Kadonnutta taikaa etsimässä: Juha Itkosen kaikkien aikojen Kent-juttu
Marraskuussa 1997 Juha Itkonen osti ruotsalaisen Kent-yhtyeen levyn Isola ja rakastui. Niin teki kokonainen sukupolvi, joka on sittemmin aikuistunut ja keskiluokkaistunut yhdessä Kentin kanssa.
Istun työhuoneella, kuinkas muutenkaan. On tavallinen maaliskuinen tiistai tai torstai, olen kirjoittanut aamupäivän ajan romaania enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Lounastauolla avaan sähköpostin ja tarkistan saapuneet viestit. Niitä on tasan yksi: Hei Juha, La Belle Epoque artistilta Kent on nyt saatavilla Spotifyssa! Kuuntele nyt.
Taasko uutta? Se on ensimmäinen ajatukseni: miten ihmeessä ne ovat niin ahkeria? Pitäisikö niiden pitää taukoa välillä, keksiä jotain muuta? Sitten tajuan, että Kent julkaisee levyn suurin piirtein kerran kahdessa vuodessa, jokseenkin samassa tahdissa kuin minä kirjoitan kirjan. Jos heidän pitäisi lopettaa, minunkin varmaan pitäisi.
Hei Juha. Kuuntele nyt. Kehotus on niin henkilökohtaisen julkea, etten voi muuta kuin totella. Olen sitä paitsi utelias: mistä sen tietää, vaikka vanha rakkauteni olisi pitkästä aikaa saanut aikaan jotain täydellistä. Samanlaista kuin silloin ennen, silti uutta – jotain, joka yltäisi sydämeeni asti juuri tällä elämäni hetkellä.
