Image

Julia Korkmanin kolumni: Tunnepohjalta

1

Seksuaalirikoslain kiristäminen on helppo mutta tehoton keino, kirjoittaa Julia Korkman.
Kuvat Anja Reponen

Julkisuudessa on taas keskusteltu kiivaasti lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Keskustelua leimaa kaksi asiaa: vahva tunnelataus ja tietämättömyys. Se on ongelmallinen yhdistelmä.

On ymmärrettävää, että lasten hyväksikäyttötapaukset aiheuttavat vihaa, ovathan ne osoitus yhteiskunnan epäonnistumisesta. Ratkaisuja etsitään, rangaistuksia halutaan kiristää. Seksuaalirikoslain muutoksesta vaali­vuonna onkin tullut jo perinne. Syyttäjäkollegani huomautti kyllästyneenä: Muuttaisivat rauhassa ja tarkkaan pohditusti kerralla koko seksuaalirikoslain, eikä detalji kerrallaan.

Rangaistusten kiristäminen ei ole yllättävä ehdotus. Rangaistus on luonteva reaktio vihan tunteeseen, nopea ja näkyvä. Mutta onko se paras mahdollinen?

Tieteellisen näytön perusteella ei. Ankarammilla rangaistuksilla ei juuri ole hyväksikäyttöä ennaltaehkäisevää vaikutusta. Itse asiassa toisin kuin saattaisi uskoa, seksuaalirikolliset uusivat rikoksia muita rikollisryhmiä harvemmin. Vain hyvin pienellä osalla seksuaalirikollisista on korkea uusimisriski. Alan tunnetuimman tutkijan Michael Seton mukaan pitkät vankeusrangaistukset kannattaisikin säästää niille harvoille, joiden riski uusia rikoksiaan on merkittävästi kohonnut.

Uusimisriskiä nostaa Seton mukaan seksuaalinen kohdehäiriö, kuten esimeriksi pedofilia eli alle murrosikäisiin lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus yhdistettynä antisosiaaliseen käyttäytymiseen, tuntemattomat uhrit, poikauhrien hyväksikäyttö sekä muillekin rikostyypeille tyypilliset riskitekijät eli miessukupuoli ja nuori ikä. Tällaisia korkean riskin tekijöitä ei Suomessa kovin montaa ole, mutta toki heitäkin löytyy. Vastikään uutisoitiin tapauksesta, jossa mies tuomittiin yli 20 pojan hyväksikäytöstä. Hän on saanut useita aiempia tuomioita, ensimmäisen vuonna 1996. Yhteensä uhreja on useita kymmeniä. Tuntematta hänen tapaustaan muutoin kuin mediatietojen perusteella voisi olettaa, että hänen kohdallaan tuo ankarampi rangaistus saattaisi tosiaan ehkäistä uusia rikoksia.

Ainoa syy rangaistusten kiristämiselle ei tietenkään ole rikosten ennaltaehkäisy. Rangaistus kertoo myös, kuinka paheksuttavana rikosta pidetään yhteiskunnassa. Rikoksen uhrin näkökulmasta – erityisesti uhrin ollessa lapsi – se, että elämä voi palata mahdollisimman normaaliin ja kokemuksen voi jättää taakseen, lienee kuitenkin tärkeämpää kuin rangaistuksen ankaruus. Liian vähän puhutaan siitä, että hyväksi­käytön tutkintaprosessit kestävät vuosia ja näyttävät viime vuosien aikana pidentyneen entisestään. Koko prosessin nopeuttaminen saattaisikin olla uhrin näkökulmasta oleellisempaa kuin se, saako tekijä muutaman kuukauden lisää tuomioonsa.

Positiivista kehitystä on myös havaittavissa. Seksuaali­rikoksia ilmoitetaan poliisille aiempaa enemmän. Samalla usean uhriaineiston perusteella hyväksikäyttö on vähentynyt viime vuosikymmenten aikana (uutta dataa kerätään tänä vuonna). Ilmoitusten kasvu tarkoittanee, että yhä useampi rikos tulee viranomaisten tietoon, mikä on myönteinen asia, sillä hyväksikäyttö on tyypillinen piilorikollisuuden muoto.

Ennen kuin rangaistuksia aletaan kiristää, kannattaisikin odottaa tutkimustuloksia ja kuunnella asiantuntijoita. Rikoslain viimeaikaiset muutokset ja korkeimman oikeuden viime vuosien ennakkotapauksina toimivat ratkaisut eivät vielä näy tämän päivän tuomioissa. Olisi viisasta antaa uusien muutosten odottaa, kunnes tiedämme millaisia vaikutuksia aiemmat muutokset ovat aiheuttaneet.

Sillä välin voisimme tarttua toimiin, jotka aidosti vähentävät hyväksikäytön riskiä niin tekijöiden kuin uhrien osalta. Nämä toimet ovat sikäli hienoja, että monet niistä vaikuttavat vähentävästi myös mielenterveys­ongelmien, perhesurmien, väkivaltarikosten ja muiden ongelmien esiintyvyyteen. Oleellista on, että riskiryhmiin panostetaan riittävän varhain, ennen kuin rikosta on tapahtunut. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnista pitää huolehtia ja ongelmiin puuttua ajoissa. Syrjäytymistä on ehkäistävä ja kouluissa panostettava seksuaali­valistukseen ja kehotunnekasvatukseen. Seksuaa­lista kiinnostusta lapsia kohtaan kokeville pitää tarjota apua maksutta, luottamuksen hengessä.

Tällaiset toimet ovat tietysti työläämpiä ja vaikeammin ymmärrettävissä kuin kertaheitolla tapahtuva rangaistusten kiristäminen. Ne eivät kerää klikkejä medioiden sivuilla.

Onhan se ikävää, että helpot ratkaisut eivät ole niitä fiksuimpia. Tunteella mennään.

Julkaistu: 27.3.2019