtiössä. Eteisen valkoisesta nahkatuolista tulija arvaa, ettei täällä asu peruspirkko. Pelkästään tuolin selkänoja on puoli metriä laulajaa pidempi. Tuoli lähtee myös tekniikan poikien iloksi mukaan ensi viikonloppuna alkavalle kiertueelle. 

Kaupunkiasunto on ensisijaisesti työtila, eikä laulaja ole halunnut hankkia sinne edes televisiota. Aamunsa nainen aloittaa usein kävelyllä meren äärellä.

- Luulen, että ihminen joka asuu meren äärellä uskaltaa ottaa vastaan suurempia haasteita. Meri on haastavampi ja pelottavampi, mutta minua se kiehtoo. Olen ihmetellyt, katsellut ja ihaillut meren hallitsematonta voimaa. Kävellessä rannalla saan ideoita. Ne saattavat tuntua joistakin ensin oudoilta, mutta jostain syystä jokainen idea löytää ajan myötä paikkansa.

Kaija Koo onkin artisti, jonka ideat ovat lopulta ottaneet omakseen kaikki. Kenelläkään muulla laulajalla ei ole Suomessa niin laajaa kuulijakuntaa kuin Kaija Koolla. Jos Koon kuulijat ovat eri-ikikäisiä niin ovat myös laulajan ystävät. 

Nuorin Kaijan ystävistä on 32-vuotias. Muutama naisen ystävistä ei ole koskaan nähnyt hänen esiintyvän. He haluavat säilyttää hänestä kuvan sellaisena, kun ovat tämän arjessa kohdanneet. Edellisenä iltana Kaija kahvitteli 60- ja 70- vuotiaiden naisten kanssa Tuusulassa. Elämänsä supernaisista Koo laulaa myös uudella albumilla.

- Nuorempana viihdyin miesporukoissa, kun minusta tuli äiti, opin arvostamaan naisia. Soittelen naisystävieni kanssa paljon. Osaan kyllä myös juhlia heidän kanssaan, kun sellainen tilaisuus tulee. Hauskanpito on siitä vakava asia, että sitä pitää muistaa tehdä.

Lisää Kaija Koon elämänfilosofiasta, suosiosta, ikääntymisestä kuin ajatuksia miehistäkin tänään ilmestyneestä Avusta. 

Kuka sen opettaa -albumi kaupoissa 11.4

Kommentoi »