
Jukka Pojan lukuisilla kesäkeikoilla on riittänyt yleisöä. Myös Himoksen Iskelmäfestivaaleilla laulajan keikan aikana kuultiin aikamoista yhteislaulantaa. Silti Jukka Poika myöntää, että tietyissä mielentiloissa hän saattaa miettiä suosionsa lopahtamista.
- Ihmismieli on jännä. Jos sattuu olemaan dauneri-olo tai ahdistaa, saatan alkaa mielesäni maalailemaan uhkakuvia, että entä jos kaikki tämä loppuukin. Teoriassa kaikki on mahdollista, mutta normaalisti yritän ajatella hyviä asioita, laulaja analysoi Himoksen keikkansa jälkeen.
Jukka Poika myöntää, että menestys näkyy myös taloudellisessa tilanteessa. Hän muutti kesäkuun alussa uuteen kotiin Helsingissä yhdessä tyttöystävänsä kanssa.
- Taloudellisesti tilanteeni on varmasti se, mikä tässä maassa tämäntasoisella artisilla kuuluukin olla. Olen tyytyväinen, mutta on ollut aikoja jolloin olen tullut toimeen vähemmälläkin ja olin yhtä onnellinen ihminen
Jukka osallistui myös keväällä kuvattuun Vain elämää -ohjelman seuraavalle tuotantokaudelle.
- Kuvauksissa sattui lyhyen ajan sisällä paljon asioita. Tutustuin moneen hyvään ihmiseen ja tuli vedettyä muutama itseänikin hämmentänyt veto. Kuvausten jälkeen tuli epätodellinen olo, että mitä tässä nyt tapahtui.
Laulaja uskoo, että Suomen kokoisessa maassa julkisuus pysyy mittasuhteissaan. Hän ei pelkää suosionsa vaikutuksia 6-,8- ja 11- vuotiaisiin lapsiinsa. Hän tapaa lapsiaan säännöllisesti.
- Ainahan lapsilla on vanhempiensa ammatista jotakin sanottavaa, mutta tähän asti kaikki on ollut positiivista. Viime vuosina en ole lähtenyt lasten kanssa mielellään porukalla mihinkään Linnamäelle. En halua, että tilanne vääristyy ja yhteisellä retkellä minusta tulee jokin nähtävyys.