Apu

Kaari Utrion elämäkerta avaa kirjeet lapsille, jotka jäivät erossa isälle: ”Syyllisyyteni on hävinnyt, kun näen miten hienosti he pärjäävät”

Kaari Utrion elämäkerta avaa kirjeet lapsille, jotka jäivät erossa isälle: ”Syyllisyyteni on hävinnyt, kun näen miten hienosti he pärjäävät”
Kaari Utrio avaa uudessa elämäkerrassaan kipeitä muistojaan ja onnen hetkiä. Takana on yli kolme vuotta leskenä. – Suru helpottaa. Nyt pitää antaa lapsille ja lapsenlapsille se, mikä minulla on annettavissa.
Julkaistu: 8.4.2021
Huhtikuun puolivälin jälkeen ilmestyy kirja, jonka julkaiseminen jännittää kymmeniä kirjoja kirjoittanutta Kaari Utriota. Mutta nyt ei käsitellä naisten seksuaalihistoriaa tai luoda uutta historiallista romaania, nyt kirja kertoo Kaari Marjatta Utrio-Linnilän elämän tarinan.
Elämäkerran nimi on Kaari, ja sen kannessa nimihenkilö pitää sormiensa välissä pikkusikaria ja katsoo kameraan.
Elämäkerran on kirjoittanut Anna-Liisa Haavikko, mutta työtä on riittänyt Kaarillakin. Historioitsijana Kaarilla on tarkka leikearkisto, ja hän on pitänyt päiväkirjaa vuodesta 1979. Hänellä on tallessa koko kirjeenvaihtonsa, myös hänen itsensä kirjoittamat kirjeet.
– Olen ottanut omista kirjeistäni kopiot kahdeksanvuotiaasta asti, ensin kalkkeeripaperin läpi. Isäni taisi huomauttaa, että jonakin päivänä olisin siitä iloinen.
Kaari on asunut Somerolla vuodesta 1975. Samassa pihapiirissä ovat koti ja kustantamo. - Maalla on tärkeää olla väleissä kaikkien kanssa. Kaikki tietävät kaikesta kaiken, ja sillä on myös hyvät puolensa. Keskinäinen vastuuntunto tuo turvallisuutta.

Kirjeitä lapsille eron jälkeen

Kirjassa on koskettavia otteita Kaarin kirjeistä perheelleen, etenkin kahdelle vanhemmalle pojalleen, jotka pieninä jäivät Kaarin ja hänen ensimmäisen puolisonsa avioerossa isälleen.
En uskaltanut juuri koskettaa teitä, vaikka kipeästi halusin pitää teitä sylissä. Oma syyllisyyteni teki suhtautumiseni luonnottomaksi; pelkäsin teitä ja pelkään edelleenkin. Ikävä turtuu ajan myötä, vaikka elämässäni ei ollut ainuttakaan päivää, ettenkö olisi teitä ajatellut. Mutta syyllisyys ei vaimene koskaan.
Tehtyä ei saa koskaan tekemättömäksi. Olen kerran menettänyt teidät, mutta jos te voisitte antaa minulle anteeksi, me voisimme ehkä ruveta olemaan ystäviä; aikuisia ihmisiä, Kaari pyysi 20- ja 18-vuotiailta pojiltaan.
– Se oli riipaisevaa aikaa monella tavalla. Nyt on mukavaa, kun kaikki välit ovat erinomaiset. Vanhin poikani on yli viisikymppinen. Syyllisyyteni on hävinnyt, kun näen, miten hienosti he pärjäävät ja miten kivoja ihmisiä he ovat. Normaaliaikoina olemme vuosikaudet tavanneet täällä joulun alla ja pitkäperjantaina, juuri tämän pöydän ääressä.
– En ehtinyt itse surra. Vielä 25 vuoden kuluttua Piijan kuolemasta aloin itkeä, kun kohtasin ihmisen, jotka oli menettänyt lapsensa. Lapsen menetys on kamalinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, Kaari Utrio sanoo.

Muistot eivät enää muserra

Omien kirjeiden lukeminen oli Kaarille tuskallista, mutta myös hyvää, koska asiat ovat korjaantuneet.
– Se on muisto, mutta enää se ei ole musertava. Joku valtavan vaikea asia on voitettu. Olemme olleet niin järkeviä, että olemme saaneet tämän asian kuntoon.
Elämäkerrassa kerrotaan myös Kain tyttären Piijan itsemurhasta 1985. Hän oli vain parikymppinen. Se järkytti perhettä syvästi. Kaarin tapa selviytyä oli auttaa Kaita ja Piijan veljeä Lassea. Hän kertoo, että pikkuveli käsitteli sen niin, että Piija oli taivaassa punkkarina.
– En ehtinyt itse surra. Vielä 25 vuoden kuluttua Piijan kuolemasta aloin itkeä, kun kohtasin ihmisen, jotka oli menettänyt lapsensa. Lapsen menetys on kamalinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Kun sellaisen tärskyn on kokenut, sen ymmärtää vielä paremmin.
Kaari Utrio kertoo olleensa lapsesta saakka kasvosokea. Se voi liittyä heikkoon näköön, siihen, että ihmisen kasvot liikkuvat koko ajan. – Muistan hiukset ja vaatteet, mutta en kasvoja. Pidän suurena ystävällisyytenä, että ihminen sanoo, kuka hän on ja missä olemme tavanneet. Sitten pystyn muistamaan hänet.

Suoraa puhetta puolison alkoholismista

Kaari tarjoaa kinkku- ja mustikkapiirakkaa, herkullisia molemmat. Ne on valmistanut hänen ystävänsä, joka tekee muutenkin ruokaa taloon. Kotirinteen keittiömestari oli Kaarin puoliso Kai Linnilä, joka menehtyi sydänkohtaukseen elokuussa 2017.
He olivat toisilleen elämän suurimmat rakkaudet.
– Olen onnellinen siitä, että olen saanut kokea suuren rakkauden kaikkine puolineen. Muisto siitä kannattelee. On kauhea ikävä, koska se toinen on ollut osa elämääni ja olennainen osa minua itseäni. Olimme aina yhdessä, kietoutuneita toisiimme.
Elämäkerrassaan Kaari kertoo suoraan myös Kain alkoholismista.
– On hirveää, kun rakastaa ihmistä ja näkee, että hän tuhoaa itseään hiljalleen. Miten voisin häntä auttaa? En nalkuttanut, paheksunut enkä rähjännyt. Äitini sanoi hyvin varhain lukioaikoinani, että sitten kun ollaan naimisissa, naisen täytyy muista kaksi asiaa: et koskaan kiellä sängyssä etkä nalkuta. Erittäin hyvät ohjeet.
"En kestänyt sitä, mitä tapahtui. Olin pahantuulinen. Se oli tavallaan hoivaajan yliotteen menetys, kosto."
Kaari Utrio
Ennen muuta Kaari halusi kertoa siitä, että alkoholismista voi toipua. Kai raitistui, koska muutoin hän olisi menettänyt perheensä. Elämäkerran mukaan Kaari uhkasi ottaa rakastajan, jos mies ei lakkaa juomasta.
– Kai oli hyvä esimerkki siitä, että ihminen voi pelastaa elämänsä. Hän meni AA-kerhoon, kun hän oli 38-vuotias ja oli perustamassa Someron AA:ta. Ilman AA:ta hän olisi kuollut aikoja sitten. Jos jollekin olen elämässä kiitollinen, niin AA:lle. Kai ei ollut uskonnollinen, mutta hän sai sen nöyryyden, että hän hyväksyi AA:n askeleet, kunnioitti niitä, eli niiden mukaan ja auttoi lukemattomia muita ihmisiä.
Kaari sanoo, että jokaisen ihmisen ensimmäinen ryyppy on leikkiä tulella. Kukaan ei ennalta tiedä, onko hän alkoholisti vai ei.
Kai oli loppuelämänsä raitis. Hän kävi kolme kertaa viikossa AA:ssa koko elämänsä ajan. Kain raitistumisen jälkeen Kaari puolestaan joi liikaa muutaman kuukauden ajan.
– En kestänyt sitä, mitä tapahtui. Olin pahantuulinen. Se oli tavallaan hoivaajan yliotteen menetys, kosto. Se oli käsittämätön reaktio. Onneksi se meni ohi.
Kain raitistuttua alkoi Kaarin elämän paras aika, joka jatkui loppuun saakka.
Kaari Utrio halusi, että Pekka Vuori maalaisi hänen muotokuvansa. Alkuperäinen on Tammessa. – Hymyilen kuvassa, vaikka maailman sääntö on, että muotokuvassa ei hymyillä.

Onnistuneen liiton resepti

Kaarin mielestä yksi syy liiton onnistumiseen oli, että pari ei puuttunut toistensa asioihin ilman, että toinen pyysi. He lukivat toistensa tekstit ja editoivat ne ankarimmalla mahdollisella tavalla.
– Meillä oli yhteisiä ja omia ystäviä ja harrastuksia. Annoimme tilaa molemmin puolin.
Kain kuolemasta on kulunut kolme ja puoli vuotta.
– Olen surullinen, mutta olen alistunut ja antanut periksi. Näin elämä menee, ja minun pitää antaa se, mikä minulla on annettavissa näille lapsille. Koko ajan suru helpottaa.
”Aloin itkeä, kun kohtasin ihmisen, joka oli menettänyt lapsensa .”

Kaari Utrio

  • Syntyi: 28. 7. 1942.
  • Asuu: Somerolla.
  • Perhe: kolme lasta ja kuusi lastenlasta.
  • Ajankohtaista: Anna-Liisa Haavikon kirjoittama elämäkerta Kaari (Siltala).
  • Ura: Filosofian maisteri, kulttuurihistorioitsija ja kirjailija. Esikoisromaani Kartanon herra ja kaunis Kirstin 1968. 34 historiallista romaania. Toistakymmentä tietokirjaa naisen ja perheen historiasta. Eevan tyttäret (1984) oli myyntimenestys. Valtion kirjallisuuspalkinto 1973, Pro Finlandia -mitali 1983, Valtion tiedonjulkistamispalkinto elämäntyöstä 2002, Suomen Kirjailijaliiton palkinto 2014.
Lue Kaari Utrion koko haastattelu Avun numerosta 14/2021.
Kommentoi »