Keke Rosberg murtaa nyt 15 vuoden hiljaisuuden.

Harvinaisessa haastattelussa F1-legenda avaa tarinansa:

tien Suomesta maailmanmestariksi, roolinsa Mika Häkkisen ja Nico-poikansa mentorina sekä pohtii perheen merkitystä, suomalaisuutta – ja elämäänsä.

Bonjour! Monacolaisen luksuskerrostalon vastaanottohenkilö tervehtii kohteliaasti ja kysyy, ketä on saavuttu tapaamaan.

– Mr. Rosbergia.

– Nico? hän tarkentaa kysyen, ajatellen nuorempaa mestarisukupolvea, joka asuu samassa talossa.

– Ei, Kekeä.

– Aa, Keke! nainen puuskahtaa hymyillen.

– Pieni hetki.

Viiden minuutin odottelun jälkeen aulaan marssii Keke Rosberg, yhtä tyylikkäänä kuin aina ennenkin. Ensimmäinen suomalainen Formula 1-maailmanmestari on harmaantunut arvokkaasti, mutta hänet tunnistaa välittömästi. Tässä talossa Keke on asunut jo vuodesta 1985, tosin hän asuu talossa jo kolmannessa asunnossaan.

Siirrymme talon takapihalle, jossa on ravintola, uima-allas ja tyylikkäät istuintilat. Tuuheat naamakarvat, jotka kehystävät kaikkien tunnistamaa hymyä, ovat yhä paikallaan, tosin nyt hopeisin vivahtein. Silmistä paistaa tuttu päättäväisyys ja pilke – ja asenne, joka ei koskaan osannut ottaa kurveja turvallisesti ja jolla ajettiin sinivalkoista moottoriurheiluhistoriaa.

Edessä istuu 76-vuotias mies, joka on nähnyt elämää kolmen sukupolven verran ja on kantanut harteillaan koko suomalaisen F1-perinnön painoa.

Mies, joka on viettänyt pitkää hiljaisuutta – mutta puhuu nyt 15 vuoden julkisuustauon jälkeen.

Toista kotiaan Etelä-Ranskassa pitävän Rosbergin matka nykyhetkeen on ollut pitkä ja jopa epätodennäköinen. 1950-luvun pirteistä ja jäisiltä kaduilta on pitkä matka Monacon pilvenpiirtäjien ympäröiviin maisemiin ja toistuvaan auringonpaisteeseen. Tarina alkaa Iisalmesta, vaikka Keke syntyikin Ruotsissa, isän ollessa eläinlääketieteen opinnoissa.

Keken tarina Iisalmesta maailmalle ei silti ole ainoa laatuaan. Samalta pikkupaikkakunnalta ponnisti hänen lisäkseen myös toinen moottoriurheilulegenda, Teuvo ”Tepi” Länsivuori, joka nousi kansainväliseen maineeseen ratamoottoripyöräilyssä kolmella MM-hopeallaan. On lopulta hämmästyttävää, että samoista pihapiireistä kasvoi kaksi Suomen suurta moottoriurheilulegendaa.

– Tepin kanssa on vieläkin yhteys, Keke kertoo.

– Tepi oli pikkuisen vanhempi kuin minä. Olin esimerkiksi kerran prätkänputsaajana mukana Airiston ratakisassa, jossa hän ajoi Jarno Saarista vastaan.

Keken isä, Jyväskylän suurajoissakin ajanut Lars Rosberg vei ensimmäisenä poikansa moottoriurheilun pariin. Moottoriurheilu tuli lapsuudenkotiin monelta suunnalta – myös äiti Lea kunnostautui ratissa.

– Äiti voitti esimerkiksi Jyväskylän Suurajojen naisten luokan, Keke huomauttaa.

Suhde Lasse-isän kanssa oli yhtä aikaa vaativa ja kasvattava. Kun nuori Keke lainasi rahaa isältään aloittaakseen formulauransa, isä oli hyvin niukkasanainen kunnes velka oli maksettu.

Kun Keke soitti kotiin, isä vastasi, mutta ojensi puhelun aina äidilleen todeten: ”äiti, poikasi soittaa.”

Se oli tapa kasvattaa.

– Isä kysyi: miten sä kuvittelet, että voit lähteä harrastamaan autourheilua, kun hänen rahansa ei eläinlääkärinä riittänyt siihen ja hän joutui lopettamaan sen takia.

Keke on kuvaillut isänsä olleen hänen elämänsä suurin tuki. Kun kysyy miten ja miksi, hän miettii hetken — ja alkaa puhua huomanneensa monissa eri luonteenpiirteissä ja eleissä olevansa kuin isänsä.

– Ihan samanlainen suomalainen minäkin olen.

Sama isällinen perintö on kulkenut omalla laillaan eteenpäin. Keken poika Nico Rosberg voitti maailmanmestaruuden 2016.

Ja ketju jatkuu: Nicon tyttäret Alaïa ja Naila ovat nyt isoisä-Keken silmäterät.

– On kivaa olla isoisä. Ei voinut kuvitellakaan, että tässä vaiheessa elämää saisi tuollaisen lottovoiton, Keke pohtii.

Myös Keken vaimo Sina on ylpeä isoäiti.

– Ei meille nuorempana kerrottu, että se on näin kivaa, Keke murjaisee.

Todisteena nähdään lämmin kohtaaminen. Monacon rantapromenadilla sijaitsevassa ravintolassa saapuu hieman myöhemmin vastaan ensin Nicon vaimo Vivian toisen tyttärensä kanssa – he ovat matkalla synttärijuhliin lahjapaketin kanssa. Hetken päästä paikalle saapuu myös Sina ja toinen pojantyttäristä.

Kohtaaminen on täynnä hellyyttä ja kaikesta näkee, että ukki on kaikkea muuta kuin etäinen, vaikka Keke vitsaileekin olevansa isoisänä varautunut.

Mutta kun lapsenlapset yksi kerrallaan iloisesti tervehtivät halaten isoisää, jota he kutsuvat lempeästi ”Opaksi”, näkee nopeasti, ettei tarina ole ihan tosi.

Keken matka formulamaailman huipulle kulki lukuisten ala- ja ylämäkien kautta. Ensimmäinen kilpuri tuli hankittua ystävän, Yrjö ”Ykä” Palotien yllyttämänä.

– Sanoin, että eihän minulla sellaiseen ole rahaa. No, siinä sitten kävi niin, että mentiin katsomaan yhtä autoa ja ostettiin se. Siitä se lähti, Keke muistelee.

Keke tajusi jo varhain, että kansainvälisyys oli ainut tie eteenpäin. Hän seurasi ruotsalaisen Ronnie Petersonin uraa tarkkaan.

– Maailmalle piti mennä, jos halusi saavuttaa niitä asioita, joita halusi saavuttaa.

Tie huipulle vaati kulkemista luokka luokalta ylöspäin ja formuloissakin hän ajoi pitkään autoilla, joiden rattia käännellessä voitoista ei voinut haaveilla. Sitten Keke sai mahdollisuutensa Williamsilla ja loppu on historiaa.

Vuonna 1982 unelma toteutui: ensimmäinen suomalainen formula ykkösten maailmanmestari oli kruunattu. Mutta Keken siitä puhuessa tuntuu kuin se olisi ollut vain yksi arkinen rasti.

– Se oli yksi asia to-do-listalla ja niitä raakattiin pois, Keke sanoo piirtäen samalla sormellaan ilmaan raksin.

– Toki monen asian piti loksahdella paikalleen.

Ikääntyessä lista onkin jo toisenlainen.

– Ennen minulla oli lista asioista, jotka täytyy vielä tehdä. Nytkin on, mutta se on lista asioita, joita ei enää voi tehdä, Keke virnistää.

Huomattavasti suuremmalta Kekelle tuntui oman poikansa maailmanmestaruus vuonna 2016.

– Suurin merkitys oli ilman muuta Nicon mestaruudella. Mulle se mestaruus oli vain yksi virstapylväs.

– Nicon kohdalla se ei ollut sitä. Se oli tärkeä tapahtuma. Se oli perhehistoriallisesti jo aika iso tapahtuma. Minun mestaruuteni perheessä kiinnosti lähinnä isää ja äitiä, Keke veistelee.

Nicon mestaruuden jälkeinen päätös lopettaa yllättäen urahuipulla tuli isällekin shokkina. Aiempaa tietoa tai mahdollisuutta varautua ei ollut.

– Ei hän mitään kertonut. Nico lähetti tekstarin äidille ja sanoi, että kerro isälle sitten kanssa. Se tuntui isolta nyrkiltä palleaan. Siinä haukkoi henkeään, kun tiesi, että hän oli juuri tehnyt ison sopimuksen.

– Nico tiesi, että jos se mun kanssa alkaa keskustelemaan siitä, niin tietysti isällinen mielipide saattaa olla aika painava, jota hän ei halunnut kuunnella. Se päätös oli muutenkin tarpeeksi vaikea.

Omaa rooliaan pojalleen Keke pitää ovenavaajana.

– Verkostoituminen on tärkeää. Minä puhuin tallipäällikkö Ron Dennisin ympäri, että ottaa Nicon McLarenille. Isänä minulla oli onneksi aikaa viedä häntä kartingkisoihin, eihän pikkunappulaa sinne voinut yksin päästää.

Keke pitää isona onnistumisena, että osasi päästää pojan omilleen oikeaan aikaan.

– Koiraakin kun vie ulos, talutusnuora venyy ja venyy – kunnes ei veny. Silloin on parempi laskea irti.

Näkikö Keke, että poika pärjäsi jo yksin?

– En, vaan näin, että ei ollut vaihtoehtoa. Jos olisin sanonut, että hyppää, oli minulle tärkeää, että hän hyppää. Sitten hän ei enää hypännyt käskystä, vaan kysyi miksi.

Erityisen ylpeä Keke on tavasta, jolla Nico taisteli mestaruutensa. Jos piti mennä mestaruudesta toiseen noina vuosina ajaneen Mercedes-tallitoveri Lewis Hamiltonin pään sisään, Nico meni.

– Nico oli siihen valmis ja sen se vaati, Keke sanoo.

Nicoa oli koulinut harmaalla alueella toimimiseen jo kokemukset legendaarisen tallikaverin Michael Schumacherin kanssa. Schumacher saattoi estää, ettei nuorempi tallikaveri pääse vessaan ennen kisaa. Se oli koulu, joka opetti myös Nicoa.

– Hän oli valmis laiminlyömään jopa perheen. Hänellä oli jo oma organisaatio ympärillä.

Kun Keke lopetti oman kilpauransa, hän löysi itsensä uudesta roolista. Hänen kokemuksensa ja kontaktinsa olivat avainasemassa Mika Häkkisen ja Jyrki ”JJ” Järvilehdon nousulle F1-sarjaan. Merkitys suomalaiseen formulahistoriaan on jo siksi omia kuljettajavuosiakin paljon merkittävämpi.

– Mikan ja JJ:n kanssa toimiminen oli todella antoisaa. En nähnyt sitä liiketoimintana millään lailla.

Millainen manageri Keke oikeastaan oli?

– Olin varmaan aika dominoiva isähahmo.

Häkkisen ensimmäinen mestaruus oli managerillekin kova juttu. Varsinkin kun Häkkinen nousi mestariksi Australiassa vuonna 1995 koetun vakavan onnettomuuden jälkeen.

Mutta Keken mukaan nämäkin projektit olisivat olleet mahdottomia ilman tukiverkostoa.

– Jos sanoisin, että siinä oli viisi tärkeää ihmistä silloin, niin se oli Matti Heinonen, se oli Veli-Antti Savolainen, Kari Sohlberg ja ”Ykä” Palotie – ja hänen veljensä ”Tane” Palotie toimi perheen juristina vuosikymmeniä. He olivat minun taustajoukoissani. Ei mitään tehdä yksin, Keke kertoo.

Sama managerin vaisto nousi uudelleen pintaan Nicon uran aikana, mutta tilanne muuttui ongelmalliseksi. Keke selittää, miksi päätti lopettaa haastattelujen antamisen 15 vuotta sitten.

– Kun varikolla seisoo tällainen entinen maailmanmestari kädet taskussa jossain seinänkoristeena, toimittajat haistavat heti, että tuollahan on aikaa. Kysytään siltä, miten pojalle kuuluu, eikö niin? Ja kun avaat suusi pojan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, niin on aika ohkaisella jäällä heti.

Tilannetta pahensi sosiaalisen median nousu. Kanssakäyminen toimittajien kanssa muuttui.

– Jutut rupesivat pyörimään harrastusten ja perheasioiden ympärillä. Yhtäkkiä oli keskellä villiä länttä. Joka puolella oltiin revolverit pystyssä ja odotin vaan, että kuka ampuu ensin.

Elämä Monacossa on tuonut Kekelle uuden identiteetin, mutta suomalaisuus ei ole kadonnut. Siitäkin huolimatta, että Suomessa vierailut ovat jääneet jatkuvasti yhä vähemmälle – ja Keke kokee, ettei osaa oikein mitään kieltä täydellisesti. Hän kokee välillä juurettomuutta.

– Ainoa identiteettini on silti se, että olen suomalainen. Sekin tosin on ruvennut hiipumaan, kun vanhemmat ovat kuolleet, Keke sanoo.

– Kun käyn Suomessa, tapaan kavereita ja herään seuraavana päivänä hotellissa ja sanon itselleni, että mitähän nyt sitten teen. Nyt olen nähnyt kaverit ja oli ihan hauskaa, mutta ohjelma on ohi, mitä nyt sitten?

Keke on melko tuoreeltaan myynyt Levin talonsa, mutta muistelee Suomessa vietettyjä aikoja lämmöllä. Monissa moottorikelkkailureissuissa on ajettu samalla vimmalla kuin aikoinaan tätä ravintolaa lähellä sijaitsevalla Monacon katuradalla. Vauhti on ollut sellaista, että kelkat ovat sinkoutuneet hankeen ja männynrungot ovat toimineet tilannenopeuden mittareina.

– Mutta sitten heti kun myin mökin, Nico halusi mennä pitkästä aikaa isän kanssa heti kelkkailemaan. Sinakin halusi taas suomalaisiin tunturimaisemiin. Sitä ihmettelin, että miksi nyt juuri, kun talo on myyty, Keke nauraa käsiään levitellen.

Moottorikelkkailun Keke on kuitenkin lopettanut, sillä 76-vuotiaana hän pelkää ”hoksottimien” olevan jo hitaammat – ja että jonain päivänä kelkka menisi kovempaa kuin havainnointinopeus.

– Hiljaa en osaa ajaakaan, hän naurahtaa.

Myös Tunturi-rallin ajamisen hän lopetti hyvän sään aikana. Puolileikillään Keke toteaa syyksi sen, että vaikka kaverit yrittivät häntä houkutella vielä mukaan, oli vastaus yksiselitteinen.

Mitäs siitä tulisi, kun pitkäaikainen kartturinsa Kaj Häkkinen ”ei näe enää lukea rallinuottejakaan”?

”Kivikylä”, kuten Keke Monacoa leikkisästi kutsuu, tarjoaa muitakin etuja kuin verovapauden. Yksi niistä on turvallisuus.

– Minä kuulun siihen kategoriaan, joka on aina todella mielellään Monacossa ollut. Tämä on mun elämä. Nico ja muukin perhe kokee sen ihan samalla tavalla.

– Moni kysyy, että mitäs minä täällä teen ja miksi haluan täällä asua. Silloin unohdetaan, että on neljä suuntaa ympärillä. Yhdessä suunnassa on meri, yhdessä suunnassa komeat laskettelurinteet, yhdessä suunnassa Provence, yhdessä suunnassa Italia. Tekemistä siis riittää. On ymmärrettävä, että Monaco on todella lähellä kaikkea.

Kysyttäessä, mikä Monacossa on parasta, Keken vastauksesta huokuu perheen merkitys.

– Vappupäivänä esimerkiksi oli todella kivaa. Oli aurinkoinen päivä ja Nicokin sanoi, että oli se kyllä niin hienoa, kun kaikki lapset olivat pois koulusta ja olimme yhdessä tässä altaalla. Se oli hyvää elämää.

Ensi näkemältä Keke ja Nico vaikuttavat samankaltaisilta – voitonhaluisilta kilpailijoilta ja myös piinkovilta liikemiehiltä. Mutta kun isältä kysyy, kumpi on kovempi Rosberg, hän näkee luonteissa selkeän eron.

– Minä olen kova. Nico ei ole kova. Nico on suunnitelmallinen, ohjelmoitu. Faija on spontaani, mutta kova, Keke analysoi.

Vaikka ero on selvä, yhtäläisyyksiäkin löytyy.

– Onhan Nico sitten kilpailuvietissään ihan yhtä hullu kuin minäkin. Oli se sitten tennis tai pöytätennis tai mikä hyvänsä laji.

Yhdessä tärkeässä taidossa Nico kuitenkin erottuu.

– Nicolla on yksi uskomattoman vahva lahja: hän pystyy keskittymään siihen asiaan, mikä on tärkeintä.

Kun kysyy, tiedostaako Keke merkityksensä suomalaisen formulahistorian pioneerina, hän miettii hetken. Kiistaton kädenjälki ainakin on. Keke raivasi polun paitsi itselleen myös Häkkiselle, Järvilehdolle – ja omalle pojalleen.

– Enemmän ja enemmän sanotaan tänä päivänä, että ilman minua se ei olisi koskaan tullut tapahtuneeksi. Vähitellen alan olla samaa mieltä, Keke naurahtaa.

Kun Keke Rosbergista tuli vuoden urheilija vuonna 1982, monet kyseenalaistivat valintaa. Puhuttiin jopa siitä, että onko autourheilu edes urheilua.

– Arvaa, kuka oli yksi niitä harvoja, jotka onnittelivat minua henkilökohtaisesti kirjeellä? Juha Mieto!

– Siitä tuli hyvä mieli. Se oli niin odottamatonta.

Kekeä harmittaa, ettei koskaan tullut juoneeksi oluita suomalaisen perinneurheilun yhtenä perikuvana tunnetun Miedon kanssa. Merkityksellistä oli, että hiihtoikoni otti yhteyttä ja tunnusti Keken. Ehkä niille oluillekin olisi vielä jossain aika ja paikka.

Monella korona-aika muutti elämänrytmiä. Myös Keke Rosbergille kävi näin.

– Korona oli rankka juttu. Kävi niin hölmösti, että jäin Leville jumiin ja olin 70 päivää eristyksissä, onneksi yhden kaverin kanssa, Keke kertoo.

Samaan aikaan Sina-vaimo jäi jumiin Ibizalle – myös 70 päiväksi. Eristys oli tiukempi kuin Lapissa.

– Onnenlahjat eivät menneet tasan. Sina ei saanut mennä pihaportista ulos kertaakaan sen 70 vuorokauden aikana, Keke muistelee.

Sinan pelastus oli, että hänen siskonsa oli Ibizalla samaan aikaan.

– Ystävä teki heille ostokset ja harjan varrella ojensi ne portille, Keke kertoo eristysajan järjestelyistä.

Levillä Keke sai onnekseen liikkua ulkona.

– Meillä oli koko Lappi käytössä.

Mutta kotiaskareet toivat haasteita pitkään reissuelämään tottuneille.

– Kumpikaan ei osannut kokata, joten opeteltiin.

Vaikka Keke ja hänen kaverinsa selvisivät eristyksestä, koronaviruksen jälkitaudit jättivät jälkensä.

– Se koronan jälkeinen aika oli vähän sekava, että onko tämä nyt sitten eristäytymisen aiheuttamaa vai onko tässä nyt jonkunlainen koronan jälkitauti olemassa, kun puhti puuttui.

Ääni muuttuu vakavaksi.

– Tämän long covidin ymmärtäminenhän on ihan nollatasolla edelleen. On hirveä määrä niitä ihmisiä, jotka kärsivät siitä pahasti.

Pandemian keskellä itsekin terveydellisiä haasteita kohdannut 76-vuotias maailmanmestari suhtautuu vastoinkäymisiin tyynesti.

– Mä olen aina ollut vähän semmoinen, että huomenna on uusi päivä.

Vaikka Keke ei koskaan murtanut luutakaan formulakuskina, kolhuitta hänkään ei ole elämässään selvinnyt. Korona-aika jätti Keken terveyteen jälkensä, ja tuoreeltaan hänellä on ollut silmäongelmia, joita hän on hoitanut Barcelonassa silmäspesialistilla.

Ikä ja terveysmurheet ovat saaneet hänet ajattelemaan sitä, mikä elämässä on tärkeintä. Niin suurella ylpeydellä hän puhuu pojastaan ja lapsenlapsistaan.

Monacon yllä sadepilvet alkavat väistyä ja aurinko alkaa tulla esiin. Kadulta kantautuu vaimea hurina, jos sitäkään. Formula E -sarjan sähköautot kiitävät kilpailussa samoilla kaduilla, joilla Keke joskus kaasutteli järeiden polttomoottorien karjuessa.

Kun tiedustelee, mikä pitää Keke Rosbergin kiireisenä näinä päivinä, hän kertoo tekevänsä töitä kotitoimistollaan.

– Mun kaveritkin kysyvät sitä, hän naurahtaa.

– Se on lähinnä omien asioiden hoitamista.

Mitä se oikeastaan tarkoittaa?

– Niin kuin vaimo sanoo, niin pienikin omaisuus rasittaa. Kyllä se lähinnä on sen oman karusellin pyörittämistä, mihin liittyy tietysti Nicon perhe.

Keke kuvailee, miten erilainen johtamistyyli heillä on Nicon kanssa.

– Nico on kuule sellainen, että kun siltä kysyy, että mihin olet lähdössä, hän sanoo, että en mä tiedä. Hänen mielestään minä olen taas mikromanageeraaja. Ehkä se on sukupolvien eroja.

Kaikesta piirtyy kuitenkin kuva miehestä, jolle perheellä on erityinen merkitys, ja joka on nähnyt uransa aikana koko maailman.

Yhden asian hän kuitenkin myöntää kaduttavan – ettei lapsia tullut hankittua lisää.

– Ei minulla olisi mitään sitä vastaan, että olisi vielä tytärkin Nicon rinnalla. Nicokin on aina vähän kaivannut sitä. Toinen asia on tietysti, että kun vanhemmista aika jättää, niin hän on aika yksinäinen lapsi.

Puhelimen ruutu välähtää. Nico on lähettänyt viestin Miamista. Keke vilkaisee puhelinta nopeasti ja hymyilee. Pojan ura jatkuu, nyt toisenlaisilla radoilla. Molemmat ovat olleet kilpakuljettajia – mutta myös piinkovia liikemiehiä.

Kumpi Keke kokee olleensa enemmän?

– Ei ole ehkä toista ilman toista. Molemmat olivat antoisia, vaikka niihin liittyi myös vastoinkäymisiä.

Ehkä kaikkein yllättävin piirre Keke Rosbergissa on hänessä löytyvä perimmäinen nöyryys. Suomessa hänet tunnetaan suorapuheisuudestaan, jopa ylimielisestä imagostaan, mutta hän itse näkee asian toisin. Luotu mielikuva ei kuitenkaan satuttanut.

– Suomalaisena luin suomalaisia lehtiä, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä, kun olin siinä vaiheessa maailmalla. Elämäni ja tulevaisuus oli muualla. Ne olivat pieniä soraääniä jostain kaukaa.

Paljon kuvaa loivat myös suomalaiset urheilutoimittajat, joille Kekellä ei ollut aina aikaa. Ehkä suomalaisten urheilutoimittajien käytöksessä F1-varikoillakin oli joskus toivomisen varaa.

Siitä Keke ei kuitenkaan halua puhua. Sen sijaan hän ei koe koskaan lentäneensä erityisen korkealla profiililla verrattuna moneen muuhun F1-kuskiin.

– Mietin monta kertaa nykyäänkin vielä, että olinkohan jopa vähän liian nöyrä. Suomessa on minusta sellainen väärä kuva, että olen helvetin ylpeä ja arrogantti. Mutta kansainvälisesti koin aina verrattuna muihin, että olin itse asiassa aika vaatimaton. Brändiä olisi pitänyt kasvattaa vieläkin särmikkäämmäksi.

– Mutta tein sen radalla. Muut oikeasti pelkäsivät, että ajan läpi, jos eivät väistä.

Kun kysyy, mikä on elämässä tärkeintä, Keke heittäytyy filosofiseksi. Kokonainen päivä hänen kanssaan on antanut jo oman vastauksensa: perhe.

– Eivät saavutukset ole tärkeitä pitkässä juoksussa. Kaikkein tärkeintä on, että voit sanoa, että olet hyvä ja tasapainoinen ihminen.

– Perheeni on lopulta elämäni tärkein mestaruus.

Onko jotain mikä on jäänyt kaduttamaan?

– En omasta mielestäni niin kauheasti ole väärin tehnyt tai jollekin vääryyttä tehnyt.

Ehkä tämä on Keke Rosberg pähkinänkuoressa. Ei katsetta liikaa menneisyyteen, vaan aina kohti huomista päivää.

76-vuotiaanakin Monaco taustalla, osin lastenlasten ehdoilla eläessään hän pysyy historiassa miehenä, joka muutti suomalaisen moottoriurheilun historian. Ovi, jonka tämä mies avasi, on määritellyt suomalaisen moottoriurheilun kohtalon vuosikymmeniksi.

Vinkki nuorille kuljettajalupauksille on selkeä. Suomalaisia F1-sarjaan taas kaivattaisiinkin.

– Tärkeintä on tietää, minne pitää mennä. Jos olet tarpeeksi hyvä, ja hartiat ovat sen verran kapeita, että mahdut ovesta sisään, niin se tie on siinä jo.

Sitä tietä ei ehkä olisi olemassa ilman Keke Rosbergia.