
JYP kylvetti ruotsalaistunutta Tre Kronor-Tapparaa – "Menossa on juuri nyt alamäki pelaamisen suhteen"
Petteri Sihvonen ottaa Sihvosen terävät -sivalluksessaan kiinni ottelusta JYP-Tappara.
JYP-Tappara 4–3
JYP oli hallitsevampi osapuoli ottelun ensimmäisessä erässä. Tapparalla on menossa juuri nyt alamäki pelaamisensa suhteen, sen viisikkopeli vuoti ottelun alusta asti.
Pyrin menemään Tapparan kokeneen apuvalmentaja Anders Karlsson nahkoihin ja mietin, onkohan hän ihmetellyt ja kysynyt päävalmentaja Rikard Grönborgilta, miksi ihmeessä me prässäämme koko ajan kahdella ja puolella hyökkääjällä, kun hinta on se, että puolustajiemme ja hyökkääjiemme väliin muodostuu melkein 20 metrin etäisyys? Tuohon Tapparan hyökkääjien ja puolustajien väliin JYP pääsi uudestaan ja uudestaan matsin ensimmäisen periodin kuluessa sekä enemmän tai vähemmän läpi koko matsin.
Petri Matikaisen JYP vuorostaan pelasi kaiken aikaa, mitä peli pyysi pelaamaan. JYP kykenee hienosti pitämään välillä viisikkonsa kasassa, välillä venyttämään sitä pidemmäksi etelä-pohjoinen-suunnassa. JYP sopeutuu ja taistelee viimeiseen mieheen pelitilanteissa.
”JYPillä on vihdoin useampien heikompien vuosien jälkeen tapa ja linja, jolla elää, olla ja pelata. Siitä suurin kiitos menee päävalmentaja Matikaiselle.”
Jo Tapparan hankala kotipeli TPS:ää vastaan paljasti, että tiukan paikan tullen takaa-ajossa Tapparalla ei ollutkaan mitään rakenteellista ja toisteista peliä lyödä turkulaisia vastaan. Samoin kävi nyt JYPiä kanssa. Kauden alun hieman tiiviimpi viisikko Tapparalta on nyt levähtänyt sellaiseksi, ettei viisikko enää mahdu televisiokuviin.
Tamperelaiset ovat nyt jyväskyläläisten rintataskussa pelillisesti. Ensin Ilves Tampereella ja nyt Tappara Jyväskylässä pelasivat hajanaista viisikkoa. Tämän on kuin syömään käskisi Matikaisen työmuurahaiset. Väsymättömät ja työteliäät JYPin pelaajat ikään kuin murtautuivat vastustajansa viisikon sisälle tihutöihin.
Tappara pysyi pelin tuloksessa kiinni kahdella ylivoimapelimaalillaan ja sinänsä hieman tyhjää jauhaneella kiekkokontrollillaan. Kolmanteen erään mentiin JYPin johtotilanteesta 3–2.
”Mutta siinä kohtaa pelin alla oli viisi JYPin soturia, mikä tarkoittaa tällä hetkellä SM-liigassa vastustajille liki tekemätöntä paikkaa.”
Kun JYP oli mennyt 4–2 johtoon ja Tappara alkoi koostaa kasaan takaa-ajopeliään, on siitä sanottava, että nyt takaa-ajossa oli hieman enemmän järkeä kuin Tampereella TPS:ää vastaan, ei paljon enemmän, mutta hieman. Oli hetkiä, että jolloin Tappara luisteli viisikkonsa tiiviiksi, rytmitti hieman, ja lähti sitten vasta hyökkäämän. Mutta siinä kohtaa pelin alla oli viisi JYPin soturia, mikä tarkoittaa tällä hetkellä SM-liigassa vastustajille liki tekemätöntä paikkaa.
Tre Kronor-Tappara joutui lopulta taipumaan keskisuomalaiselle sopivan taktiikasta kalorikkaalle soturilätkälle. JYP pelaa hieman kuin äärirajoillaan, mutta se tekee sen vahvasti ja itsetietoisesti. JYPillä on vihdoin useampien heikompien vuosien jälkeen tapa ja linja, jolla elää, olla ja pelata. Siitä suurin kiitos menee päävalmentaja Matikaiselle.