Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Yrittäjyys

Jutta Larm ei pelkää, että hänet leimataan hörhöksi – Bisneksissä häntä auttaa henkiopas Pertti von Hertzen

Ternimaitoa, kahvikapseleita ja verkkotreenausta. Vaateketjua ja luksusmatkailubisnestä. Äänimaljoja, tantraa ja henkioppaita. Jutta Larm on ahminut bisneksiä ja henkisyyttä. Nyt hän on sanonut miehelleen Juhalle: ”Älä anna minun innostua enää mistään!”

26.4.2023 Apu

Puhelinoperaattorinvaihtokeskuksia. Ternimaitoa ja kahvikapseleita. Vaateketju ja boho-henkinen sisustusverkkokauppa. Verkkovalmennusta. Ja toisaalta äänimaljoja. Meditaatiota. Tantraa ja kundaliinijoogaa. Vierailuja meedioiden luona. Keskusteluja henkioppaiden kanssa.

Jutta Larm myöntää, että hänellä on usein mennyt bisneksissä kovaa ja henkisyysmopo on lähtenyt käsistä. Henkipuolella kaikki alkoi siitä, kun hän oli kymmenen vuotta osa meditaatioryhmää, joka tapasi toisensa joka toinen maanantai. Sitten tuli kundaliinijooga, jonka kautta hän löysi mantraamisen myötä itsensä niin euforisesta tilasta, ettei hänen tehnyt enää muuta mieli tehdäkään kuin meditoida. Sitten hän alkoi miettiä ja kyseenalaistaa itseään, että mitä ja ketä varten tässä nyt oikeastaan meditoidaan.

– Minulle kävi niin kuin henkisille ihmisille usein käy. Vaihdoin pukeutumistyyliä, kuljin kaiken maailman helyissä ja batiikkivaatteissa, ihme kun en ottanut rastoja. Näin jälkikäteen katsottuna sehän oli kauhean egoistista. Aivan kuin minun olisi pitänyt varmistaa, että kaikki varmasti näkevät, että minulla on tässä tällainen henkinen herääminen menossa.

Jutta Larm on pelännyt, että hänet leimataan hörhöksi
Joskus Jutta pelkäsi, että hänet leimataan hörhöksi. Enää ei. "Jos joku nauraa minulle, niin se on ihan ok. Tämä on minun elämäni. Maailman­katsomukseni tuo minulle iloa ja rauhaa. Ei se silloin ole keneltäkään pois."
Jutta Larmilla sukeltaa lujaa asioihin, jotka kiinnostavat häntä.
Jutta Larmilla on tapana sukeltaa lujaa asioihin, jotka kiinnostavat häntä.
Jutta Larmille äänimaljat, meditaatio ja itsensä kehittäminen ovat arkea.
Äänimaljat, meditaatio ja itsensä kehittäminen on Jutalle arkea. Kämmenellä lepää ametisti.

Alussa Jutta pelkäsi menettävänsä asiakkaita tai yhteistyökumppaneita, jos hän leimautuisi hörhöksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan voimakas viesti hänen yleisöltään on päinvastainen. Häntä kiitellään jatkuvasti siitä, että on uskaltanut puhua aiheesta ääneen.

– Luotan johdatukseen ja samalla olen valmis ottamaan kaikki vastoinkäymiset vastaan. Se kuuluu elämään, voimalla on aina vastavoima. Olen superkiitollinen ja ihmeissäni siitä, miten yksi sielu on saanutkin kokea näin valtavan määrän erilaisia asioita! Se on minulle todellista rikkautta.

Kuljin helyissä ja batiikkivaatteissa.

Nykyään henkisyys ei juuri näy Jutasta päälle päin, eikä hän mene yrityksensä FitFarmin toimistolle selittämään kenellekään meditaation saloista. Toisaalta hän sanoo toimiston väelle lähtevänsä silloin tällöin muutamaksi päiväksi ”niihin ugalabugala-koulutuksiinsa”.

Jutan ovi toiseen todellisuuteen alkoi toden teolla aueta edesmenneen puolison Petteri Jussilan kuoltua. Siinä kohtaa Jutta etsi yhteyttä henkimaailmaan, ensin meedion avulla ja lopulta itse. Nykyään hän puhuu henkisistä kokemuksistaan avoimesti. Maria Veitolan yökyläilyohjelmassa Jutta paljasti jopa tämä henkioppaansa nimen. Liiketoiminnassa häntä auttaa oma aineeton henkiolento nimeltä Pertti von Hertzen. Kuuliko Pertti kunniansa viimeisen Kuru-hankkeesi vaikeuksien myötä?

– Ei, Jutta purskahtaa nauruun.

– Pertin tehtävä on saattaa minut yhteen oikeanlaisten ihmisten kanssa. Olen minä välillä niitä neuvoja ihmetellyt, kuten tuossa muutama vuosi sitten, kun Pertiltä tuli ohjaus myydä sijoitusasuntoja. Ajattelin, että miksi minä eläkekassaani myisin. Onneksi myin hyvällä hinnalla, koska nyt asuntosijoittaminen on etenkin yhtiölainoitetuissa kohteissa ihan ranteet auki -bisnestä.

Jutta kertoo, että kiinnostus henkisyyteen on hänellä jo lapsuuden peruja.

– Äitini on ateisti, mutta meillä ei koskaan tuomittu kenenkään maailmankatsomusta. Kävin usein ajatusleikkejä universumista ja siitä, että loppuuko se koskaan. Jos se loppuu ja vastaan tulee seinä, mitä sen seinän takana on?

Palataan nyt Jutan aiemmin mainitsemaan Kuru Resortiin, jossa nousi seinä vastaan. Se luksusmatkailun suurhanke Kuru Resort, jota mainostettiin vielä viime vuonna suuresti Jutan ja miehensä Juha Larmin kasvoilla ja nimillä. Se Kuru Resort, joka joutuikin suuriin vaikeuksiin ja jonka omistajat ja mainoskasvot poistuivatkin alkuvuodesta yllättäen julkisuudesta takavasemmalle. Mitä siinä oikein tapahtui?

Tämä haastattelu Jutta Larmin kanssa oli sovittu jo kuukausi ennen kohua, joka seurasi Rantasalmella sijaitsevan Kuru Resortin omistajanvaihdosta. Mediassa Jutta ei heti asiaa kommentoinut – paitsi tietysti sosiaalisen median kanavallaan, jossa Jutta ja puolisonsa Juha Larm tekivät hyväntuulisen yhteisen stoorin. Sometarinassaan he kertoivat saatelleensa Kuru Resortin siivilleen ja päästäneensä sen jatkamaan matkaansa. He kertoivat myös myyneensä omat Kuru-osakkeensa.

Nyt Jutta Larm sanoo kotonaan Pirkkalassa kertovansa sen, mitä ja miksi Kurussa hänen mukaansa tapahtui. Mutta hän ei olisi Jutta Larm, jos hän ei sitä ennen katsoisi asioiden valoista puolta.

– Minulla on kaksi isoa onnistumista työelämässä. Ensimmäinen on se, että toimme pioneereina verkkovalmennusalan Suomeen. Toinen on, että se Kuru Resort kuitenkin siellä Rantasalmella nyt töröttää.

Jutan maailmassa epäonnistumisillakin on hopeareunansa.

Jutta kertoo luopuneensa luksuslomakeskus-unelmastaan jo kerran, kun Ylöjärven Kuru-nimiseen paikkaan suunniteltu lomakeskus ei toteutunut. Silloin hän ajatteli, että ehkä sen suuri tarkoitus oli saattaa hänet yhteen sittemmin puolisoksi päätyneen Juhan kanssa.

Lopulta Kuru Resort nousi kuin nousikin pystyyn, mutta tällä kertaa Rantasalmelle, Itä-Suomeen. Ideana oli luoda ylellinen matkustuskohde, jossa asiakas saisi henkilökohtaista luksustason palvelua suomalaisen luonnon hiljaisuudessa. Asiakkaita laskettiin tulevan Sveitsistä, Englannista ja Saksasta. Rahakkaiden turistien toivottiin löytävän Suomesta muutakin nähtävää kuin Lapin.

Sitten tuli kuvaan korona, matkailu loppui kahdeksi vuodeksi, rakennuskustannukset nousivat ja sen päälle Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa.

– Suomalaiset eivät ehkä osaa ajatella asiaa niin, mutta ulkomaiset matkanjärjestäjät sanoivat meille ihan suoraan, etteivät he uskalla tuoda asiakkaitaan niin lähelle Venäjää. He kokevat sen turvallisuusriskiksi.

Miten yksi sielu on saanutkin kokea näin valtavan määrän erilaisia asioita.

Ajatus Kuru Resortin pääomistajuudesta luopumisesta oli alkanut kyteä Jutan mielessä jo syksyllä 2022. Kun kansainvälinen turismi oli pysähtynyt koronan ja Venäjän sotatoimien vuoksi, muutettiin Jutan mukaan Kuru Resortin kohderyhmäksi kotimaanmatkailijat ja paikan hinnoittelua laskettiin heille sopivaksi. Alkuperäinen idea oli samalla alkanut haihtua ilmaan, joten Larmin pariskunta alkoi miettiä hankkeesta luopumista.

Yhteensä Kuru-hankkeet vaativat heiltä seitsemän vuoden työpanoksen. Jutta kertoo, että Rantasalmen Kuru Resortin myötä taloudellinen menetys oli Larmeille ”jonkinlainen”, mutta ei samaa luokkaa kuin Ylöjärvelle suunnitellun Kurun menetykset, joita hän on aiemmin luonnehtinut ”merkittäviksi”.

Rantasalmella Kurun kehittämistä jatkaa nyt pääasiassa Markus Heiskasen omistama Järvisydän-yhtiö. Sen johdolla Kuru Resortiin rakennetaan kesäksi kuusitoista uutta villaa. Ulkomaille suunnatusta luksuksesta on siirrytty kotimaiseen laatumajoitukseen. Se ei ollut enää Jutta Larmin eikä miehensä Juhan juttu. Oli taas jatkettava matkaa.

Jutta Larm kertoo kokeneensa rahan ja liike-elämän parissa monenlaisia vaiheita.
Jutta kertoo kokeneensa rahan ja liike-elämän parissa monenlaisia vaiheita. Joskus hän kokeili merkkivaatteilla koreilua, mutta huomasi pian, ettei se tuntunut omalta. "Miksi pitäisin Guccin paitaa näyttävillä logoilla? Eihän se edes ole minun oma yritykseni."
Jutta Larm: Minulle kävi niin kuin henkisille ihmisille usein käy. Vaihdoin pukeutumistyyliä, kuljin kaiken maailman helyissä ja batiikkivaatteissa, ihme kun en ottanut rastoja.
– Minulle kävi niin kuin henkisille ihmisille usein käy. Vaihdoin pukeutumistyyliä, kuljin kaiken maailman helyissä ja batiikkivaatteissa, ihme kun en ottanut rastoja. Näin jälkikäteen katsottuna sehän oli kauhean egoistista. Aivan kuin minun olisi pitänyt varmistaa, että kaikki varmasti näkevät, että minulla on tässä tällainen henkinen herääminen menossa.
Jutta ja Juha Larm omistavat neljä kissaa. Halauksessa Capo.
Jutta ja Juha Larmilla on neljä kissaa. Halauksessa Capo.

Aloitti poliisina ja seikkailijana

Suuri yleisö muistaa Jutan nousseen julkisuuteen ensin Suuri seikkailu -ohjelmassa vuonna 2001. Silloin hän työskenteli vielä poliisina. Julkisuus kasvoi ja kuvaan tuli ternimaitokapseleiden verkostomarkkinointi. Lopulta ternimaitokapseleiden teho kyseenalaistettiin ja liiketoimet loppuivat kuin seinään viimeistään silloin, kun Jutan silloinen puoliso Petteri Jussila hukkui kotijärven rantaan vuonna 2004.

Onnettomuuden jälkeen Jutta ei jäänyt aivan puille paljaille, mutta talot, veneet ja autot piti myydä. Kun nousukiito oli ollut kovimmillaan, perheen kiiltävien Bemareiden rekkareissa luki God-1 ja Win-1.

– Näin jälkikäteen mietittynä se meidän ylellinen elämäntyylimme oli vähän sellaista imagollista, että katsokaa kuinka hyvin tällä verkostomarkkinoinnilla tienaa. Tai siis se oli täysin sitä. Kyllä me toisaalta pääsimme kiinni jo vähän isompiin tuloihin, mutta ei siinä mistään miljoonaliikevaihdosta puhuttu, Jutta tunnustaa.

Jutan mukaan heillä oli vauhtisokeutta.

– Otimme autoihin, veneeseen ja asuntoon lainaa niin paljon, että tuloja olisi pitänyt tulla joka kuukausi pari-kolmekymmentä tonnia, jotta olisimme saaneet kulut maksettua. Kun Petteri kuoli, halusin myydä talon myös siksi, että voin luopua vanhasta ja aloittaa alusta.

Jutta kuvaa itseään maaniseksi suorittajaksi, jolla ideat jäävät vain harvoin ideoiksi. Hän lähtee puskemaan niitä heti todeksi. Iso osa hänen menestyksestään on luonteen tuomaa. Jutta innostuu helposti ja nauttii sosiaalisuudesta.

Seuraavaksi alan manifestoida itselleni huoletonta elämää.

Häntä ei tyttönäkään haitannut kaupata punottuja kangasvöitä pimpottelemalla naapureiden ovikelloja kotikau- pungissaan Virroilla. Siellä isällä oli parturi-kampaamo, jota kutsuttiin perheen kesken Karvariksi. Äiti opetti kaupallisia aineita kauppaoppilaitoksessa ja teki kirjanpidon isän liikkeeseen.

– Minä lakaisin Karvarissa hiuksia lattialta. Sain pienyrittäjän mallin jo lapsuudessa. Konstaapelin virkaa hoitaessanikin hain erikoisluvan ja panin jäätelökahvilan pystyyn Jyväskylään. En ole koskaan haaveillut lottovoitosta tai rikkaasta miehestä. Olen ajatellut, että raha on seuraus siitä, että saa tehdä jotain mukavaa.

Onnistumista on haettu myös epäonnisten kokemusten kautta. Yksi sellaisista oli, kun Jutta perusti kahvikapselibisneksen, joka vaati vuosien työn, eikä lopulta kannattanut.

– Olen ollut monessa asiassa vähän liian aikaisin liikkeellä. Idea oli hyvä, sillä suomalaiset juovat paljon kahvia. Kahvikoneita meni hyvin kaupaksi, mutta ihmiset eivät raaskineet ostaa kahvikapseleita. Suomalaiset katsoivat kahvin kilohintaa niin tarkkaan. Nykyäänhän kahvikapselikoneita on kaikkialla.

FitFarm menestyi ilman aikomusta menestykseen

Onnistumisen tie avautui, kun Jutta löysi hyvinvointibisneksen kultajyvän. Kaikki alkoi, kun hän treenasi vuoden 2010 body fitnessin SM-kilpailuihin valmentajansa Jari ”Bull” Mentulan johdolla. Hän oli myös alkanut kirjoittaa blogia treenaamisestaan. Blogille oli alkanut tulla valtavasti lukijoita. Tuolloin Jutta pyöritti vaateketju Sunny’sia, jonka hän oli perustanut Miss Suomi -kisat sittemmin ostaneen Sunneva Kantolan kanssa. Vaateketjun myymälöitä oli jo kymmenen, mutta palkkaa ei voinut vielä omistajille maksaa.

– Sanoin silloin Sunnevalle, että olen niin perse auki, että sopiiko, jos otan viisi valmennettavaa. Ihan vain siksi, että saan perheelle ruokaa pöytään. Se onnistui.

Jutta voitti SM-kisat ja hänen seuraava haaveensa oli saada oma kampaajaystävä mukaan MM-kisoihin. Rahaa tämän palkkaamiseen ei ollut, joten Jutalle tuli idea ehdottaa Joonas Hytöselle televisio-ohjelmaa, jossa seurattaisiin hänen valmistautumistaan MM-kisoihin.

– Kirjoitin hänelle sähköpostia ja kerroin, että blogiani luetaan paljon ja aihe vaikuttaa kiinnostavan ihmisiä. Laitoin vielä jonkun sixpack-kuvan itsestäni mukaan. Ajattelin, että hitto tää on noloo, mutta mitä väliä!

Ohjelma toteutui ja kampaajaystävä palkattiin. Jutasta kuoriutui Suomen tunnetuin fitnessvalmentaja. Niihin aikoihin Jutta oli älynnyt vaihtaa bloggaamisen ja henkilökohtaisen valmentamisen verkkovalmentamiseksi.

Kauppa kävi kuin kuumille kiville.

– Luulen, että FitFarm menestyi, koska siinä ei ollut alun perin kaupallisia aikeita. Aiemmin olin tehnyt laskelmia ja suunnitelmia, mutta FitFarmista ei koskaan pitänyt tulla mitään suurta. Päätimme olla katsomatta mallia mistään ja teimme kaiken omalla tyylillä. Se toimi.

Ikä on sulattanut kärjekkyyttä

Jutta on aina ollut kiinnostunut myös kehostaan ja siitä, miten siitä saadaan enemmän irti.

Hyvinvointiuransa alussa Jutta kirjoitti painon­pudotuksesta kärjekkäästi ja pani oman isänsäkin laihduttamaan 15 kiloa. Nyt nämä ajat ovat takana.

– Ikä ja vuodet ovat tuoneet minulle viisautta. Silloin vielä ajattelin, että mikä ihme tässä nyt on se ongelma, tässä on ohjeet ja miten niin et muka jaksa treenata. Senkun alat laihduttaa, poks vaan!

Nyt hän kertoo, että tärkeintä hänelle on ihmisten henkinen hyvinvointi. Pakarapyöreyttä etsivät sporttaajat ohjataan muille valmentajille. Jutta kertoo keskittyvänsä kypsempien naisten ja huonokuntoisten treenauttamiseen.

Jutta kertoo palanneensa monen vuoden tauon jälkeen alkuperäisen intohimonsa ja menestysyrityksensä pariin.

– Seuraavaksi alan manifestoida itselleni huoletonta elämää. Olen monessa startupissa mukana sijoittajana, mutta enää en halua lähteä mukaan mihinkään, mihin pitää antaa omaa aikaa ja työpanosta. Olen sanonut Juhallekin, että älä anna minun innostua enää mistään.

Jutta Larm

  • Syntyi: 6.9.1973 Virroilla.
  • Asuu: Pirkkalassa yhdessä puolisonsa Juhan ja neljän kissan kanssa. Perheeseen kuuluu myös pariskunnan kolme lasta.
  • Ammatti: FitFarmin perustaja ja sarjayrittäjä, personal trainer, hyvinvointivalmentaja.
  • Harrastukset: kuntosali sekä henkisten asioiden tutkailu ja itsensä kehittäminen.
Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt