Löydä Kaakkois-Suomi – harvojen tuntema matkailuseutu sopii historianystävälle, herkuttelijalle ja lintubongarille
Suomalaiset ovat matkailleet viime vuosina ahkerasti kotimaassa, mutta maamme kaakkoisnurkka on vielä monelle vieras. Siellä kannattaa käydä esimerkiksi loppukeväällä, jolloin seudun yli lentää tuhansia muuttolintuja.
Tunnelma tuulisella rannalla sähköistyy. "Sieltä on joku vähän yli tuhat tulossa! Ja näyttää, että ne menee ihan tästä päältä”, nuori mies hihkaisee.
Paikallaolijat tarttuvat kiikareihinsa ja alkavat tiirailla kohti taivaanrantaa.
”Ei ne ihan tästä päältä tule, mutta ne tulee hyvin”, joku toteaa.
Pian taivaalla näkyy pieniä mustia pisteitä, jotka liikkuvat kohti koillista. Ne ovat muuttomatkalla olevia sepelhanhia.
Kiikareilla erottuvat tarkemmat tuntomerkit: tummasta vaaleanruskeaan vaihteleva höyhenpeite, tarkkasilmäisille kenties jopa kaulassa oleva valkoinen raita eli sepel. Valtavan parven lento on kiehtovaa katsottavaa. Se muistuttaa orgaanista rihmastoa, joka muuttaa koko ajan muotoaan.
Kohta linnut ovat kadonneet näkyvistä, ja kiikaroijat jäävät odottamaan seuraavaa parvea.
Olemme Virolahden Leervikinniemessä, joka sijaitsee niin kaakossa kuin maassamme voi päästä. Edessä aaltoilee Suomenlahti, ja runsaan parin kilometrin päässä idässä häämöttää Suomen ja Venäjän raja.
Tuulinen ja harmaa paikka ei näin keväällä muistuta paratiisirantaa, mutta silti moni tulee joka vuosi juuri tänne. Loppukeväästä Virolahti on lintuharrastajien mekka, sillä useiden pohjoiseen suuntaavien muuttolintujen kulkevat juuri tästä. Alle kahden kuukauden aikana seudun yli lentää miljoonia siivekkäitä: haahkoja, kahlaajia, vesilintuja…
Näyttävin hetki on toukokuun loppu, jolloin vuorossa ovat valkoposki- ja sepelhanhet. Niitä voi olla suurimmissa parvissa jopa 20 000 yksilöä. Sen kunniaksi Virolahdella järjestetään Arktika-päivät, joka on Suomen merkittävin lintutapahtuma. Tunnelma on kuin pienillä kesäfestivaaleilla. Oheisohjelmassa on tällä kertaa esimerkiksi äänimaljarentoutusta ja luontojoogaa, mutta pääosassa ovat linnut.
”Tänään on ollut erinomainen päivä. Valoisaan aikaan on mennyt jo 40000–50000 hanhea”, lintuopas Eetu Paljakka sanoo tyytyväisenä.
Arktikan tapahtumapaikoilla on hänen kaltaisiaan oppaita, jotka auttavat muun muassa lintujen tunnistamisessa. Näin myös aloittelijat saavat enemmän irti kokemuksesta. Moni kävijöistä on tosin konkareita. Penkillä istuu turkulainen Tom Stenholm, joka on käynyt Arktikassa jo 30 vuoden ajan. Hän aloitti lintuharrastuksen vuonna 1966.
”Perheellämme oli mökki Nauvossa, eikä mulla ollut siellä kavereita. Mutta kiikarit oli. Ensimmäinen lintukirjani oli Linnut värikuvissa. Sitä ei taida löytyä enää kuin museosta”, Stenholm sanoo.
Vaikka Virolahti on tuttu lintuharrastajille, monille muille seutu on tuntematon. Siihen on toki syynsä. Näiltä nurkilta ei löydy suuria nähtävyyksiä tai poikkeuksellisia luontokohteita. Majoitusta ja matkailupalveluitakin on vaatimattomasti. Mutta jos liikkuu avoimin mielin, kaakon kulmilta voi tehdä omia löytöjä.
Näillä nurkilla ei ole suuria nähtävyyksiä tai ainutlaatuisia luontokohteita, mutta avoimin mielin voi tehdä omia löytöjä.
On jännittävää historiaa, omaa rauhaa ja herkuttelupaikkoja, joita moni ei tiedä. Ja vaikkapa pääkaupunkiseudulta alue on yllättävän lähellä. Helsingistä Virolahdelle ajaa nopeimmillaan alle kahdessa tunnissa.
”Varokaa päitänne”, oppaamme Erkki Rikkola sanoo ja astuu sisään matalasta oviaukosta. Kävelemme perässä ahtaaseen betoniseinäiseen käytävään. Kaakkoisen Suomen erikoisimpia nähtävyyksiä ovat lukuisat bunkkerit, joihin voi tutustua Virolahden Bunkkerimuseossa. Kunnan alueella on yli 130 bunkkeria, ja lisää löytyy naapurista Miehikkälästä.
Tähän on syynä talvisodan jälkeen rakennettu Salpalinja, jonka oli tarkoitus suojata Suomea Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Linnoitusketju ulottuu Lappiin asti, mutta vahvimmillaan se on juuri Virolahdella ja Miehikkälässä. Salpalinjalla ei kuitenkaan koskaan taisteltu, sillä Neuvostoliiton hyökkäys pysähtyi ennen sitä.
Bunkkerimuseo aloitti vuonna 1980, ja reservin majuri Rikkola on vetänyt täällä opastuksia 20 vuoden ajan. Hän kertoo, että virallisesti paikan nähtävyydet eivät ole bunkkereita vaan ”teräsbetonikorsuja”. Astelemme huoneeseen, jossa on ampuma-aukko ja vanha konekivääri.
”Tällä kun ammutaan, niin ei ole kivaa piipun toisella puolella, mutta ei ole täälläkään”, Rikkola toteaa.
Aseen meteli on kuulemma kova, ja kaiken lisäksi tila täyttyy nopeasti vaarallisella ruutikaasulla. Siksi seinällä roikkuu happinaamari. Vaikka aihe on synkkä, opastusta sävyttää lakoninen huumori.
”Suomalaisten aseet olivat liian hyvää tekoa. Jos niihin joutui hiekanmurunen, ase ei enää toiminut. Venäläinen ase taas toimi paremmin, jos sen päälle heitti lapiollisen hiekkaa”, Rikkola tarinoi.
Vierailu bunkkerimuseossa tuntuu näinä aikoina erityisen koskettavalta. Juoksuhautojen ja panssarivaunuesteiden luultiin jo olevan historiaa, mutta viime vuosina Ukrainan sodassa on taas taisteltu lähes samanlaisissa olosuhteissa. Elämän jatkumisesta kertoo huone, joka keskittyy lepakoihin. Ne ovat nykyään Suomen vanhojen bunkkereiden yleisiä asukkeja.
”Nojaa vaan taaksepäin.” Kehotus ei tunnu mukavalta, kun selän takana on 15 metriä pudotusta ja kädessä ohut naru.
Virolahden kuumottavimpia elämyksiä ovat kalliolaskeutumiset, joita järjestetään Harjun Hovin tiluksilla. Myös tämän aktiviteetin mahdollistaa seudun historia. Aikoinaan tältä paikalta louhittiin kiviä Salpalinjan panssariesteiksi, ja nyt entisen louhoksen seinämällä voi testata rohkeuttaan.
Nojataanpa siis taaksepäin. Kevätsateen kastelema kallio on liukas, ja ensin jalat lipsahtavat alta. Pienen totuttelun jälkeen homma alkaa sujua, ja pian laskeutuminen tapahtuu seinämää pitkin pomppimalla. Kaukana ollaan silti agenttileffoista, joissa tullaan vauhdilla alas pilvenpiirtäjien katolta. Kokemus ei lopulta ole pelottava, varsinkin kun laskeutuessa ei näe, kuinka paljon alas on matkaa.
Harjun Hovin alueella toimii myös hevosalan koulu, ja kesäisin auki olevassa Kiessi-museossa voi ihailla komeita hevoskärrejä. Toki täälläkin on bunkkereita. Yksi niistä suljettiin ja peitettiin hiekalla 1970-luvulla, kun paljastui että oppilaat olivat tehneet kiljua betoniseinien suojissa.
Virolahti tuo mieleen Albanian, jonne vainoharhainen diktaattori Enver Hoxha rakennutti valtavasti bunkkereita. Siellä rakennelmia on otettu uusiokäyttöön, ja niistä on tehty muun muassa baareja. Virolahdella tällaisia erikoisuuksia ei harmi kyllä vielä ole. Yhden paikallisen asukkaan kerrotaan tosin tehneen tiluksillaan sijaitsevasta bunkkerista saunan.
Navetan ovesta sisään astuessa silmiin osuu kymmeniä kaljapulloja. Nyt ei olla juomaan ratkenneen jyväjemmarin luona, vaan yhdessä Suomen parhaista pienpanimoista. Virolahden Ravijärven kylässä toimivaa Takatalo & Tompuria pyörittää Mikko Suur-Uski vaimonsa Marjon kanssa. Suur-Uskin suvulla on ollut täällä maatila jo 300 vuoden ajan.
”Yhdeksän sukupolvea teki maitoa, mutta mulla ja vaimolla on niin paha laktoosiongelma, että vaihdettiin nesteen väriä”, nykyinen isäntä vitsailee.
Panimon ensimmäinen tuote oli kylmäsavulager, johon Suur-Uski yritti vangita kaskeamisen aromin. Kokeilu onnistui, sillä juoma nappasi saman tien kultamitalin Suomen paras olut -kilpailussa.
”Sen jälkeen savustettiin täällä hirveää vauhtia yötä päivää”, Suur-Uski muistelee.
Maanviljely on enää harrastus, ja leipä tulee nyt oluesta. Suomesta ja eri puolilta Eurooppaa tulleita palkintoja on seinä täynnä. Olutpuotiin tupsahtaa koko ajan ostajia, vaikka ulkona ei ole minkäänlaista mainoskylttiä.
Takatalo & Tompurin uusin aluevaltaus on navettaravintola, josta saa ruokaa sekä tietysti oman panimon juomia. Laajennus oli luonteva, sillä ennen panimon perustamista Mikko Suur-Uski työskenteli keittiömestarina.
Pääsemme myös kurkistamaan maatilan pihapiirissä sijaitsevaan 70-luvun omakotitaloon. Siellä asuivat aiemmin Mikon isovanhemmat, jotka kohtelivat asuntoaan kuin museota. Paikka on säilynyt tapetteja ja keltaisia keittiönovia myöten 50 vuoden takaisessa asussa, ja kokonaisuuden kruunaa uima-allashuone takkoineen. Mikä aikamatka!
Hyvän ruuan tunnistaa siitä, että lautanen tekisi mieli nuolla puhtaaksi. Ravintola Olkihatussa näin käy useaan otteeseen. Siellä kokkaa nuoren polven keittiömestari Teemu Suomalainen, jolla on aiempaa työkokemusta niin Helsingistä kuin maailmaltakin.
Paikka toimii vanhassa navetassa, jonka rustiikkinen sisustus luo illalliselle tunnelmalliset puitteet. Ja mitä herkkuja listalta löytyy! On grillattua kotimaista parsaa, lähiseutujen kuhaa ja kanipaistia. Keittiömestari kuvailee paikan linjaa suomalais-ranskalaiseksi ja kertoo, että kastikkeiden liemet keitetään itse aikaa säästämättä.
Monet annokset voisivat olla jostakin Helsingin huippuravintolasta. Olkihattu toimii tällä hetkellä vain tilausravintolana, mutta jos herkuttelu kiinnostaa, kannattaa suunnata samojen omistajien Ravintola Alkuun, joka toimii Haminassa.
Toinen ruokatärppi on Klamilan sataman Bistro & Bar Potkuri, jota Teemu Suomalainen oli myös avaamassa. Nyt viihtyisää kesäravintolaa pyörittää Suvi-Annika Turtiainen tiimeineen. Vesisuksilla ja lainelaudoilla koristellussa paikassa on ripaus kalifornialaisen rantabaarin tunnelmaa, ja tarjolla on rentoa mutta tasokasta bistroruokaa.
1700-luvun alussa Venäjän keisari Pietari Suuri päätti rakennuttaa uuden suurkaupungin, Pietarin. Alkoi mahtipontinen hanke, joka vei valtavasti varoja ja tuhansien rakennustöihin määrättyjen sotavankien ja maaorjien hengen.
Muitakin ongelmia oli. Kalkkikivi ei kestänyt suolle rakennetun kaupungin kosteaa ilmastoa. Ratkaisu löytyi Virolahden kallioperästä, joka on kovaa punagraniittia. Niinpä Pyterlahteen perustettiin louhos, josta hakattiin arvioiden mukaan jopa kolme miljoonaa tonnia kiveä.
Virolahtelaista graniittia voi nähdä Pietarin katukivissä ja katujen penkereissä, mutta tunnetuimpia siitä tehtyjä rakennelmia on Palatsiaukiolla seisova Aleksanterin pylväs. Yli 25 metriä pitkän monoliitin louhiminen kesti pari vuotta, ja tarvittiin 200 miestä siirtämään se lähirantaan.
Pyterlahdesta ovat kotoisin myös ikuisuusprojektina tunnetun Iisakinkirkon kivipylväät. Nyt Virolahden louhos on nähtävyys, jossa voi kierrellä ja lukea opastauluista paikan historiaa. Vuosisatojen aikana kivinen maisema on sammaloitunut ja sinne on kasvanut puita, mutta hyvällä mielikuvituksella voi hahmotella, miltä paikka näytti 300 vuotta sitten.
Venäjän läheisyys ja yhteinen historia näkyy myös Keisarin huvipuistossa. Tsaari Nikolai II lomaili useina kesinä Virolahdella ja rakennutti Huovarinniemeen yksityisen huvipuiston, jossa oli tenniskenttä, pienoisgolfrata ja karuselli. Paikan jäänteet ovat hävinneet, mutta siellä voi astella mukavia kävelypolkuja pitkin ja lukea opaskylteistä 1900-luvun alun keisarillisesta kesänvietosta.
Matkan aikana tapaamamme paikalliset kertovat pohtineensa, miten kaakonkulma voisi kilpailla Suomen tunnetumpien matkailukohteiden – ja miksei ulkomaidenkin – kanssa. Jo parissa päivässä on käynyt selväksi, että Virolahti ei ole uusi Venetsia. Mutta ehkä sen ei tarvitse ollakaan.
Alueen viehätys perustuu enemmänkin ihmisen kokoisiin elämyksiin. Tältä matkalta jää mieleen vaikkapa saaressa vietetty yö. Koska seudun majoitustarjonta on vähäistä, yöpaikaksi valikoitui rajan tuntumassa sijaitseva vuokramökki omalla rantasaunalla. Sellaista rauhaa harvemmin kokee. Illan hiljaisuuden rikkoivat vain kurkien huudot.
Kaakon kulman viehätys perustuu ihmisen kokoisiin elämyksiin. Mieleen jää vaikkapa yö saarimökillä.
Toinen kaakonkulman erityispiirre on maantieteellinen sijainti. Rajaseuduilla on omanlaisensa, usein jännittynytkin tunnelma. Saamme hyvän muistutuksen aikojen ailahtelevaisuudesta, kun pyörähdämme autioituneen Zsar Outlet Villagen pihassa. Vaalimaan raja-aseman viereen rakennettu kauppakylä joutui talousvaikeuksiin koronapandemian aikana ja meni lopulta konkurssiin, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja matkailijavirrat idästä loppuivat.
Nyt paikasta on tullut kapitalismin ulkoilmamuseo: 1800-luvun alun rakennustyyliä matkivat liikehuoneistot seisovat tyhjinä, mutta ikkunoiden mainosteippauksissa mallit hymyilevät yhä hampaat loistaen. Maailma voi muuttua yllättäen, mutta onneksi jotkut asiat pysyvät: muuttolinnut lentävät Virolahden yli myös tulevana keväänä.
Virolahti
Majoitukset
Edullista majapaikkaa etsivä yöpyy Harjun Hovissa. Oppilaitos vuokraa vapaita opiskelija-asuntoja matkailijoille. Talvella rajoitettu saatavuus, kesällä lähes 200 vuodepaikkaa (harjunopk.fi).
Hauska majoitus on Hauhian Myllyn maisema-aitta Miehikkälässä (hauhianmylly.johku.com). Isoa telttaa muistuttavasta mökistä on kaunis maalaisnäkymä. Vieressä grilli ja kompostoiva wc sekä pihapiirissä ite-taidetta. Lisämaksusta rantasauna ja aamupala.
Koe myös tämä
Salpalinja-museo
Miehikkälän puolella sijaitseva sotahistoriallinen nähtävyys on perustettu vahvasti linnoitetulle, useiden hehtaarien alueelle. Kaikki on aitoa ja alkuperäistä: muualta tuotiin vain yksi näkötorni ja tykki. Useita bunkkereita ja juoksuhautoja koluttavaksi.
Korjattu 24.7.2025 klo 11:51: Juttuun vaihdettu Klamilan sataman Bistro & Bar Potkurin toiminnasta nykyisin vastaava henkilö.
