
Mattokuskina uransa aloittanut näyttelijä Aku Sipola muistuttaa, että elämässä ei ole kiire tehdä valintoja. Lukion kesken jättänyt näyttelijä on tullut tutuksi Salatuissa elämissä, ja nyt hänet nähdään miljoonan silmäparin edessä Putouksessa. Nousujohteinen ura on johtanut myös Sipolan kuvien väärinkäyttöön.
Kerro, miten olet päätynyt näyttelijäksi.
Minulla ei ollut nuorempana mitään hajua, mitä haluan elämältäni. Niin sen pitää ollakin, ei valintoja ole kiire tehdä.
Asuin teini-ikäisenä Oulussa ja jätin siellä lukion kesken. Se ei ollut paikkani. Pakkasin laukkuni ja muutin Vantaalle. Olin juuri saanut ajokortin, joten otin vastaan työn mattokuskina. Tein myös muita hanttihommia ja mietin samalla, mitä haluaisin tehdä.
Sitten muistin, että perhetuttu, näyttelijä, oli sanonut minulle kerran ollessani 15-vuotias, että minun kannattaisi kokeilla näyttelemistä.
Olin silloin tosi ujo ja epävarma, mutta päätin seurata hänen neuvoaan ja hain Lahden kansanopiston teatterilinjalle. Sain paikan ja parin vuoden päästä pääsin Tampereen yliopistoon opiskelemaan näyttelemistä.
Vaikka olen asunut jo pitkään etelässä, minussa on edelleen pohjoissuomalainen sydän, joka sykkii lumelle ja kaipaan sitä paljon. Lumi antaa valoa.
Olet mukana Salatuissa elämissä. Monet Salkkari-näyttelijät tunnistetaan kadulla ja heitä huudellaan roolinimillä. Millaisia kokemuksia sinulla on sarjasta?
Olen saanut olla aika rauhassa.
Suomalaiset ovat hirveän kohteliaita, aina silloin tällöin joku saattaa tulla juttusille. Kohtaamiset ovat olleet pääsääntöisesti mukavia.
Sarja itsessään on hieno sekoitus draamaa ja kohotettua realismia. Hahmoni Jere esimerkiksi putosi viidennestä kerroksesta maahan, mutta hän oli jo pian tolpillaan. On mahtavaa, että kaikki ei ole niin justiinsa. Mennään vain eteenpäin!
Kuviasi on käytetty luvatta muun muassa Tinder-deittisovelluksessa. Onko se ahdistavaa?
En usko, että valeprofiilit pysyvät pystyssä kovin kauan, sillä ihmiset kyllä alkavat ilmiantaa niitä.
Siitä on aina jonkun verran vaivaa ja jouduin taas vaihtamaan salasanat joka paikkaan, kun joku yritti kirjautua Facebookiini. Tulee sellainen olo, että joku on tiirikoimassa kotioveani.
Olet mukana myös uudella Putous-kaudella. Mikä sai sinut suostumaan mukaan ohjelmaan?
Tykkään haasteista ja Putous on mahtava paikka päästä kehittämään itseään näyttelijänä.
Olen joskus ollut todella kova jännittäjä, se on ollut jopa pakokauhumaista. Onneksi olen saanut siihen työkaluja vuosien varrella. Jännitän edelleen, mutta suhtaudun siihen rennommin.
Yksi keino on pitää mieli ja ajatukset tässä hetkessä ja yksinkertaisesti hyväksyä jännitys, koska se ei tule ikinä häviämään eikä sitä pääse piiloon.
Sairastit viime vuonna koronan. Millainen tauti oli kohdallasi?
Tein viime kesänä kotitestin, kun olin menossa kaverin luokse synttäreitä juhlimaan. Olin täysin oireeton, mutta sieltä tuli positiivinen.
Olimme eristyksissä kolmestaan puolisoni Minkan ja poikamme kanssa, mutta heistä kumpikaan ei saanut koronaa. Se on mystinen tauti!
Olet mukana myös Suomen hurjista Nokia-vuosista kertovassa Made in Finland -sarjassa, joka alkaa keväällä C More -suoratoistokanavalla. Kerro roolistasi ja Nokia-muistojasi.
Näyttelen Risto Salmista, joka on fiktiivinen hahmo mutta perustuu oikeaan henkilöön.
Risto on oululainen insinööri, joka kehitteli punk-asenteellaan ja periksiantamattomuudellaan keksintöjä, jotka tekivät Nokiasta Nokian.
Nokia on edelleen läsnä ajatuksissani. Sain ensimmäisen puhelimen yläasteella, se taisi olla 3210-mallia. Hakkasimme matopeliä välitunneilla ja puhelimeen sai tilattua tosi kalliilla esimerkiksi soittoääniä.
Muistan, että oli tosi tarkkaa, kenellä oli Nokia ja kenellä Ericsson. Jälkimmäisille aina kuittailtiin.
Sinulla ja puolisollasi Minkalla on pieni lapsi. Onko isyys tehnyt sinusta paremman miehen?
Minulla on vahva olo siitä, että mitä enemmän vuosia tulee mittariin, elämä tuntuu syvemmältä mutta samaan aikaan kevyemmältä. En tiedä, johtuuko se lapsen saamisesta. On hienoa, että tunnen olevani vasta matkani alussa.
Olet hurahtanut padeliin. Mikä lajissa viehättää?
Padel on ihana laji ja aloin harrastaa sitä viitisen vuotta sitten.
Valitettavasti en ole hetkeen ehtinyt pelaamaan kiireiden vuoksi, olen käynyt vain salilla.
Padelissa viehättää sen sosiaalinen aspekti, eli urheilun ohella näkee ystäviä.
Kerro jokin salaisuutesi.
Katson tasaisin väliajoin kaikki Harry Potterit. Luin kirjat heti niiden ilmestyttyä varmasti viiteen kertaan.
Rakastan sitä maailmaa.
Se on ihanan nostalginen aikamatka, ja kun Potter-leffan laittaa pyörimään, tietää mitä tapahtuu ja millaisia tunteita se herättää.
Aku Taneli Sipola
Syntyi: 6. joulukuuta 1989 Raahessa.
Asuu: Helsingissä.
Perhe: puoliso Minka Kuustonen ja poika.
Harrastaa: kuntosali, padel.
Ajankohtaista: Uusin Putous-kausi MTV3:lla. Salatut elämät -sarja jatkuu MTV3:lla.