Junnilan ero oli vasta alkua – Tällaisia yhteentörmäyksiä Petteri Orpon hallituksella on edessään

Yksitoista päivää nimittämisensä jälkeen elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (ps) teki ainoan mahdollisen johtopäätöksen: hän erosi. Syynä olivat ensin kansalaisten ja sitten median esiin kaivamat tiedot ministerin käyttämistä uusnatsien symboleista ajalta ennen ministerinimitystä, mutta hänen ollessaan jo politiikassa ja perussuomalaisten kansanedustajana.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan Junnilan tausta tuli hänelle yllätyksenä – toisin kuin monen sellaisen perussuomalaisen vaikuttajan, joita juuri heidän esiintymisensä vuoksi ei hallituksessa nähdä.

Viime kädessä hallitus on aina sopimus, jossa osa asiakirjoista on painettu ja allekirjoitettu – kuten hallitusohjelma – ja osaa taas ohjaa poliittinen kulttuuri, sen vakiintuneet tavat ja käytännöt. Nyt näyttää siltä, että juuri tästä kulttuurista on vallalla monenlaisia käsityksiä, jotka ovat törmäyskurssilla keskenään ilman, että lietsontaan tarvitaan edes oppositiota.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran ratkaisu olla nostamatta kahta puolueen varapuheenjohtajaa, Sebastian Tynkkystä ja Mauri Peltokangasta hallitukseen – sen enempää kuin puhemieheksi istutettua Jussi Halla-ahoa – kertoo siitä, että Orpo on hallituksen työrauhan tähden esittänyt ehdottoman porttikiellon hallitukseen räyhäsuisuudestaan tunnetulle ja poliittisista lietsonnastaan syytteet saaneelle kolmikolle. Ja että Purra on hyväksynyt tämän.

Hallitukseen olisi halunnut myös tämän tähden eduskuntaan pyrkinyt ja palannut, kesken europarlamenttikautensa jättänyt Laura Huhtasaari, entinen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

Puheenjohtajakaan ei ole yksinvaltias puolueessaan, ja joku kädenojennus Purran piti tehdä äärikansallismielisten kanssa flirttailevalle osalle eduskuntaryhmäänsä. Se selittää Junnilan nimityksen – sekä hänen tilalleen kokoomuksesta loikanneen Wille Rydmanin – vaikka politiikassa loikkareita ani harvoin palkitaan tällä tavoin näin pian.

Purra ei silti osannut laskea ministerivalinnan riskejä oikein. Junnilan ero – muodollisesti omasta aloitteesta – oli arvovaltatappio Riikka Purralle, ja siihen on selvä syy. Purra on ollut valtakunnan politiikassa seitsemän vuotta, Orpo, Henriksson sekä kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kolme kertaa kauemmin, jokainen yli 20 vuotta.

Politiikka on joukkuepeliä, jossa vaaditaan pallosilmää koko kentän laajuudelle. Pelisilmän kehittyminen vie vuosia ja vaatii kokemusta kriiseistä. Hallituskumppanien kipupisteitä ei voi varoa, jollei niitä tunne – ja saa vietyä tätä tietämystä sisäistetyksi koko omalle joukkueelle.

Ainakin Purralla on nyt ensimmäinen kriisikokemuksensa.

Liberaaleilla EU-politiikan monopoli

Ennen kuin oikeistohallituksen ohjelma muuttuu käytännöksi, matkalla on monta mutkaa.

Hallitusohjelmaa toteutetaan pääasiassa kahdella tavalla: budjetin avulla sekä säätämällä lakeja ja asetuksia. Budjettivalmistelussa virkamiehistöllä on poikkeuksellisen iso rooli ja melkeinpä aina kukin valtiovarainministeri on muuttunut toimikautensa aikana VM-puolueen jäseneksi eikä toisinpäin.

Purran budjetit joutuvat eduskunnassa myös tarkkaan syyniin opposition johtamassa valtiovarainvaliokunnassa. Sen puheenjohtajana toimii Markus Lohi (kesk) ja varapuheenjohtajana Saara Hyrkkö (vihr).

Lakiehdotukseen vaaditaan Suomessa sekä esittelevän virkamiehen että ministerin nimi alle. Ministeriöiden virkamiehet ovat lähtökohtaisesti lojaaleja kulloisellekin ministerille, mutta ei ole myöskään harvinaista, että virkamies näkee syystä tai toisesta lakiluonnoksessa niin isoja ongelmia, ettei ole valmis esittelemään sitä.

Usein esitys palaa valmisteluun, joskus jopa uudelle lausuntokierrokselle – silloinkin kun lain päämäärät on kirjattu hallitusohjelmaan, lopulliset sanamuodot ovat monen eri tahon ja tekijän kompromisseja.

Vaikka virkamiesten ylivoimainen valtaosa ei enää nykyään olekaan poliittisin perustein nimitetty, on silti helppo ennustaa, että perussuomalaiset ministerit joutuvat tekemään paljon enemmän töitä kuin kokoomuslaiset ja ruotsalaiset ministeriöiden virkamiesten poliittisen ohjauksen kanssa. Tässäkin kokemattoman ja kokeneiden hallituspuolueiden välinen ero tulee esiin.

Suurin osa Suomen lainsäädännöstä tulee kuitenkin Euroopan unionista. Tämän reitin vartiointi on paalutettu Suomen EU-eroa ajavien perussuomalaisten ulottumattomiin: avainasemassa valtioneuvoston kansliassa on Orpon poliittinen valtiosihteeri Risto Artjoki, jolla on pitkä kokemus Brysselistä. Lisäksi eduskunnan EU-kantoja muotoilevaa suurta valiokuntaa vetää Heikki Autto. Molemmat ovat kokeneita keskitien kokoomuslaisia ja yhdessä eurooppaministeri Anders Adlercreutzin (Rkp) kanssa he ovat Orpon luotettava, osaava, verkostoitunut ja edustava euronyrkki.

Ahvenanmaan edustaja vaa’ankielenä

Ja kun esitys pääsee eduskuntaan asti, sillä on edessä valiokuntakäsittely – onkin syytä katsoa, ketkä ovat vallankäyttäjiä Arkadianmäellä – ja ketkä eivät.

Lakiesitysten suhdetta Suomen perustuslakiin tulkitsee eduskunnan perustuslakivaliokunta. Se on eräänlainen supervaliokunta, sillä monet erikoisalojen valiokuntien asiat tekevät lisäksi kierroksen perustuslakivaliokunnan kautta. Vaikka julkisuudessa usein näkyvätkin valiokunnan käyttämät asiantuntijat, valiokunta toimii kuitenkin samoin kuin muutkin valiokunnat: sen jäseninä olevat kansanedustajat tekevät ratkaisunsa itsenäisesti.

Isoa valtaa käyttävä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on kokoomuksen oikean laidan Heikki Vestman ja varapuheenjohtajakin perussuomalaisista. Voisi siis ajatella, että tulkinnat kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja perusoikeuksista esimerkiksi maahanmuuttajille ovat kovan linjan mukaisia.

Toisaalta hallituksen 9–8 enemmistö on Rkp:n kanssa samassa eduskuntaryhmässä toimivan Ahvenanmaan kansanedustajan Mats Löfströmin varassa. Löfström puolestaan on profiloitunut ihmisoikeuksien puolestapuhujana.

Odotettavissa on varmasti kipakoita keskusteluja ja täpäriä äänestyksiä. On vaikea ennustaa, tulevatko hallitusohjelmassa luetellut erilaiset kiristykset maahanmuuttajien asemaan menemään läpi.

Perustuslakivaliokunnalle tulevien asioiden listalta löytyy esimerkiksi saamelaiskäräjälaki, joka alle puoli vuotta sitten torpattiin keskustan ja silloisen oikeisto-opposition äänin. Tuolloin Purra luonnehti lakiesityksen lappalaispykälää eduskunnan suuressa salissa kutsumalla sitä ”suureksi ongelmaksi”.

Rkp sai nyt juntattua sen edellisen hallituksen ehdotuksen kaltaisena Orpon hallituksen ohjelmaan, mutta lainvalmistelusta vastaa oikeusministeri Leena Meri (ps). Eikä tämä ole ainoa laki, jossa perussuomalaisten pitäisi toteuttaa myös niitä hallitusohjelman kohtia, joiden takana ei tekisi mieli seistä.

Jyrkän linjan Peltokangas ja Immonen avainpaikoilla

Jos kokoomus sai poliittisessa historiassa harvinaisen turvallisuuspolitiikan värisuoran – presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Orpo, ulkoministeri Elina Valtonen ja puolustusministeri Antti Häkkänen ovat kaikki kokoomuslaisia – sai perussuomalaiset vuorostaan värisuoran ulkomaalaisasioiden käsittelyyn. Sisäministeri Mari Rantasen esittelemät lait jatkavat eduskunnassa Mauri Peltokankaan johtaman hallintovaliokunnan käsittelyyn.

Mutta hallintovaliokunnassakin hallituksen 9–8 enemmistö on yhden Rkp:n edustajan, Otto Anderssonin, varassa. 40-vuotias loviisalainen on kansanedustajana tuore, mutta toiminut esimerkiksi Anna-Maja Henrikssonin avustajana. Vaalikonevastausten perusteella hän on talouspolitiikassa oikeistolainen, mutta ulkomaalaispolitiikassa jyrkän liberaali.

Perussuomalaisten värisuorasta huolimatta ulkomaalaispolitiikan kiristäminen ei tule sekään olemaan läpihuutojuttu.

Ja jos joku nykyisessä oppositiossa ehti huokaista, että yksi viime vaalikausien jyrkimmistä persuedustajista, entinen Suomen Sisun puheenjohtaja Olli Immonen, olisi poistunut valtakunnan politiikan näyttämöltä takaisin Ouluun pudottuaan eduskunnasta, oli riemu liian varhaista. Immonen aloitti vaikutusvaltaisena perussuomalaisen eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja tulee olemaan keskeinen tekijä puolueen linjan vartioimisessa.

Vahva valtiosihteerinelikko vastaan Tynkkynen

Perussuomalaisten vahvin taustavaikuttaja ei kuitenkaan ole Immonen eikä viime aikoina kannanottojaan maltillistanut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä, vaan Riikka Slunga-Poutsalo. Hän oli jo kymmenen vuotta sitten Timo Soinin luottopakki puoluesihteerinä ja harvoja silloisesta ydinjohdosta edelleen jatkaneita. Purra otti Slunga-Poutsalon ensin puoluetoimistoon puoluesihteeri Arto Luukkasen päällystakiksi ja nyt valtiovarainministeriöön valtiosihteerikseen.

Slunga-Poutsaloa arvostetaan myös yli puoluerajojen ja onkin syytä uskoa, että hänen ja kokoomuksen ykkösvaltiosihteeri Artjoen välille on kaikki edellytykset syntyä toimiva työsuhde – silloinkin, kun heidän esihenkilöidensä Orpon ja Purran tarve profiloida puolueitaan saattaa läikkyä yli.

Yhteistyökyvyssä, kokemuksessa ja poliittisessa osaamisessa loistavat myös Essayahin valtiosihteeri Päivi Nerg – entinen sisäministeriön kansliapäällikkö ja valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri – sekä Henrikssonin valtiosihteerinä jatkava Mikaela Nylander. Nylanderin lonkerot suomenruotsalaisessa maailmassa ulottuvat paljon politiikkaa kauemmas, sillä hän on esimeriksi vaikutusvaltaisen Svenska kulturfondenin puheenjohtaja.

Liioittelematta voi sanoa, että tämän valtiosihteerinelikon poliittinen kokemus on suurempi kuin vaikkapa ensikertalaisilla ministereillä yhteensä.

Tämän hallitusta koossa pitävän voiman vastavoimista suurin on kuitenkin perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kolmasti käräjillä äärikannanottojen laukomisestaan tuomittu Sebastian Tynkkynen. Tynkkysen nollabudjetilla saamat yli 17 000 ääntä oli valtakunnan yhdeksänneksi suurin henkilökohtainen saalis. Ne antavat hänelle poikkeuksellisen itsenäisen selkänojan – ja hänen äänestäjänsä ovat tottuneet odottamaan valintansa kohteelta enemmänkin kaikkien muiden puolueiden rienaamista kuin hajutonta kompromissipolitiikkaa.

Tynkkynen jäi puolueen hallitusvastuun myötä jaetuista uusista vastuista kokonaan paitsi. Kaikki muut eduskuntavaalien ääniharavalistan kärkikymmenikössä ovat entisiä ministereitä tai tulivat valituksi ministereiksi tai eduskunnan puhemieheksi.

Se merkitsee, että Tynkkysellä on paljon aikaa ja vähän menetettävää jatkaa sitä linjaa, josta hän on tullut tunnetuksi. Millä tahansa tavalla tuota linjaa kuvaisikaan, se on lähtökohtaisesti vallan vastustamista populismin perinteiden mukaisesti.

Tynkkynen ennätti jo Junnila-kohun jälkimainingeissa väläyttää mahtiaan kirjoittamalla Iltalehden toimittajasta tavalla, joka sai Suomen Journalistiliiton ja pääministeri Orpon käymään keskustelun lehdistönvapaudesta. Hallitus on istunut kaksi viikkoa, ja sen olisi tarkoitus istua vielä kaksisataa viikkoa.

Riippumatta siitä, millainen kesä tästä tulee, on varmaa, että politiikassa on edessä pitkä ja hikinen vaalikausi.