Jukurit on lähdössä Olli Jokisen jälkeen tuhon tielle – Petteri Sihvonen armottomana: "Jäänyt vain kälyinen luu käteen"

Luistele läski, luistele, mitä sä teet?

Vittu mitä syöttöjä! Laita vittu se kiekko lapaan.

Herätkää vittu unestanne, saatana!

Ja niin edelleen. Vieläkin raskaammin sanoin.

Tuo tuollainen ja muu Jukureiden uuden päävalmentaja Marko Tuomaisen silmitön mölyapinan älämölö ja pukukopissa riehuminen heinolalaisen Peliittojen Mestis-joukkueen apuvalmentajana kaudella 2015–2016 Elisa Viihteen dokumentaarisessa Jääsoturit-sarjassa on jättänyt minuun lähes tulkoon ikuisen epäilyn häntä kohtaan jääkiekkovalmentajana.

Toki sittemmin Tuomainen on rauhoittunut. KalPassa ensin Sami Kapasen ja sitten Tommi Miettisen apuvalmentajana hän oli jo kuin eri mies.

Tuomaisen jonkinlaiseksi puolustukseksi on sanottava, että hän on myös ollut oman aikansa uhri. On paljolti kyse hänen omien pelaaja-aikojensa valmentajamallien toksisuudesta.

Jotenkin se menee niin, jos oikaisen toksisen suomalaisen valmentamisen viimeisiin, kiihtyneisiin aikoihin, että esimerkiksi jotkut Raimo Summanen ja Ismo Lehkonen olivat ymmärtäneet väärin Vladimir Jursinovin tietoisesti viljelemää pelaajaa mullin mallin pöllyttävää psykologiaa.

Summanen ja Lehkonen kävivät oikeasti kuumana, kun he matkivat Jursinovin metodia. Siinä suomalaiset jätkäpojat tulkitsivat väärin ”KGB-koulutuksen” saanutta Jursinovia.

Vladimir Jursinov aina päätti ennalta, miten hän toimii ja käyttäytyy. Hän ei ajautunut tunteensa valtaan.

Ja sitten se jursinovilainen malli siirtyi – todella tärveltyneenä – osaan nuorista suomalaista jääkiekkovalmentajista. Yksi tuo onnettoman kulun uhreja oli Tuomainen, niin tulkitsen. Ja kaiken kukkuraksi mainitun Peliittojen päävalmentajana silloin toimi aivan lapanen Lauri Merikivi.

Tuomaisen ja Merikiven toikkarointia Mestis-kaudella 2015–2016 sisältävä Jääsoturit-dokumenttisarja on valmentajien, valmentajuuden ja suomalaisen lätkän imagon osalta erittäin surullinen osa suomalaista jääkiekkohistoriaa.

Se sesonki oli Tuomaiselle toimihenkilön pelirangaistusten ja toimintakiellon rumasti sävyttämä kausi.

Minä en tohtisi palkata Tuomaista SM-liigajoukkueen päävalmentajaksi. Hyvä että Mikkelin Jukurit ja sen kehityspäällikkö (l. urheilujohtaja) Mikko Hakkarainen tohtivat.

On myös erinomaista, että Tuomainen saa tuekseen ja assistenteikseen kokeneet valmentajat Jesse Wellingin ja Jukka Ahvenjärven. Tosin silti epäilen Tuomaista ja hänen esikuntaansa.

Marko Tuomainen vertautuu nyt tahtomattaan Jukureiden edelliseen päävalmentajaan Olli Jokiseen. Jokinen jätti ikuisen jälkensä Jukureihin. Hän tuli, näki – ja melkein voitti. Jukureissa on ajanlasku ennen päävalmentaja Olli Jokista ja ajanlasku jälkeen Jokisen.

Tuomainen on puhunut, että Jukureiden pelitapa tulee olemaan ”hyvää jatkumoa viime vuosilta”. Eli Tuomainen raukka aikoo jatkaa Olli Jokisen viitoittamalla tiellä. Tosin on vielä arvoitus, tarkoittaako Tuomainen Jokisen ensimmäistä vai toista vai kolmatta kautta Jukureissa. Jokisen pelikirja kun eli joka kausi ja kausien välillä.

Epäilen vahvasti, että Tuomainen ei oikein tiedä, mihin leikkiin hän on edes lähtemässä Jukureissa matkimaan Jokisen pelikirjaa. Se on tuhon tie Tuomaisen ja Jukureiden kannalta.

Olli Jokinen on nero jääkiekkoihmiseksi. Tuomainen ei ole nero, hän on vain tavallinen Pulliainen eli Tuomainen valmentajana. Yksi monien muiden joukossa. Kun taas Olli Jokinen oli ja on spesiaali tapaus.

Eikä Jokisenkaan opein menestystä tullut Jukureille SM-liigan pudotuspeleissä pystysuuntaan painottuvalla hyökkäämisellä, liiallisella prässäämisellä, liikkeestä liikkeeseen syöttämisellä ja sinänsä varsin erinomaisella hyökkäysalueen hyökkäyspelin kuvioinnilla.

Meidän peli peittosi Jokisen ideat.

Olli Jokinen sai nimellään, hyvällä runkosarjan menestyksellään ja omistautumisellaan harjoitella Jukureissa mielin määrin hyvinkin eri version pelin valmentamista. On mahdotonta ajatella, että Tuomainen saisi saman sauman kokeilla, onnistua, epäonnistua, kokeilla taas, onnistua ja lopuksi epäonnistua. Tuomaisen kanssa jänne on paljon lyhyempi.

Jonkinlainen persoonien mutkaton yksinkertaisuus Jokista ja Tuomaista yhdistää. Jokinen ei osaa ajatella kovin loogisesti muuta kuin jääkiekkoa eikä aina sitäkään. Jokinenhan on sitä mieltä, että jääkiekkoilu on pelaajien peli ja valmentajia korostetaan medioissa liikaa. Eli Jokisen mielestä se hyvä, mitä Jukureissa tapahtui hänen kolmen kautensa aikana, tapahtui Jokisesta huolimatta. Ajatus on jo syntyessään pystyyn kuollut.

Jokisen logiikalla on hieman se ja sama, kuka toimii valmentajana. Vaikka sitten Tuomainen. Jokinen edistää tuolla ajatusta siitä, että sittenkin jääkiekkoilu on vain yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli.

Kuittaan lyhyesti. Tämän tekstin julkaisupäivään mennessä Tuomaisen Jukureiden harjoituspelit eivät ole sujuneet kummoisestikaan. Niissä on ollut siinä määrin vajavuutta, että ennen kuulumattomaan tapaan jopa kyseisten otteluiden vastustajien piiristä on oltu yhteydessä tänne Aitioon päin sellaisissa merkeissä, että Jukureista ollaan huolissaan.

On merkkejä ilmassa, että SM-liiga ei jakaudu vain kahteen kerrokseen, on lisäksi epäilyjä, että sarjan pohjalle muodostuu vieläpä yhdestä kolmeen seuran paarialuokka, joka on tasoltaan lähempänä Mestiksen kärkeä kuin Liigan sitä joukkuetta, joka selviää ensi keväänä viimeisenä sijalta 12 pudotuspeleihin.

Mikkelin Jukurit on niitä organisaatioita, joiden koko olemassaolossa on jonkinlaista eksistentiaalista uhkaa ilmassa. Jukurit on suljetun SM-liigan eräs symboli – pahassa. Suljettu sarja on roikuttanut Jukureita mukaan muka liigakelpoisena seurana.

Olli Jokisen erinomainen valmennustoiminta – ottamatta lukuun määrättyä väärinvalmentamista, mitä tulee pelitapaan – sai Jukurit ikään kuin vielä kerran leimahtamaan kokoaan suuremmaksi. Hieman pintaa raaputtamalla totuus on kuitenkin jotain ihan muuta.

SM-liiga on ei ole enää aivan kokonaan suljettu. Se on ainakin näennäisesti auki. Tuossa näennäisyyden rakosessa saattaa olla sellainen Jokereiden – ei siis Jukureiden vaan Jokereiden – mentävä aukko nousta alhaalta ylös.

Jos Jukureiden asiat olisivat (taloudellisesti) kunnossa, se seurana tukisi uudella, paremmalla pelaajamateriaalilla noviisipäävalmentaja Tuomaisen tuloa SM-liigaan. Olli Jokisella oli käytettävissään varsin kelvollinen pelaajamateriaali noviisikaudellaan, jos kohta hän itse myös kehitti silloisia monia pelaajiaan.

Mutta tämä aika jälkeen Jokisen näyttää olevan pulmallista. Jos ja kun edes Jokisen aikakaudella Jukureiden menestyttyä aivan yläkanttiin ei seuran taloudellinen iskukyky parantunut, on kyseessä rakenteellinen ongelma.

Onko Mikkelistä jääkiekkoilun pääsarjapaikkakunnaksi? Luultavasti ei ole.

Jukureille parempi järjestely olisi se, että SM-liiga jakautuisi A- ja B-liigaan, kahteen ammattilaissarjaan. B-liigan kautta voisi mikkeliläisten kuvitella olevan mahdollista vahvistaa itseään uuteen tulemiseen. Nyt pomppu tähän aikaan jälkeen Jokisen -todellisuuteen on täynnään suuria kysymysmerkkejä.

Jukureilla siis on käsillä aika paitsi jälkeen Jokisen valmennusosaamisen myös – mikä vielä pahempaa – aika jälkeen rahamies Heikki Viitikon eurojen. Jukurit oli elänyt jo kauan Viitikon rahoilla yli varojensa. Viitikko kyllästyi, otti ja lähti, ja seuran velka hänelle rasittaa uutta laajempaa omistajapohjaa niin, että Jukurit on likellä sekä taloudellista että etenkin henkistä selvitystilaa.

SM-liigan avattua itsensä edes teknisesti ja ehdollisesti nousemiselle ja putoamiselle se kävi ajoituksellisesti huonolla hetkellä koskien Jukureita, HPK:ta ja SaiPaa, lähinnä noita kolmea. Niissä sekä jääkiekkoilullinen että taloudellinen puoli sakkaa juuri nyt. Ennen muuta se näkyy pelaajamateriaaleissa.

Jukurit on heikentynyt rajusti kokoonpanonsa puolesta sitten viime kauden. Yli 15 viime kauden pelaajaa on jättänyt Jukurit. Uusista pelaajista tunnistan kolme hyökkääjää Aleks Haatasen, Sakke Hämäläisen, Sami Moilasen ja jotenkuten neljännen eli Santeri Koskelan.

Heistäkään ei ole mitenkään korvaamaan Niko Huuhtasta, Konsta Heleniusta, Jarkko Immosta, Michal Kovarcikia, Oskars Batnaa, Pekka Jormakkaa, Ondrej Kovarcikia, Patrik Puistolaa ja niin edelleen. Romahdus on luihin ja ytimiin tuntuvaa luonteeltaan.

Lähes yhtä onneton tilanne on puolustajissa.

Sentään maalivahdit Eetu Anttila ja Markus Ruusu ovat laatuveskareita siinä, missä useimpien kilpailijoidenkin maalivahdit.

Jokin sittenkin oli rajusti pielessä Olli Jokisen ajan Jukureissa. Siitä ei jäänyt oikeastaan minkäänlaista kestävää perintöä Mikkeliin. Perinnöstä ei käy ”työn tekemisen kulttuuri”. Sillä saralla kilpailijatkin pinnistelevät. Myöskään voittavaa pelitapaperintöä Jokinen ei jättänyt Jukureihin.

Mietin kolmen viime sesongin ajan sitä, miksei Jokisen Jukureiden paikoin loistelias runkosarjamenestys aiheuttanut edes kunnollista yleisöryntäystä Kalevankankaalle? Voi olla, että mikkeliläiset ja maakuntien ihmiset intuitiivisesti aistivat sittenkin jotakin sellaista teennäistä kaivoon kannetun veden mentaliteettia seuran puolelta.

Oli Jokista, oli Viima Hockeyta ja oli Juhamatti Aaltosta. Mikkelissä. Mikkelissä! Yli meni, että heilahti.

Jos Jukureiden seurajohdossa ja hallituksessa olisi ollut hieman jääkiekkoelämää suurempaa ymmärrystä, sellaista Olli Jokisen jääkiekkonerokkuutta, ne olisivat uuden päävalmentaja Marko Tuomaisen sisäänoton myötä aloittaneet aivan uuden prosessin, ajan jälkeen Jokisen.

Verrataanpa. Eihän Rauman Lukossakaan ole saatu jatkettua Pekka Virran voittavissa jalanjäljissä. Miten ihmeessä moinen temppu onnistuisi jääkiekkoilullisesti pienemmässä Mikkelissä?

Se olisi jo liikaa pyydetty Jukureiden seurajohdolta ja hallitukselta, että ne älyäisivät ja tohtisivat myöntää sen, minkä minä liki kaiken nähneenä ja ylöskirjanneena jääkiekkoihmisenä sanon tähän lopuksi.

Oli virhe ottaa Olli Jokinen Jukureiden päävalmentajaksi.

Jokinen sai liki kaiken haluamansa, mutta Jukureille siitä kaikesta on jäänyt vain kälyinen kaluttu luu käteen.

Aition jääkiekkokynät Petteri Sihvonen ja Samuel Savolainen arvioivat jokaisen Liiga-seuran lähtökohdat yksi kerrallaan ennen kauden alkua.