Juoruilu kertoo, että ollaan kiinnostuneita asioista – Se voi myös toimia tarpeellisena tuulettamisena
Minusta on joskus kiva kuulla juoruilua ja itsekin osallistua siihen. Tuntuu heti ikään kuin jotenkin jännittävältä, kirjoittaa psykologi Pirkko Lahti.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Juoruilua pidetään ala-arvoisena. Utelias voi olla, kunhan pysyy kohtuudessa ja osaa kysellä asioita ohimennen. Puhumista kuvataan usein vain tiedonvaihdoksi. Minulla on ystävä joka soittaa ja kysyy, juoruillaanko. Riemastuttaa, kun mennään suoraan asiaan.
Minut kasvatettiin siihen, että selän takana ei saa puhua toisista ihmisistä. Äitini oli tiukkapipo, joka vielä vanhuksenakin poistui paikalta, jos jotakuta ruvettiin soimaamaan. Hänestä juoruilun kohteen piti olla paikalla. En ole aivan varma, pitikö hänen linjansa aina, mutta meihin lapsiin hän iskosti tämän periaatteen.
Luulen, että kaikki ihmiset tuomitsevat juoruilun ainakin puheissaan. Silti on kivaa jutella salaa siitä, mitä kuullut tai mitä tietää lähiaikoina tapahtuvan. Mielestäni tässä on hieman samaa, kun joidenkin aikakaus- ja sanomalehtien tavassa valottaa asioita. Huhut lähtevät liikkeelle. Kun huhut etenevät, asia värittyy monin kerroksin. Pienikin tiedon murunen riittää lähtökohdaksi, mutta lopulta siitä voi kasvaa isokin juttu. Huhun levittäjän ei tarvitse tarkastaa tiedon alkuperää.
”Monesti ihmisiä myös kehutaan tai ylistetään heidän nokkelan toimintansa ja sanailunsa takia.”
Ammattini takia olen tottunut pitämään asioita sisälläni, sillä terapeutin työ on salassapidon alaista. Ehkä siksi minusta on joskus kiva kuulla juoruilua ja itsekin osallistua siihen. Tuntuu heti ikään kuin jotenkin jännittävältä. Pidän kuitenkin vain tapahtumista juoruamisesta, en niin sanotusta selän takana puhumisesta. Panettelu herättää ahdistusta. Minulle tulee tunne, että asianomaisen pitäisi olla paikalla puolustamassa itseään. Tämä ei koske kuitenkaan esimerkiksi valtionjohtajien toilailujen arviointia tai terveys- ja sosiaalipalvelujen toiminnan kritisointia. On tavallista arvostella järjestelmää tai kauhistella Trumpin ja Putinin toimintaa.
Selän takana puhuminen mielletään kielteiseksi ja nimenomaan pahan puhumiseksi. Monesti ihmisiä kuitenkin myös kehutaan tai ylistetään heidän nokkelan toimintansa ja sanailunsa takia. Juoruilussa on paha kaiku. Sananlaskun mukaan ”pahan tiedon levittäjää ei lemmi kukaan”.
Suomen lainsäädännön mukaan on rikos levittää loukkaavaa tietoa. Toisaalta olin jonkin aikaa Julkisen sanan neuvoston jäsenenä, ja siellä linjattiin, että julkisuuteen lähtenyt ihminen saa kestää raadollistakin julkista käsittelyä. Samaa ei voi vaatia tavalliselta kansalaiselta. Toki rajanveto on vaikeaa, mutta media on sen aika hyvin oivaltanut.
”Esihenkilön haukkuminen kerran viikossa tuulettaa päätä ja estää stressiä.”
Juoruilulla on hyvätkin puolensa. Se osoittaa, että ollaan kiinnostuneita ja halukkaita kehittämään asioita, mutta jonkun pitäisi myös toimia. Pelkkä puhuminen ei vie eteenpäin, mutta se voi toimia tarpeellisena tuulettamisena. Olen joskus todennut, että esihenkilön haukkuminen kerran viikossa tuulettaa päätä ja estää stressiä.
Erään tutkimuksen mukaan jokainen juoruilee jopa useita minuutteja päivässä. Aiemmin hyvänä alustana toimivat ehkä työpaikan iltapäiväkahvit, mutta nykyisin moni juo kahvinsa koneen ääressä. Juoruilu kuitenkin lisää yhteenkuuluvuutta ja kuljettaa joskus myös hiljaista tietoa. Viaton jutustelu tai reipas tuuletus myös hoitaa mieltä. Panettelu taas vaurioittaa ja lyö leimoja.
Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.
