Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Image

Jumalauta että on hyvää pullaa eli Ruben Stiller vauhdissa

Jumalauta että on hyvää pullaa eli Ruben Stiller vauhdissa

Kolumni | Ruben Stiller tunnustaa olevansa jännittäjä. Apu löytyy voimalauseesta.
Teksti Ruben Stiller

Olen etsinyt voimalausetta – hokemaa, jonka ajatteleminen helpottaisi oloa pelottavissa ja jännittävissä tilanteissa.

Mikä lause toisi rauhan, kun istuu itseään sivistyneempien ihmisten seurassa kolmen ruokalajin päivällisillä ja tuntee haisevansa nousukkaalta? Mitä lausetta ajatella, kun yrittää vääntää muukalaiselle small talkia, mutta vieraan kielen sanavarasto on hälyttävästi loppumassa?

Pari kuukautta sitten löysin lauseen. Se muistui mieleen yhtäkkiä ja valaisi tajuntani. Se kuuluu seuraavasti:

Jumalauta että on hyvää pullaa!

Lause on kaiku menneisyydestä. Noin 35 vuotta sitten eräs nummipusulalainen teini joutui ahdistavaan eksistentiaaliseen tilanteeseen suomalaisessa kahvipöydässä. Lusikat kilahtivat kahvikuppeja vasten, tunnelma oli viipyilevän varautunut. Teinillä ei ollut mitään puhuttavaa vieraille ihmisille vieraassa kodissa ja mieli ammotti tyhjyyttään. Pieni ja keskisuuri ihminen oli syvän ahdistuksen vallassa.

Teini veti syvään henkeä ja totesi: Jumalauta että on hyvää pullaa!

Vuonna 2014 lause valaisee tietäni. Repliikki muistuttaa tutuista perustilanteista: kuinka monta kertaa olen kädet hiessä yrittänyt keksiä muukalaiselle jotain sanottavaa, vaikka mitään sanottavaa ei ole ollut, puhunut sitten täyttä paskaa ja hävennyt samaan aikaan, että tässähän sitä puhutaan huonoa englantia kylmä hiki otsalla. Miten monta kertaa olen yrittänyt olla itseäni älykkäämpi, vaikka en ole tajunnut asiasta juuri mitään ja miten olen sitten joutunut häpeämään tyhmyyttäni salassa peiton alla.

Siellä peiton alla ovat syntyneet häpeän siittämät kostoajatukset – ”kyllä minä niille perkele vielä näytän, katsotaan kuka on tyhmä ja kuka ei, kosto puhuu ja varmasti”.

Nykyään ajattelen lausetta jumalauta että on hyvää pullaa aina kun sosiaalinen jännitys iskee päälle. Kun haisen nousukkaalta ja olo on kömpelö, kun sisäinen tarkkailija käy kimppuun ja heristää sormea, silloin pitää vain hokea mielessään:

Jumalauta että on hyvää pullaa!

Niin, eihän ammatikseen esiintyvän ihmisen pitäisi jännittää siviilissä sosiaalisia tilanteita. Ei pitäisi ei, mutta mitä väliä sillä on pitäisikö jännittää vai eikö pitäisi jännittää, jos sattuu jännittämään? 

Jännitän kaikkia tilanteita, joissa tunnen itseni kömpelöksi  juntiksi. Porvarillisia illallisia, joita hallitsee aistikas ja perinteiden ryydittämä kattaus. Ulkomaalaisia, jotka tuntuvat käyttäytyvän niin sujuvasti ja nauravat varmaankin kieliopillisille virheilleni kun silmä välttää. Ihmisiä, jotka puhuvat vähän ja tuntuvat koko ajan tarkkailevan läpitunkevalla ja epäluuloisella katseellaan meitä liian puheliaita ihmisiä.

Onneksi keksin narrin roolin ja opin laskemaan yliminän nostamaa rimaa. Narrilla on teflonpinnoite, johon häpeä ei tartu. Sille annetaan anteeksi mokia, joita vakavasti otettavat ihmiset eivät saa anteeksi. Narrilta ei voi vaatia liikaa, se porskuttaa tuossa holtittomasti ja mokailee.

Mutta vaikka narreilla on tietty vapaus, etiketin ja tietyn porvarillisen perinteen kaavat saavat käteni hikoamaan. Haisen juntilta, tarkkailen itseäni ja yritän teeskennellä, että tunnen porvarillisen tapakulttuurin kuin omat taskuni. (Milloin pitikään skoolata, missä on viinaa, että olo helpottuisi, sanoinko jo bon appétit?) Mieli kahdentuu: sisäinen tarkkailija katselee junttia ja juntti yrittää juoda nopeasti viiniä, että unohtaisi sisäisen tarkkailijan.

Niin se on: mies voi lähteä Nummi-Pusulasta, mutta Nummi-Pusula ei lähde miehestä. Nummi-Pusulassa en kohdannut kolmen ruokalajin illallisia, eikä siellä näkynyt sulavasti käyttäytyviä ulkomaalaisia.

Jumalauta että on hyvää pullaa! ■

Ruben Stillerin juuret ovat syvällä Nummi-Pusulan suossa. Hän pukeutuu usein kotikuntansa kansallispukuun, verryttelypuvun takkiin. 

208 | Maaliskuu 2014

Julkaistu: 18.3.2014