Apu

Juha Laaksonen: "Hyvä, että Suomen väestönkasvu on kääntynyt – Olen Pentti Linkolan linjoilla: meitä on liikaa"


Toimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Juha Laaksosen, 53, mielestä on ristiriitaista, että Suomeen pitäisi saada lisää ihmisiä markkitaloutta pyörittämään ja kulutusta lisäämään, vaikka varsinkin talviasuminen kuluttaa suuria määriä energiaa.
Kuvat Johanna Myllymäki

Olen huomannut, että ei kannata hirveästi pohtia, mitä muut minusta ajattelevat. Tykkään sanonnasta ”koirat haukkuu, karavaani kulkee”. Tärkeintä elämässä on tarttua hetkeen ja elää siinä eikä olla koko ajan liian huolissaan. 

Luonto ja linnut sykähdyttävät

Lapsena olimme vanhempieni kanssa paljon ulkona. Retkeiltiin metsissä ja käytiin Nurmijärvellä mökillä. Vuonna 1976 läheisellä joella pesi kuningaskalastaja. Kuulimme poikasten ääniä, ja emo lensi oksalle tirskuttamaan. Se oli upea näky, ja ehkä jonkinlainen sykäys lintujen vakavampaan tarkkailuun.

Olen varma, että ihmiset kuulevat lintujen äänet eri tavalla. En tarkoita pelkkää laulua, vaan myös kutsuääniä, varoitusääniä ja muita ääniä. Olen yrittänyt opetella niitä kymmeniä vuosia. Uskaltaisin väittää, että kuulen jotkut äänet myös väreinä. 

Hyvässä paikassa, hyvällä onnella ja hyvien lintuharrastajien seurassa näkee kaikenlaista. Lokakuussa näin viikon aikana Utössä siperianuunilinnun, tulipäähippiäisen, taigauunilinnun, helmipöllön ja sarvipöllön. En harrasta varsinaista bongaamista – tykkään etsiä itse lintuja. Löysin aikoinani Helsingissä vaaleakiitäjän, se oli lajin ensimmäinen hyväksytty havainto Suomessa. Tavalliset linnut ovat hienoja, mutta harvinaisen linnun löytäminen on kieltämättä hieno kokemus.

Toissa kesänä ajoin fillarilla Kuusamossa, kun majava tuli vastaan. Se lyllersi ojanpenkassa. Ajattelin ottaa siitä valokuvan, mutta se alkoi ärhennellä ja hyökkäsi kimppuuni. Peräännyin, ja se jatkoi matkaansa häntäänsä läpsäytellen. Huonotuulinen majava, ihastuttava kokemus! Majava voi olla vaarallinen: vuonna 2013 kuoli valokuvaaja, kun majava puri häntä.

Maailma hukkuu ihmisiin

Jos puhutaan maailman tulevaisuudesta, olen aika lailla Pentti Linkolan linjoilla: meitä on liikaa. Oli hyvä uutinen, että väestönkasvu on Suomessa kääntynyt laskuun. Täällä pohjoisessa jo talvieläminen kuluttaa valtavan paljon energiaa. Siksi on ristiriitaista ajatella, että väkeä pitäisi saada lisää, jotta markkinat jauhaisivat tehokkaammin ja kulutus saataisiin kasvuun.

On myös kyseenalaista, että turisteja lennätetään Suomeen katsomaan revontulia, ja samaan aikaan selitetään, että ei saisi lentää, koska se kuluttaa fossiilisia polttoaineita. En tajua, miten joku poliitikko voi samassa lauseessa sanoa, että turismia pitää pääkaupunkiseudulla lisätä, mutta Helsingissä ei saisi ajaa autolla. Olemme ristiriitojen paineessa.

Vuodet ovat opettaneet itsetuntemusta

Kävin armeijan Upinniemessä. Ajattelin, että se oli surkea vuosi. Vannoin, että aika ei kultaa muistojani. Nyt olen sitä mieltä, ettei vuosi mennyt hukkaan. Armeijassa oppi kunnioittamaan erilaisia ihmisiä ja auktoriteetteja, sopeutumaan ja luovimaan. Tapasin kaikennäköisiä jehuja, tosin vain yhdestä tuli loppuelämän kaveri.

Itseäni en pysty hirveästi huijaamaan. Heikkouksiaan ja vahvuuksiaan ei ole syytä hirveästi toitotella toisille, mutta on hyvä itse tiedostaa ne.

Turhien asioiden murehtiminen on lähinnä rikos. On asioita, joita saa ja pitää surra, mutta turhiin asioihin ei voimavaroja saisi tuhlata.

Julkaistu: 22.11.2019