Muusikko Jouni Hynynen pelkää kuollakseen vaimonsa suuttumista: ”Silloin on tosi kyseessä”
Muusikko Jouni Hynynen inhoaa tukkaheviä ja ei ymmärrä veljeään, joka omistaa Coldplayn levyn. Mutta entisiä aikoja haikaileville ukoille artistilla on sanansa sanottavana: ”Vittu sopeutukaa!”
Lapsuuteni sitkein haave oli olla intiaani. Leikin muovisilla pikku-ukoilla inkkareita ja länkkäreitä, ja inkkarit voittivat aina. Ne olivat niin paljon tyylikkäämpiä. Jonkin sortin intiaani minusta kai sitten tulikin: tuollahan sitä pyöritään ja yritetään pärjätä kalpeanaamojen seassa.
Teini-iässä inhosin erityisesti Dire Straitsia, tukkaheviä ja riitaa haastavia koviksia. Dire Straitsista olen vanhemmiten oppinut tykkäämään, kahta muuta en voi sietää edelleenkään.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun kuulin kaverini luona keväällä 1982 ensimmäisen kerran Sex Pistolsia. Bändin alkukantaisuus vetosi teinipojan mieleeni. Tajusin, että tässä on jotakin pelottavaa.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun… nolottaa myöntää, mutta kuullessani uuden Kotiteollisuus-levyn ensimmäisen kerran valmiina. Viimeksi näin tapahtui syyskuussa ilmestyneen Susirajalla-albumin kanssa. Se on sellainen helpotuksen tunne, että nyt tämä on vittu viimein ohi.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun tyttäreni pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan taiteiden tutkimusta. Kun kuulin asiasta, niin meinasi siinä itku tulla. Se oli tärkeä juttu.
En enää rakasta keskiolutta ja Koskenkorvaa. Molemmat ovat epämiellyttäviä tuotteita: keskiolut maistuu paskalle ja Koskenkorva on liian vahvaa. Valkoviini on hyvää, sen kanssa pärjään mainiosti.
Kateellisena katson, kun joku osaa korjata hetkessä minkä tahansa moottorin. Kyllä minäkin jonkin ruohonleikkurin kanssa jotenkin pärjään, mutta heti kun puhutaan autosta tai moottoriveneestä, nostan kädet pystyyn.
Pelkään kuollakseni sitä, kun vaimoni suuttuu. Silloin on tosi kyseessä. Välillä hän ärähtää syystäkin. Nousee hiki otsalle ja kantapäät napsahtavat yhteen.
Häpeän syvästi, etten tajua hävetä mitään. Saatan korkeintaan jäädä miettimään, että tulikohan tehtyä ylilyönti. En silti herää öisin omaan huutooni, että apua, kun tuli vilautettua persettä Ruisrockin lavalla. Mitä vitun väliä silläkin on? Turha asioita on jäädä märehtimään.
En olisi eräästä ystävästäni uskonut, että hän omistaa Coldplay-yhtyeen levyn. Kyseessä on varsin raskas rikos, etenkin, kun kyseessä on oma pikkuveljeni. Hän on sukumme musta lammas ja petturi.
Sukurasitteeni on liian pieni leuka. Olen aina hieman hävennyt sitä, ja siksi minulla onkin parta. Ilman partaa näyttäisin hirveältä.
Pyydän anteeksi, että olen välillä ärsyttävä ja provosoin tahallani vaimoani, kavereitani ja koko Suomen kansaa. Voin kuitenkin luvata, ettei se tule loppumaan, tunnen kyllä oman luonteeni.
Ennen oli paremmin ainakin vanhojen ukkojen mielestä. Jos menee paikalliseen istumaan ja jää ukkojen kanssa juttelemaan, aina jossain vaiheessa alkaa se sama naputus, että kyllä nykyaika on sitten… Ei minun mielestäni. Vittu sopeutukaa!
