Apu

Kaamoshiihto Pallastunturilla – Maagisia helmiäispilviä ja maisemat kuin Reidar Särestöniemen maalauksista

Kaamoshiihto Pallastunturilla – Maagisia helmiäispilviä ja maisemat kuin Reidar Särestöniemen maalauksista
Vaikka kaamos on vuoden pimeintä aikaa, Lapissa ei tunnu siltä. Maisema on täynnä värejä, ja himmeää luonnonvaloa riittää jopa vuorokauden ympäri. Lähdimme hiihtoretkelle Pallastuntureille.
Julkaistu: 25.12.2020

Kaamos on maagista aikaa.

Pilvettömänä täydenkuun yönä voi tuntua melkein yhtä valoisalta kuin päivällä. Myös tähdet valaisevat, ja jos taivaalla sattuu olemaan revontulia, valonlähteiden määrä vain kasvaa.

Kaamoksessa on koko ajan jotakin valoa ja väriä. Sinertävä hämärä kestää tuntikausia keskipäivän molemmin puolin.

Keskitalvella voi kaamostaivaalla havaita myös harvinaisen ja näyttävän valoilmiön, helmiäispilvet.

Helmiäispilvet koostuvat rikki- ja typpihaposta sekä jääkiteistä, jotka leijailevat jopa 30 kilometrin korkeudessa stratosfäärissä. Helmiäispilvet vaativat syntyäkseen juuri tietynlaisia olosuhteita, ja niitä nähdäänkin vain harvoilla alueilla koko maailmassa.

Länsi-Lappi on yksi niistä, ja viime tammikuussa Pallastunturien hiihtoretkellä pääsin todistamaan tuota yliluonnollisen värikästä valonäytelmää. Ensin taivas oli keskipäivän mittaan hohtanut tuntikausia punertavana auringonnousun ja -laskun tapaan, ja iltapäivän pimetessä taivaalle syttyivät mystisen vihertävät, sateenkaaren värejä hohtavat helmiäis­pilvet.

Kuvaaja sivakoi kohti Mustavaaran autiotupaa iltapäivän hämärässä. Äkillinen suoja- sää ja myrsky ovat pari päivää aikaisemmin pudottaneet tykkylumet kynttiläkuusten päältä, mutta maassa lunta on yli metrin paksuudelta.

Vuoden pimein päivä

Joulukuun 21. päivä on talvipäivänseisaus, ja kaamos ajoittuu sen ympärille. Kaamos kestää pohjoisimmassa Lapissa noin puolitoista kuukautta, ja se on sitä syvempi ja pidempi, mitä lähemmäksi Pohjoisnapaa mennään.

Sama tietysti pätee toisella puolella palloa: kun Lapissa on kesä kauneimmillaan ja kulleroniityt värjäävät vehreitä tunturilaaksoja, Etelämantereella pingviinit hytisevät kaamoksen hämärässä jopa 50 asteen pakkasessa.

Kaamoksen eteläraja on napapiiri, mutta vain laskennallisesti. Ilmakehän aiheuttaman valon taittumisen vuoksi auringon voi nähdä Rovaniemelläkin talvipäivänseisauksena eli vuoden lyhimpänä päivänä, vaikka aurinko ei itse asiassa nouse taivaanrannan yläpuolelle.

Todellinen kaamosraja kulkee selvästi napapiirin pohjoispuolella, jossakin Sodankylän tienoilla.

Helmiäispilvet valaisevat Muonion pimenevää taivasta. Kuva on otettu Sammal­tunturilta lounaaseen päin.

Vaikka aurinko ei kaamoksen aikana nouse lainkaan, valon taittumisen ansiosta valoa riittää pidempään kuin voisi luulla, Muonion korkeudellakin noin neljä tuntia päivässä.

Kaamoksessa sisäinen kello menee jotenkin sekaisin, koska päivällä ja yöllä ei ole niin paljon eroa ja jotenkuten valoisa aika kestää vain muutaman tunnin.

Pohjoinen on äärimmäisyyksien aluetta, sillä puoli vuotta myöhemmin keskikesällä sisäinen kello sekoaa päinvastaisesta syystä: kun yötä ei ole ollenkaan, vuorokausirytmi menettää merkityksensä.

Monesti kuulee sanottavan, että Etelä- Suomessa keskitalvi on pimeämpi kuin Lapissa. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Kameran valotusmittarikin kertoo, että päivänvaloa on talvisin etelässä selvästi enemmän kuin pohjoisessa, mutta lumen heijastavan vaikutuksen sekä taivaan monien valolähteiden takia kaamos Lapissa ei tunnu niin pimeältä kuin maapallon kiertoradan perusteella voisi päätellä.

Kuu laskee Pyhäkeron taakse aamunkoitteessa.

Erämaahan pakoon valosaastetta

Etelä-Suomessa ei ole varsinaista kaamosta, mutta vuoden pimein aika tuntuu siellä usein ankealta. Syynä on pilvisyys ja sateisuus, ja lisäksi lähes joka paikassa on katulamppuja ja muita valosaasteen lähteitä. Siitä huomaa, miten katoava luonnonvara on täysi pimeys.

Edes Lapissa ei pääse kokemaan täydellistä valosaasteettomuutta kuin suurimpien kansallispuistojen ja erämaiden keskialueilla.

Pallastunturilla sellaisia paikkoja on vähän, ja aina jostakin pilkottaa ihmisen tekemä lamppu. Ja jos linkkimastoja tai hotelleja ei olekaan lähimailla, vähintään lentokone tai satelliitti taivaalla muistuttaa ihmisen kaikkialle ulottuvasta vaikutuksesta.

Impressionistinen valokuva on syntynyt valottamalla kolme ruutua päällekkäin ja liikuttamalla kameraa pitkän valotuksen aikana.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto kuuluu Suomen suosituimpiin, ja kävijämäärät ovat varsinkin korona-aikana kasvaneet huimasti.

Syy suosioon ovat paitsi Suomen upeimpiin kuuluvat tunturimaisemat, myös alueen helppo saavutettavuus. Pallas-Yllästunturin kansallispuiston läpi kulkee monessa paikassa maantie, jonka varrelta on helppo sujahtaa maastoon.

Niin mekin teemme. Pysäytämme auton Lommoltunturin polun vieressä olevalle parkkipaikalle ja puramme varusteemme. Eräsuksien lisäksi meillä on perässä vedettävä ahkio, johon painava kamerakalustomme pitkine objektiiveineen ja jalustoineen mahtuu mukavasti.

Mustavaaran pikkuinen autiotupa.

Reidar Särestöniemen maailma avautuu

Lähdemme hiihtämään moottorikelkkauraa pitkin. Päämäärämme on Mustavaaran autiotupa, jonka vieressä kohoava Sammaltunturi siinteleekin jo kutsuvasti horisontissa.

On keskipäivän hämärä, ja taivas punertaa tummien kynttiläkuusien takana kuin Reidar Särestöniemen maalauksessa.

Kittiläläinen Särestöniemi (1925–1981) tunnetaan kookkaista ja värikylläisistä Lappi-aiheisista maalauksistaan, jotka olivat saaneet vaikutteita muun muassa lappilaisista uskomuksista ja mystiikasta sekä esihistoriallisista luolamaalauksista.

Nyt on puolestaan Särestöniemen vuoro antaa vaikutteita minulle! Muistan nähneeni Ateneumin taidemuseossa hänen sekatekniikalla toteutetun maa­lauksensa Huurrekoivikko, jossa lähes abstraktin muotoisten puiden takana loistaa oranssinvärinen kaamostaivas.

Täällä on samanlainen tunnelma. Liikuttelen kameraani pitkän valotusajan aikana ja otan päällekkäin useita valotuksia saadakseni aikaan abstraktin ja symbolisen vaikutelman.

Iltahetki autiotuvalla.

Harrastan myös öljyvärimaalausta, ja siksi on nyt kiehtovaa päästä ”maalaamaan” maisemaa kameralla. Siltä tämä touhu tuntuu, kun tavoitteena ei ole terävä dokumentti, vaan pikemminkin impressionistinen tunnelmakuvaus.

Tuskin missään muualla kuin Pohjois-Lapin kaamoksessa voisin päästä näin syvällisen taiteelliseen olotilaan.

Kuvauksessa ei tule edes kiire, sillä värikäs taivas loimuaa lähes muuttumattomana jopa tunnin auringon pysytellessä puolenpäivän aikaankin horisontin alapuolella.

Kun muutaman päivän reissun jälkeen lähdemme takaisin etelään, kaamos on Muonion korkeudella juuri virallisesti päättynyt. Vilkaisen auton taustapeiliin ja ehdin nähdä, kuinka auringon kirkas kehrä pilkahtaa horisontissa.

Kommentoi »