Image

Juha Itkonen: Bisneselämän kuvaus on suomalaisessa nykykirjallisuudessa vähän tallattua maastoa, mutta Jukka Hakalan romaani kulkee sinne

Juha Itkonen: Bisneselämän kuvaus on suomalaisessa nykykirjallisuudessa vähän tallattua maastoa, mutta Jukka Hakalan romaani kulkee sinne
Mikä täällä on tärkeintä, kysyy Jukka Hakalan romaani Valheet joihin uskomme.
Julkaistu: 29.7.2022

"On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Puhki siteerattu aforismi tuli äskettäin vastaan kirjailijakollegani Twitterissä. ”Tietynlainen elämä ei tee kenestäkään kirjailijaa, vaan kirjoitetut kirjat. Sorry Erno Paasilinna”, kollega kuittasi.

Näinhän asia toki on. Aforismi ärsyttää, sillä se tuntuu vihjaavan, että nimenomaan Paasilinnan ja hänen hengenheimolaistensa edustamansa elämäntapa aivan erityisesti synnyttäisi kirjailijoita. Maksimaalisen avarasti tulkiten ajatuksessa on enemmän järkeä. Entä jos kyse ei olekaan tietynlaisesta elämästä vaan elämästä ylipäätään? Erilaisista elämistä syntyy erilaisia kirjailijoita.

Siitäkin voidaan keskustella, mitä vuonna 2022 tarkoittaa kirjailija. Ihmistä, joka omistaa kirjoittamiselle koko elämänsä? Vai ihmistä, joka kirjoittaa kirjan tai kirjoja ikään kuin muun elämänsä sivutuotteena, toteuttaakseen unelmansa tai vain toimintakenttäänsä laajentaakseen?

Mietiskelin tällaisia, koska sattumalta samaan aikaan luin Jukka Hakalan esikoisromaania Valheet joihin uskomme. Hakala on työskennellyt koko ikänsä markkinointi- ja viestintäalalla mutta jätti viisikymppisenä päivätyönsä ja viestintätoimisto­-osakkuuteensa, jotta saisi aikaa romaanin kirjoittamiseen. (Emme ole Hakalan kanssa läheisiä ystäviä, mutta vuosikymmenten varrella polkumme ovat silloin tällöin ristenneet.)

Kirjaa lukiessa on alusta alkaen selvää, että esikoiskirjailija Jukka Hakala on syntynyt nimenomaan Jukka Hakalan kirjaa edeltäneestä elämästä. Hakala kirjoittaa siitä, minkä on ainakin osin jättänyt taakseen: työelämästä, bisnesmaailmasta ja niihin liittyvistä valtapeleistä ja juonitteluista.

Päähenkilö Aki Metsäharju on nelikymppinen mainosmies, joka työskentelee pääomasijoitusfirma CapIcen markkinointijohtajana. Firman pääomistaja, kuusikymppinen ja läpeensä kyyninen HP, käynnistää yrityksen sisällä kilpailun toimitusjohtajan paikasta. Aki himoitsee urallaan eteenpäin mutta huomaa miettivänsä yhä useammin koko toiminnan merkitystä ja moraalia. Toimitusjohtajapelin tiivistyessä miehen ennestään sotkuisia ajatuksia pääsee sotkemaan vielä rakkaus: alle kolmikymppisellä Lauralla on uudenlaisia näkemyksiä sekä liike-elämästä että elämästä ylipäätään.

Mitä täällä pitäisi tavoitella? Mitä jätämme jälkeemme? Mikä elämässä on tärkeintä? Näiden kysymysten ympärillä kirja pyörii, sujuvasti ja viihdyttävästi. Havainnot ovat tarkkoja ja miljöö uskottavasti kuvattu, sillä kirjailijalla on takana kylliksi kilometrejä mainonnan ja markkinoinnin unelmatehtaassa.

Huumoriakin sieltä irtoaa, ja hetkittäin tyylilaji flirttailee satiirin suuntaan. Kepeän pinnan alla sykkii silti surumielinen pohjavire. ”Entä jos muutkin vain näyttelivät? Esittivät tekevänsä jotain merkityksellistä. Olivat osa suurta kapitalistista show’ta, liike-elämän Disneylandia, mutta eivät uskaltaneet sanoa sitä ääneen.” Ihmisiä modernin työelämän telineillä, epäilemässä toimiensa tarkoitusta ja unelmoimassa jostain muusta, varmaankin vapaudesta ja onnesta – mitä ikinä ne sitten ovatkaan.

Johtuu varmaankin kirjan kuvaamasta maailmasta, että huomaan miettiväni sen kohderyhmää. Tämäntapainen bisneselämän kuvaus on suomalaisessa nykykirjallisuudessa yllättävänkin vähän tallattua maastoa. Siis vielä kohtuullisen kirjoittamatonta mutta myös kaupallisesti arvoituksellista. Eniten kirjasta varmaankin saisivat irti kirjailijan kanssa jossain määrin samankaltaista elämää elävät, mutta lukevatko he enää romaaneja tai kuuntelevat niitä edes äänikirjoina? Mielikuvissani näen helsinkiläisen luovan luokan kuuntelemassa enää lähinnä podcasteja ja tietokirjoja, ja niitäkin mieluummin englanniksi.

Täysin erilaisessa todellisuudessa elävälle lukijalle kirja taas saattaa jäädä etäiseksi, tai sitten se vain ärsyttää. Siinähän kipuilevat olemattomien ongelmiensa kanssa hyvätuloiset tietotyöläiset.

Toisaalta kirjallisuus ei onneksi kuitenkaan perustu siihen, että lukijan elämä vastaisi kirjailijan elämää. Onhan Valheet joihin uskomme lopulta myös klassinen hyvän mielen kirja – tarina, jossa ihmiset oppivat virheistään ja asiat päättyvät niin kuin niiden toivoisi päättyvän. Sellaisille tarinoille on aina kysyntää.

Jukka Hakala: Valheet joihin uskomme (WSOY).

Juha Itkonen on helsinkiläinen kirjailija, joka aikanaan aloitteli elämäänsä samassa pikkukaupungissa, jossa Erno Paasilinna aforismejaan kirjoitti.

Kommentoi »